Vanha lato Alajoella

Kauan sitten olit loistossasi
vakaana ja ylpeänä seisoit omalla paikallasi.

Tarjosit kuivan paikan, suojaisan tilan,
muodostit ystävinesi lakeusmaisemaan ainutlaatuisen latomeren.

Nyttemmin ovat päätyhirret ryhtinsä menettäneet,
osaksi lahonneet jo maahan saakka,
talonväki piikoine ja renkineen iäksi pois lähteneet.

Viimeisillä voimillasi kannattelet
harmaita, hopeisia lautoja,
muistat, kuinka monesti tarjosit heinäväelle
odotetun lepohetken,
kuumaa kaffia ja nisun palasen,
muistorikas hetki läheisten kesken.

Kurkihirtesi ja koko olemuksesi
voisi kertoa monta tarinaa menneiltä vuosilta,
vielä tänäänkin vaalit väsymättä
rakkaan, menneen ajan muistoa.

Tunnet miten aurinko,
vanha ystäväsi antaa sinulle tukeaan,
siivilöit hellästi säteiden taianomaista, kaunista valoa,
olette yhdessä voimakkaita.

Tuo lämmin ystävyys,
etelä-pohojalaanen sisukkuus ja peräänantamattomuus,
saa jokaisen ohikulkijan niille sijoilleen pysähtymään,
näky riipaisee syvältä sielusta,
saa muistelemaan omaa menneisyyttä,
– aika pysähtyy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s