Tervehdys ystävät,
Me ollaan isännän ja emännän kaa oltu jo monta kertaa mettäretkellä. Mun ihmiset sanoo, että mä meen ihan sekaisin jo siitä, kun ne pukevat mettävaatteet päällensä. No, ehkä ne on oikeassa, koska nämä meidän yhteiset retket on ihan parasta mitä mä tiedän. Kerran kun emäntä oli laittamassa kumppareita jalkaan, mun oli ihan pakko karauttaa emännän jalkojen välistä ja antaa sille mojova nuolaisu naamaan. Desibelit nous vaihteeksi kattoon, koska emäntä säikähti niin, että meinas kaatua. Päätin, että en enää ryysi samalla tavalla, ettei emäntä vaan kaadu ja loukkaa itteään.
Mettäs mä saan juosta vapaana sinne tänne ja ehdin hyvin haistella kaikki jutut läpikotaisin, ennenku mun ihmiset edes hoksaa niitä. Täs yks kerta emäntä oli ”maastoutunu” mättään reunaan ja mä ihmettelin, että mitä se oikeen meinaa. Jätin lahonneen puun tutkimisen kesken ja hyppäsin loikalla emännän viereen kattomaan. No, siellä oli vaan joku ihme hämähäkin verkko, johon auringonvalo kuulemma loisti nätisti. Hirvee haloo yhdestä verkosta, joka onneton takertui mun tassun alle. Onhan niitä ny mettä täynnä, ei ku vaan neliveto päälle ja ettimään seuraavaa himmeliä tuumasin ittekseni. No, kaipa mä oon vähä yli-innokas, kun tungen linssiluteeksi joka otokseen, oli se sitten hämähäkin verkko tai vaikka emännän ihastelema kivi.
En oo ihan varma yrittääkö mun ihmiset tehdä musta jotain pelastajakoiraa vai mitä ihmettä nämä porras- ja uimaharjoitukset oikein meinaa. Isäntä sai mut suostuteltua kiipeämään näkötorniin ja toisena ilta näköalapaikalle, jonne sinnekin sai kavuta portaita ihan väsyksiin asti. Eka mua jänskätti aika lailla, mutta kun mä näin isännän menevän edeltä, nousin kans portaat ylös. Ei se ollu yhtään kamalaa ja alastulonkin hoidin suvereenisti kotiin.
Sitten me oltiin uimas Sorvarin hiekkamontuilla. Mä innostuin uimisesta ihan tosissaan, varsinkin kun mun ihmiset heittelivät mulle frisbeetä ja sitä mä sitten hain vedestä kerta kerran jälkeen. Mun ihmiset nauro, kun pyristelin ittiäni ekan kastumisen jälkeen ja varsinki sillon, kun painuin innoissani ihan uppeluksiin asti. En eka tajunnu, että montun pohja on epätasainen, mutta nyt sillä ei oo enää väliä, koska mä osaan uida.
Yks päivä oli kamalin mun tähän astisessa elämässä. Päivä alkoi ihan normisti, heräsin ja oijoin tassuni suoraksi. Heti kun nousin ylös, mulle tuli karmea olo. Vilisi vaan silmissä ja mä kaatua rojahdin kyljelleni. Nousin uudestaan ylös, mutta maailma vaan meni edeltä ja siinä vaiheessa hätääntynyt emäntä juoksi mua kattomaan. Hän huusi isännälle, että ”Rockylla on nyt joku hätä, tuu äkkiä eteiseen”. Kun isäntä tuli, yritin taas nousta ylös, mutta kaaduin kenkätelineen päälle.
Mun ihmiset, tai siis emäntä, oli aivan hysteerinen, koska se säikähti mun kupsahtelua ihan tosissaan. Pihalle tultaessa yritin taas kävellä, mutta kaaduin joka kerta ja silloin muakin alkas pelottaa niin, että kompuroin isännän kainaloon turvaan ja mun jalatkin vaan tärisi. Onneksi mulla on viksu isäntä ja se sanoi heti, että ”Akka, hae äkkiä sitä korvalääkettä tuvasta,” ja emäntä kompuroi sisälle huolesta suunniltaan.
Emäntä kaatoi korvaan liuosta ja isäntä hieroi mun korvia hellästi, että aine vaikuttais. Mun isäntä o kyllä maailman paras, koska se temppu auttoi ja mun olo parani todella nopeasti. Mulla sattuu vaan olemaan sellaiset korvat, jotka kerää sitä vaikkua-mitä-lie ja nyt se vaan vaikutti pahasti mun tasapainoaistiin.
Näin jälkikäteen ajatellen tuo hetken kupsahtelu kannatti. Emäntä nimittäin antoi mulle sinä päivänä kaikki mahdolliset herkut ja mua paijattiin jos mahdollista vaan entistä enemmän.
Hyvää kesää!
t. Rocky
Helmiä lakeudelta 