Pieni kyynel

Tämä runo on helmikuussa 2018 julkaisemastani saman nimisestä surukirjasta:

Pieni kyynel poskelleni tipahti
ja kovasti sitä itsekin säikähti.

”Kavereita tarvitsen mukaan,
yksin ei halua olla kukaan.”

Niin tulivat kaveriksi muutkin innoissaan,
poskeani pitkin vuolaasti laskettelemaan.

Saivat toisistaan sisäistä voimaa
jolla hallitsivat surua roimaa.

Kyyneleitä tuli monenmoisia
isoja, pieniä, kaikenkokoisia.

Kyynelten tuloa ei tarvitse estää.
Ne auttavat, on helpompi surua kestää.

Kyynel kaikessa pienuudessaan,
kantaa valtavaa voimaa mukanaan,
juostuaan ensin valtoimenaan,
kuivuu posken pehmeään nukkaan.

Huomaan, on oloni seesteinen.

Olen kuin uusi ihminen,
edessä parempi huominen.