Liisan muistolle 9.1.2019

Nuo paljon työtä tehneet kädet,
jotka ovat väsymättä hellineet,
hoivanneet ja elämää rakentaneet,
lepäävät nyt kauniisti rinnan päällä
kiitoksena täydesti eletystä elämästä.

Nuo kirkkaat, valoisat silmät,
jotka olivat täynnä elämää ja hellyyttä
ovat hetkeksi kiinni painuneet.

Tuo lämmin, rakastava sydän
on jättänyt jälkeensä surevan,
mutta ison ja rakastavan läheisten joukon.

******

Olit kiitollinen jokaisesta hetkestä,
jokaisesta harmaastakin päivästä.
Luotit Taivaan Isän
johdatukseen ja varjelukseen.

Ohjasit rakkaitasi suurella sydämellä,
jokaisella oli paikka lähelläsi.
Luonasi oli hyvä olla,
loit rakkauden piirin ympärillesi.

******

Suru on nyt täyttänyt sydämemme
mutta saamme lohtua ajatuksesta,
että olet Taivaan Isän huomassa
ja tapaamme toisemme taivaan kodissa.

Mainokset

Oman kehon vanki

Parkinsonin tauti on kumma ”kaveri”. Olen tullut siihen tulokseen, että tauti on erittäin ”mustasukkainen”. Jos kuvittelet välillä pystyväsi tekemään, touhuamaan entiseen malliin, se näyttää sulle kyllä paikkasi. Itsestäni tiedän viimeistään nyt, että liiallisen touhuamisen rangaistuksena mua valvottavat kovat kivut. Jos pidän huolta jaksamiseni rajoista, kivut ovat hallittavissa. On siis hyviä ja huonoja yön hetkiä… alla eräs niistä…

Levottomat jalat, selkä, lonkat
tahdostani riippumatta vapisevat
eivät tottele, eivät lopeta.

Väreilevä, aaltoileva kipu
miten pieni sana tuo kipu on
vain neljä pientä kirjainta
hallitsevat koko kehoani
sanelevat yön pitkät sekunnit.

Haluaisin vaan nukkua.
Luomia polttaa, ne ovat raskaat
haluaisin unimaailmaan,
joka veisi kivun mennessään.

Olen vain yksi monista sairastuneista
en valvo yksin, en sairasta yksin
mutta juuri nyt tässä hetkessä
olen kehoni armoilla – yksin.

Meillä ihan jokaisella on
omat surumme, omat kipukohtamme.
Parkinson on mun oma.

Aamuyön sarastaessa
helpotus tulvahtaa sieluun saakka.
Yön tunnit ovat enää vain paha muisto.

Nuorelle parille

Sormet hellästi yhteen nivoutuneina,
katse kohti aurinkoista horisonttia,
seisotte hiljaa vieri vieressä, lähekkäin.

Sydämessä ihmeellinen tunne,
sielussa syvä luottamus,
mielessä sen sata asiaa,
mitä yhdessä kokea ja jakaa.

Samaan tahtiin sykkivät sydämet
ovat löytäneet sielunkumppanit.
Kun katse kohtaa katseen
aika, paikka, kaikki toisarvoinen katoaa.

* * * * * *

Toivon yhteiselle taipaleellenne kaikkea hyvää,
rakkautta ja Taivaan Isän varjelusta.
Toivon voimia ja toistenne tukemista,
puolitiehen vastaan tulemista,
valmiutta tehdä joskus kompromissejakin.

Ottakaa elämä ja sen antimet rohkeasti vastaan.
Arvostakaa tavallista jokapäiväistä arkea,
sitä tunnetta, kun toinen on vierellä,
koska sitä se rakkaus on, olla toista lähellä.

Olette saaneet yhteisen rakkauden lahjan,
joten eläkää joka päivä täydesti,
älkää pitäkö mitään itsestäänselvyytenä,
vaan rakastakaa ja vielä sittenkin rakastakaa.

Rockyn kuulumisia

Tervehdys kamut,

Mä leikin täs yks päivä emännän kaa arvausleikkiä. Emäntä ihmetteli, että mistä eteisen matolle ilmestyi ihan niin kuin viinipullon korkista paloja. No, tarkemmat tutkimukset johtivat mun ulosheittoon. Sehän oli vaa leikkiä, ajattelin, mutta erehdyin. Emäntä ripitti mua ja isäntä piti saman messun.

