Auringonlaskun lumoissa

Sydämeni hakkaa,
käteni eivät tiedä miten päin pidellä kameraa.

Vedän syvään henkeä ja
tunnen olevani valmis.

Vihdoin se on siinä edessäni
tuo kaunis ilta-aurinko,
joka laskeutuu nukkumaan.

Koko taivaankansi on täynnä toinen toisiinsa
kietoutuneita värejä ja muotoja.

Otan niin monta kuvaa,
kuin suinkin vain ehdin.

Suorastaan ahmin kuvia,
en malta lopettaa.

Olen omassa maailmassani,
jossa en tunne kipua, en surua.

Taivas on saanut uuden merkityksen.
Tuo iltataivas kätkee suojiinsa rakkaamme.

Mainokset

Lakeus voimapuuni

Päivät soljuvat hitaasti eteenpäin.
Tunnen polkevani paikoillani,
tunnen etten saa otetta oikein mistään.

Lähden kulkemaan kohti lakeutta,
jonka kauneus ei koskaan petä,
joka ei koskaan jätä mua kylmäksi.

Katselen edessäni avautuvaa
kaunista maisemaa, tuota ikuista, ihanaa,
alati muuttuvaa voimapuutani.

Silmin kantamattomiin jatkuvia peltosarkoja sekä
sisulla yhä pystyssä pysyviä harmaita, vanhoja latoja.

Hengitän hiljaa,
jotta saisin mukaani jokaisen arvokkaan hetken.

Seison paikoillani,
jalkani ovat kuin liimautuneet niille sijoilleen.
Tunnen kuinka sydämeni lyö taas voimakkaammin.

Rakas voimapuuni ottaa mua kädestä kiinni,
halaa avosylin, jättää sieluuni lämpimän olon.

Tunnen itseni pieneksi,
niin pieneksi, mutta etuoikeutetuksi,
että saan elää täällä elämääni.

Lakeus lohduttaa ja antaa uutta voimaa.
Lakeus on ollut ja tulee aina olemaan.

Rocky pian 9 kk

Mä oon jo monta kertaa yrittänyt päästä ”eetteriin” kertomaan, mitä mulle kuuluu. Emäntä on kuiteskin niin tohkeissaan noista runoistaan, etten oo saanu palstatilaa, ennen kuin nyt änkesin tänne väkisin.

Talvi on mennyt aika haipakkaa ja olen seikkaillut omalla tontilla ja vähän sen ulkopuolellakin. Naapurissa oleva autiotila on vaan niin hitsin mielenkiintoinen tutkittava, että en millään malttaisi pysyä sieltä poissa. Isäntä ja emäntä on antaneet mulle kyllä aikas äkäistä palautetta, niin että kai mun pitää uskoa, että paras olla omalla pihalla.

Emäntä oli reissussa pari päivää. No, koska oli kovat pakkaset, isäntä jätti mut arkieteiseen lämpimään juoman, ruuan ja mun rakkaitten lelujeni kaa. No, eka mä nukuin ja sitten taas vähän nukuin, mutta sitten meni hermot. Isäntää ei vain näkyny eikä kuulunu, vaikka hänen olis mun sisäisen kellon mukaan pitäny jo kotiutua. Siinä samas mä muistin, että hei mähän oon jo iso poika, miksikäs mut laitettiin arkieteiseen eikä pääeteiseen?

Tuumasta toimeen ja niin mä pomppasin ovenkahvaa päin ja väliovi aukes kodinhoitohuoneeseen. Totesin, että täällähän se emäntä säilyttää mun kuivamuonaa ja kävin ohimennen ”maistamas” muutaman navun. A,i että ne maistui hyviltä kuivinakin. Mun ihmiset kattokaas aina uittaa navut eka vedessä, että ne pehmenis. Kai ne pelkää, että saan niistä vatsanväänteitä.

