Vertaistuki on mun juttu

Puhelin soi,
tuntematon numero,
jätän kesken jutun toisarvoisen.

Vastassa on toinen kaltaiseni.
Kuulen ja tunnen sen hädän ja sokin,
koska diagnoosi on tullut jäädäkseen.

Maa on kadonnut jalkojen alta:
Poissa on hetkellisesti
ilo ja turvattu tulevaisuus.
Sydän on raskas, kaikki tuntuu turhalta.

Annan hänen kertoa murheensa,
pelkonsa ja purkaa pahan olonsa.

Myötäeläen, kuunnellen, neuvoen,
rohkaisten ja lohduttaen
olen hänen kanssaan siinä hetkessä,
ihminen toiselle ihmiselle-

Jokainen soitto on tärkeä,
jokaisen hätä on todellinen.

Miten hyvän mielen saan itsekin,
kun pystyn auttamaan,
olemalla vain siinä hetkessä
kuuntelemassa, auttamassa toista

Tämä on mun juttu.

Iltatuuli

Iltatuuli tuivertaa hiuksissa ja antaa ajatuksille siivet.
Huokaisen syvään, nautin hetkestä, on ihana syyskuun ilta.

Katselen väreilevää järvenpintaa hymyilen, kun huomaan miten
iltatuuli hallitsee kurittomia pikkuaaltoja, jotka vasta opettelevat yhteistä säveltä
isompiensa kanssa.

Kuin äiti hoivaten hellästi rakkaitaan iltatuuli neuvoo, nostaa ylös ja tukee.
Pian opettelu tekee mestarin ja ne kaikkein pienimmätkin
aallonpoikaset löytävät tanssin ilon.

Yhdessä kikatellen ne juoksevat, pomppivat, nauravat, tekevät valkoisia pärskeitä
nauttivat koko olemuksellaan elämästään, sanoen innoissaan: ”Kato, mä osaan”.

Iltatuuli sipaisee poskeltaan kyyneleen katsellessaan, kuinka pikkuaallot
valmistautuvat tohkeissaan ja iloisina illan huipennukseen, kaikki on valmista
estradi on vapaa, aaltomatto on paikoillaan, kun illan päätähti, auringonlasku saapuu.

Aaltomatto ja auringonlasku, tuo vuosisatainen, kaunis parivaljakko
pitää otteessaan ja vangitsee kaikkien katseet.

Pikkuaallot ovat haljeta saamistaan kehuista, ihailevat toinen toisensa kullanvärisiä asuja, jotka kimmeltelevät aaltomaton päällä.

Tämä hetki oli taas menestys iltatuulen elämässä.
Onnellisena, hymyillen aaltoja pitkin hiljaa lipuen, iltatuuli menee nukkumaan.

Voimaruno nuorelle ystävälleni

Ikäiseksesi olet käynyt kovan koulun
sellaisen elämänkoulun, jonka läpikäyneet
voittavat tulevaisuudessa kaikki esteet.

”En pysty, en voi” eivät kuulu sanavarastoosi,
vaan saat aina jostain uutta voimaa itseesi,
vedät rakkaita, läheisiä ja ystäviä puoleesi.

Olet vahva ja elämänjanoinen
sekä varmasti lujatahtoinen.

Käännät ikävät asiat voimaksesi,
luot myönteisen ilmapiirin ympärillesi.
Näytät omalla hienolla esimerkilläsi,
että elämä on elämistä varten.

Mikään kivi ei ole liian suuri käännettäväksi,
jos se saa olon elämisen arvoiseksi.
Mikään sana ei ole turha sanottavaksi,
jos se saa toisen ihmisen iloiseksi.
Mikään ponnistelu ei tule turhuudeksi,
jos se tekee elämän ainutkertaiseksi.

Rakas Taivaan Isä,
otathan kivut pois ystävältäni,
annathan hänen turvakseen enkelisi,
suojelethan kaikki askeleensa,
ole turvana tuskaisina päivinä.

Mitä on tyhjyys?

Se mitä jää jäljelle, kun kaikki toivo on mennyt.
Se kaikki, mitä tunnet, kun jäät yksin.
Se armoton, paljas, karu todellisuus,
joka lyö kovaa vasten kasvojasi.

Se tuntemus,
joka puristaa sydämesi kasaan
joka vie sinut äärirajoille.

