Tulevaisuus pelottaa

Olen viime kuukaudet kuin usvassa kulkenut,
viimeisetkin unenrippeet johonkin hukannut,
kuin pieni lapsi uninalleni kadottanut.

Olen kaivannut lepoa niin kovasti,
olisinpa nukahtanut edes hetkeksi.

Tapahtui niin kuin joka ainoan kerran,
kun sairaus on edennyt piirun verran.

Tällä kertaa itsenikin oikein yllätin
mustalla kaiken mielessäni väritin
sain oikein kunnon itku-potku-raivarin.

Mieheni sai mut taas järkiini palaamaan,
pyysi asiaa rauhassa ajattelemaan ja neuron polille menemään.

Käytyäni sitten tutun neurologini pakeilla,
alkoi kovaksi rakentamani suojamuuri halkeilla

Hän totesi mun tarvitsevan lisää lääkettä
ja kirjoitti vahvemman levodopa-reseptin.

Neurologi:
”Jos ei tämä lääkkeen nosto tuo helpotusta elämään,
sitten lähdetään uutta apua sinulle etsimään”

DBS-aivostimulaatio, sana joka ei tahdo taipua kielelleni.
Otsa kurtussa, maistelen uutta sanaa suussani.
Luen ahmien kaikki linkit, mitä saan siitä käsiini:
Onko tässä avain parempaan tulevaisuuteni?

”Tämä on varmaan hyvä juttu” totesi yks sun toinen tuttu.
Miksi mua sitten niin pelottaa, haluaisin vain peiton alle sujahtaa,
kaikki tabut ottamatta jättää, taaksepäin kelloa kääntää;
koko maailman ja paskiksen unohtaa.

Lääkkeen nostoon totuttelussa,
puolitoista viikkoa huonossa kunnossa.
Aamuisin olin kuin hurjassa karusellissa
maailma vaan pyöri vauhdilla silmissä,
kunnes uusi annostus tuli sinuiksi kehossa.

Näin tämä elämä siis taas jatkuu ja hyvä niin.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s