Mun parkkiksen kaato -rojektis tuli ny sitte kuulkaa etehen aivan uus aluevaltaus eli menin naama valakoosena, oikia käsi täristen, koko kroppa krampis kansalaassopiston vitnes pilates -tunnille.
No, ensi kaarrettihin velienvaimon kans viime hetkillä parkkipaikalle ja alakas tuskaane oikian jumppatilan ettiminen paikallises kuntoolulaitokses. Voi jukelintähären ku oli palio ovia ja käytäviä juastavana, omahan piikkihinhän se aika-kapeekko tiätystikki meni, notta jouruun klampata oikiaa jalakaa hinaten metri metriltä ja kello tikitti armottomasti kohti H-hetkiä.
Oikia paikka tuli vastahan viimmeeses häräs ja ei auttanu enää karaata, vaa laittaa sisäpelikengät jalakahan ja ryysätä ottamhan jumppamatto telineestä.
Ittevarmaa ja tyyntä ihimistä esittäen kattahrin sivuulleni ja tarkastelin tiätysti ensi niitä muita kellokkahia. Yks sun toine näytti olevansa oikeeta tekijöötä ja se entisestänsä lisäs mun aharistusta… onkhan mulla sopivat vermeekkään päällä, oliskaha mun pitäny sittekki laittaa ne toiset housut, tulookohan täälä kylymä, mihinkähä mä menisin, etehen EN ainakaa tohori ohojaajan silimätikuksi ja ”äläkää vaa näin tehkö”-malliksi…
”Nonniin ja alotetaan nimenhuudolla” open lausahrus katkoo mun pähkäälyt. Argh, peli menetetty, pakohon ei enää päästä ajattelin ja keräsin itteni, pingotin kasvoolleni so what-ilimeen ja ajattelin, ettei tämä ainakaa kauhiempaa voi olla ku hammaslääkäriskää. Vaihroomma velienvaimon kans viimmeeset, rohkaasevat katsehet keskenämmä ja tryykäsin seliälleni matolle alakuasentohon.
Ulos puhallus – sisäänhengitys – ulos puhallus – voi jumaleishhön mitä touhua ajattelin ensimmääsen kaharen minuutin aikana – täältä pitääs ny kuulkaa ja vähä äkkiää “tyylikkähästi” ähkimättä livahuttaa ittensä takavasemmalle ja juasta häpeisnänsä kotia!
No, liikkeet vaihtuu ja tunti eteni ja rupesin jo rentoutumahan, ku huamasin, että emmä tähä kuallukkaan. Sitte tuli se liike, johona piti nostaa jalaat 90 astehen kulumahan ja ojentaa ne yksitelle suaraksi. Maha rupeski sillä siunaamalla hetkellä murisemahan – voi rumaasen tampio pitikö mun onnettoman justihin viälä syäräkkin jotaki mitä halavattua se taas onkaa…laksatiivisuutta aiheuttavaa viinirypäles-puskaa justihi kotoa lähties ennen tuntia…
Ope sanoo “ ja nostakaa jalaat ylös ja liikkeen aikana uloshengitys ja sisään” voi halavatun halavattu jos mun pullottava vatta räjähtää, mitä mä teen…. ku ihimeen kaupalla mä ryhyristäyryyn ja ajattelin, notta sama kai se vaikka sattuuski vahinko ja turahuttaasin ilimoolle jotaki eihän sitä täs panhuilu-taustamusiiki soires kuiteskaa kukaa kuule ja tämän valaastumise myätä hengityski rupes pelaamahan ja liikkeet rupes sujumahan.
Tunnin jäläkehen viereesellä matolla oleva täti kysyy, notta ”miltäs tuntuu, älä vaa likka säikährä tätä pilatessia, kyllä sä opit hengittämähän, tämä o hyvä harrastus” Ajattelin ittekseni, notta kyllähän mä selevisin aika hyvi tunnista ja meen ens tiistainaki. Ny vaa pitää jättää viinirypälehet pöyrälle rasiahansa.
Tämä kaikki juantaa juurensa Iisalamen kuntoutuskurssilta, johona tehtihin kuntosuunnitelma ja sen valahishan mä tuanne pilateksehenkin menin. Sairaanhoitajan kans sovittihi, että tutustun kahtehen uutehen lajihin ennen joulukuun kurssia. Toinen liikuntamuato tuloo tutuksi ens viikolla: terveyskeskuksen allasjumppa. Kerron siitä toiste, jonsen vaa satu hörpätä liikaa vettä altahas.
Helmiä lakeudelta 