Tyhjyys on aallonpohja, josta on kiivettävä ylös.
Tyhjyys on mahdollisuus jollekin uudelle, toivolle.

Se on kuin valkoinen, puhdas lakana,
joka vain odottaa, että tulisit maalien kanssa,
maalaisit sydämesi, tuntosi, sielustasi saakka
antaisit kaiken mielipahan tulla ulos.

Tyhjyys on uusi mahdollisuus.
Tartu hetkeen, mene ja toteuta se mitä
et ole ennen uskaltanut.

Miksipä ei, mitä meillä on hävittävää.
Kuka meille on mikään tai mitään sanomaan,
mitä tulisi tuntea, miten tulisi elää.

Meillä on yksi, ainutkertainen elämä,
eletään joka päivä täydesti,
pidetään kaikki läheiset ja rakkaat lähellä.

Hey you, olen Rocky

Asun yksiössä (arkieteisessä), jossa on niukka kalustus. Penkki on kaadettu komeroiden eteen, etten vaan jäisi sinne alle jumiin. Sitten mulla on vesi- ja ruokakuppi, niin ja tietty pallo ja pari vinkulelua. Mitäpä sitä poikamies muuta tarvisi… ai niin no on mulla isännän paita, jonka päällä maatessani saan paremmin unesta kiinni. Paitaa on kiva kans nuuskuttaa. Mutta se oli pienenä se, nyt oon jo isompi.

Aamulla sain hyvät naurut. Olin jättäny vinkuleluni oven eteen ja emäntä eka mua hyssytettyään, astui tietysti lelun päälle ja kuului kimeä ”viiuu”. Mua nauratti, kun emäntä säikähti.

Meillä on joka päivä sama lenkki. Opetellaan mun vahtialueeni rajoja. Välillä mä en jaksa keskittyä, kun emäntä ottaa kuvia ties mistä näreistä ja painelen silloin omille retkilleni.

Yks päivä jekutin emäntää ja kipitin issekseni takapihalta yksiöni portaille. Kun emäntä hokas, että mua ei näkynyt missään, hän säikähti pahan kerran. Emäntä juoksi lujaa, ihmeen lujaa, ja tuli nopeasti mua halimaan. Päätin, että en enää karkaa, koska taidan olla aika tärkeä emännälle. Siitä lepertelystä ei sitten hevin loppua tullutkaan… hmpf mä olen sentään hei Rocky.

Isännän kaa me tehdään miesten juttuja. Eilen viimeksi laitettiin taas haketta stokeriin. Minä sain järsiä yhtä tosi hyvää isompaa hakepalaa, kunnes hokasin jonku jutskan pannuhuoneessa.
Säikähdin eka hieman, kun se härveli hyppäs mun leukaan. Isäntä sanoi, että se on kuulepas poju hiirenloukku. Onneksi se ei sattunu, koska oon ”rautaleuka” Rocky. Seuraavaksi annoinkin sitten kyyttiä sille loukkaalle.

Isäntä käy päivisin hakettamassa, mutta voi hitsi, kun meillä on hauskaa, kun hän tulee kotia. Isäntä vie vain eväslaukkunsa keittiöön ja tulee mun luo. Tykkään kölliä isännän sylissä ja vaihtaa kuulumiset. Me myös painitaan, niinku miehet tekee.

Halaus kaikille
💙 Rocky

Uusi päivä tulee taas

Pimeys peittää välillä kyyneleet,
suurentaa pienet murheet,
asettuu viereen lupaa kysymättä.

Paha mieli kolkuttaa ovella,
haluaisi lämpimään kylmästä,
saada uuden kaverin itselleen.

Taistelet kaikin voimin vastaan,
olet jo melkein voitolla,
kunnes kipu, yötön yö kaataa pilvilinnat,
vie pohjan huomiselta.

Olet vahva, kestät nämä hetket,
kaikki muuttuu kyllä paremmaksi,
mistä hyvä olo siihen asti,
mistä vahvuus ja ilo,
mistä varmuus paremmasta.

Omista rakkaista, läheisistä ystävistä,
syksyn tuoksuista ja väreistä
aamujen kirpeydestä, kasteisista seiteistä.

Olet ollut, olet yhä
olet vielä huomennakin
tunnet, kuulet, maistat, rakastat.

