Taas yksi uneton yö

Kello ei ole edes vielä neljää,
kun olen taas valveilla ja tuijotan kohti pimeää.

Kaksi väsynyttä silmää, pää täynnä tyhjää
en kestä kauaa tällaista elämää.

Seinäkellon lyönti oli ennen rauhoittava ja kotoinen
nyt pahaa enteinen, pitkällinen, tuskallinen.

Tuntuu, ettei mikään ei ole enää niin kuin ennen.
Koko luomakunta nukkuu, mutta itse en saa unta.

Olen laskenut lammaskatraita, odottanut unta olematonta,
toivonut lapsuudenaikaista nukkumattia tai vaikka hattivattia.

Silmäni väsyneet sulkemaan, unen suloisen antamaan
– mutta taas tänä yönä ihan turhaan.

Nuokkuminen, ärsyyntyminen, itkeminen,
nukahteleminen, unohteleminen, lihominen,
ahdistusta entisestään lisäävät näistä jokainen.

Olen koittanut kaikkeni, turvatakseni pehmoiset yöuneni
klassinen musiikki, lukeminen, lenkkeily,
kuuma maito, venyttely, kaikki on jo tehty,
mutta yhä valvovat silmäni, hereillä ovat pienet ajatukseni.

Kuinka yksin sitä ihminen onkaan,
kun kellon viisarit jumittavat paikoillaan, eivätkä suostu lainkaan liikkumaan.

Tällaisina yön tuskaisina, pimeinä hetkinä, toivon sydämestäni,
että pääsisin entiseen elämääni palaamaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s