Musta se juttu ei ollu big deal, mutta kai mun täytyy jättää pääoven vanha kynnyslista rauhaan, niin tai siis se mitä siitä nyt sitten jäi jäljelle. No, mähän tein oikeastaan vaan palveluksen ihmisille. Se lista oli niiin sikahapero, että sen aika olis kyllä tullu tappiin ilman mun järsimistäkin.

Joulu, mun eka joulu oli great. Isäntä toi mulle jytkypötkön sikaihkua koiranmakkaraa ja sain vielä tavallistakin enemmän rapsutuksia ja silityksiä, koska väki oli jouluna kotona. Oon jo sen verran fiksaantunut, että saan olla nyt koko ajan pääeteisessä eli yötkin. Vähän mä oon pollea, kun muhun luotetaan, mutta oonhan mä jo reilut 6 kuukautta vanha.

Työkenkien maistelut ja roskapussin kaivelut oli parasta jättää omaan arvoonsa, koska haluan olla tapahtumien keskipisteessä, enkä jossain takavasemmalla arkieteisessä mistä en näe ketään enkä mitään mitä mun perheessä tapahtuu. Mun ihmiset osaavat arvostaa sitä, että meidän talossa on taas vahtikoira ja se oon mä.

Uudenvuodenaattona isäntä osti jotain ilotulitteita-mitä-lie. Jänskätti vähän kun isäntä rupes totuttamaan mua pieniin papatteihin. Mä en oikein tienny miten niihin pitäis suhtautua, mutta ne haisi tosi kummalta ja niistä tuli kimakoita ääniä. Paljua täytettiin vedellä & lämmitettiin useampi tunti. Kyllä mä ihmettelin, että miksi kummassa ihmiset tykkää grillata ittiään kuumassa vedessä pipo päässä. Ne istuivat pienessä tilassa, jutteli ja jutteli ja kävivät välillä sisällä ja eikun taas paljuun. Pöllöjähän ne oli.

No, illalla siirryttiin järeämpiin raketteihin. Musta oli turvallisinta maata emännän jalkojen juuressa ja kattella sitä pommitusta takaterassilta tuulen suojassa. En välittänyt siitä valoshow-touhusta yhtään. Oli vaan mukava mammia emännän lähellä ja olla silitettävänä.

Uudenvuodenpäivänä autoin emäntää keräämään ulkoa rakettien jäännöksiä. Ne mustiksi palaneet rakettilaatikonrepaleet vetivät mua kummasti puoleensa. Mä en kertakaikkiaan voinut vastustaa niitä ja niinhän siinä sitten kävi, että tohkeissani revin emännän rakettiroskilla täyttämän jätesäkin. Voi appajee, emäntä kattokaas meni välillä tupaan lämmittelemään ja sillä aikaa mä ”vaivihkaa” kävin tutustumassa jätesäkin sisältöön. Pitihän mun ottaa selvää, että tuoksuuko joka raketti erilaiselta ja tuoksuihan ne. Piti myös selvittää, ettei niihin ollut jäänyt yhtään suutaria.

Nämä mun seikkaperäiset tutkimukset keskeytyi kerrasta, kun emäntä ampaisi takaisin ulos. Hän ilmoitti erittäin selvin sanoin, mitä mieltä oli mun ”auttamisesta”. No, sen verran liukkaasti emäntä nakkeli jämät uudestaan jätesäkkiin, että olin loppujen lopuksi aika tyytyväinen itteeni. Emäntä sai hyvän aamujumpan ja kävelykin onnistui paljon rivakampaa tahtia kuin tavallisena aamuna. Mä siis vaan hoidin hommani, kun kerta oon emännän personal traineri.

Monena aamuna on ollu niin paljon pakkasta, ettei mua oo oikeen huvittanu lähtiä ulos aamupissille. Eteisen matolla on niin mukava köllötellä. No, sinne kylmään oon kuiteskin aina seurannut vuoroin isäntää ja vuoroin emäntää. Rakastan hyppiä korkealle ilmaan ja yrittää ottaa lumihiutaleita kiinni. Isännän rankakasassa on kans kiva käydä tutkimusmatkoilla, koska yks päivä hokasin siellä asustelevan hiiren. Ihmiset nauraa mulle, kun mun kuononpää on aiwan lumesta valkoisena.

”Jaiks” sanoi emäntä yks aamu, kun sitoi kengännauhoja ja mä meinasin just päästä ohimennen nuolaisemaan poskea. Mä oon kuulemma emännän ”kultamussukka”, ”lutuna”, ”äitin rakas” mikä-lie, mutta pientä pusua ei voida vaihtaa – ihme touhua.

Rakkaudella Rocky

P.S. Emäntä laittoi Instagramiin musta enemmänkin kuvia.