Uusi päivä tulee taas pian – jo aamulla.

Olen nyt 9 vk ikäinen

Osaan jo melkein nukkua yöni ilman,
että mun tarvii herättää talonväkeä.
Maltan odottaa aamulla, kun emäntäni hitii portaat alas,
pukee ulkovaatteet päälle ja vie mut ulos.

Tunnen jo kotipihani, varsinkin sen porrastelineen,
jossa on kivat harjakset sekä paljun,
jonka alla on hyvä olla piilossa.

Ulkona on paljon tutkimista, esim. kiviä on kiva narskutella,
mutta ne pitää sylkeä pois. Aamukasteiset seitit kantsii
kans jättää väliin, koska ne tarttuu kitalakeen.

Isännän kans käydään hakevarastossa,
huolletaan hakkuria, opetellaan kaikkia
miesten juttuja, esim. tutustuttiin mönkijään ja ruohonleikkuriin,
vähän mä istuin korkealla isännän sylissä, mutta en pelännyt yhtään.

Emäntäni kanssa otetaan kuvia ihme jutuista
ja ehdin aina välillä nuolaista kännykkääkin.
Voitan muuten emäntäni jo juoksussa,
koska kipitän niin lujaa perässä ja näytän kuulemma hassulta pomppiessani,
siksi emäntä ei pysty naurultaan juosta lujempaa,
just joo, ei vaan muuta keksi.

Eilen olin eka kertaa häkissäni,
se ei oo ollenkaan pöllömpi paikka,
sieltä saan seurata elämää ulkona.
Tykkään ihan sikana rapsutuksista,
olla sylissä ja leikkiä puruleluillani.

Ihmettelen vain sitä, kuinka mua rakastetaan,
vaikka oon vaan pieni pentu. ❤

Meen hitailla

”Sairaus on sinussa,
sairaus näkyy sinussa,
mutta kaikki on hyvin,
ei ole mitään hätää”

Näin sanoi mulle
neurologini eilen
ja avas mun silmät:
Mulla ei ole mitään hätää.

Nämä uudet oireet
säikäytti, pelotti, ahdisti.
Oli polttava tarve olla niin,
kuin kaikki olisi kuin ennen,
kuin olisin sama kuin ennen.

Kerroin ystävälleni, että menen ”hitailla”
”Sitten vaan kuuntelen sua kauemmin”,
hän vastasi ja naurettiin yhdessä.

Mikä helpotuksen tunne, että
mun ei tarvi suoriutua,
mun ei tarvi olla parempi,
kelpaan tällaisena kuin olen.

Meen siis välillä hitailla.

Pieni suuri asia

Miten ihanaa on,
kun lähetät surullisena viestin ystävällesi
ja whatsupiin ilmestyy teksti ”Paikalla”.

Kuinka lohdullista on,
kun näet seuraavaksi tekstin ”Kirjoittaa…”.

Ystäväsi jättää askareensa,
on sun kanssa yhdessä,
on sua varten siinä hetkessä,
on sun lähellä.

Luet viestin hitaasti,
jotta vastaus aukeaa mielessäsi,
itket ja samalla hymyilet.

Kiitän sinusta, kiitän tästä hetkestä.

Lähelläsi

Eräs runo helmikuussa 2018 julkaisemastani Pieni Kyynel -surukirjasta

*****

Yhä vakaammin yhä korkeammalle
lentokone saa ilmaa siipiensä alle,
nousten taivaalle, pilviverhon keskelle.

Katselen lumoutuneena valkeaa,
seitin ohutta kauneutta,
hengittämättä ja hiljaa.

Unohdan omat huoleni,
kipuni ja ahdistavat ajatukseni.

Istun hievahtamatta ja tunnen
kuinka saan uutta voimaa.
Miten tuo näky voikaan
niin mielen rauhoittaa.

Pilviverhon päällä,
puhtaan valkoisen
usvan keskellä istun ikkunapaikalla.
Sisimpäni täyttyy
ihmeellisellä rauhalla.

Tätä voimakasta tunnetta ei voi selittää,
vain läheisensä menettänyt voi sen ymmärtää.
Tunnen olevani hänen lähellään.

Toinen toistaan kauniimpi pilvi
tulee esiin usvasta.
Nautin tästä hetkestä, tunteesta,
käsin kosketeltavasta sielunrauhasta.