Hokasin, että emäntä oli kiireessä jättänyt jälkeensä epäsiistin kodinhoitohuoneen, voi sitä emäntää, sillä oli niin kiire päästä reissuun. No, mua ei vaatemytyt haittaa ajattelin ja tutkin tarkemmin taloa sisältä. Lähdin kävelemään pitkin käytävää olohuoneeseen, mutta ei siellä ollut mitään kiinnostavaa. Sitten tulinkin jo pääeteiseen ja paiskasin siihen pitkin pituuttani maata ja nukahdin.

Isäntä tuli hetikohta töistä ja oli iloinen mut nähdessään, kunnes muisteli ääneensä, että ”Mitäs sä Rocky siinä makaat, mähän jätin sut arkieteiseen”. No, onneksi pääsin pälkähästä, koska en ollut tutkimusmatkallani särkenyt tai syönyt mitään muuta kun ”pari” napua.

Emännän toisena reissupäivänä sitten ylitin itteni. Meidän autotalli on metka paikka. Sieltä löytyy vaikka mitä. Tänään mun kuono haistoi purkin, jonka kansi oli jäänyt vähän raolleen. Mun oli ihan pakko maistaa sitä, mutta ei olis pitäny. Se oli nimittäin emännän kesäkukille kasvuvoimaa-mitä-lie pinkin väristä jauhetta. Ennen ku hokasinkaan, olin ”vahingos” kumaissu koko purkin keskelle pihaa. Isäntä ei silittäny mua karvan mukaisesti jos ei vastakarvaankaan, mutta kehotti olemaan koskematta siihen enää toista kertaa. Emäntä sai sätkyn, kun kuuli asiasta, että kuolenko mä siihen jauheeseen. Isäntä tuumas, että ”Äh se siihen mitään kuole, mitä nyt saattaa kasvaa kukkia takapuolesta”. Vähän mä säikähdin, mutta onneksi se pelko oli turha.

Kävimme metsäretkellä eilen. Emäntä makoili mättäillä ja kuvasi kamerallaan mitä milloinkin. Ai, että se on hassu, kun se keskittynyt ilme naamallaan kuvaa ties mitä. Mettässä rämpiessään se ei oo yhtään kankea eikä kipeä mistään vaan suorastaan liitää mättäältä toiselle. Aina kun emännän huomio kiinnittyy johonkin ja se maastoutuu, mä yritän ehtiä nuolaista sitä naamasta.

No, me isännän kaa tarkasteltiin omaa mettää. Sitten ne hokas, että ollaan piilosta. Siinä mä sitten juoksentelin vuoroin emännän ja vuoroin isännän luona jossain puskas ja niillä oli hauskaa. Eipä sillä, kyllä mäkin nautin siitä ettimisestä. Kotiin tultuamme nukuin melkein koko illan ja odotan jo innolla seuraavaa mettäretkeä.

Hyvää kevättä kaikille

t. Rocky

Puiset, vaatimattomat pyykkipojat

Läpsitte kaksin käsin kasvoilleni,
kun näen pahaa unta.

Kiristätte hieman otettanne,
kun meinaan pudota.

Retuutatte mua hartioista,
kun en meinaa pysyä tuulessa.

Väännätte rautalangasta,
kun en ymmärrä omaa parastani.

Kaiken kovan höykytyksen jälkeen,
läpi viiman, kylmän ja jään
tajuan taas vihdoin missä mennään.

Olette rinnallani,
kun vajoan omaan maailmaani.

Osa teistä omistaa
jopa pitkävartiset perhokalastussaappaat,
koska olette valmiit tulemaan kanssani
yhä palaavan surun
tummaan ja syvään veteen.

Pidätte mut tiukasti,
mutta hellästi kiinni elämänlangassa.

Meillä on hyvä olla yhdessä vaikka missä,
kunhan vaan olemme yhdessä.

Saan teiltä hymyn, yhteydenoton, halauksen.
Aina kun sitä eniten tarvitsen.

Jaatte osanne muiden pyykkipoikien kanssa.

Jokainen teistä on mulle rakas ja tärkeä
omalla ainutlaatuisella tavallanne.

Ystäväni, tunnistathan itsesi?