Syksyinen arkiaamu

Ilmassa leijuu viileä,
sydänjuuriin saakka tunkeva usva.

Ihailen ruohikossa lepäävää hämähäkin seittiä
sen täydellistä muotoa sekä sen kantamia, kauniita kastepisaroita.

Kosteat lehdet tarttuvat kumisaappaisiin,
muodostaen niiden päälle kauniin, monivärisen peiton.

Usva hälvenee hiljalleen ja
tutun kylätien talot piirtyvät omille paikoilleen.

Tunnustelen varovasti kasteista koivunlehteä, joka yrittää pysyä aloillaan,
koska puu ei halua päästää ainuttakaan ystäväänsä irti.

Ymmärrän täysin puun huolen:
Ei kukaan halua jäädä yksin kylmän, pitkän talven armoille.

Kuuntelen pihakoivuun kokoontuneiden lintujen laulua. Poikaset vanhempineen ovat pian lähdössä kauas toiseen maahan.

Seuraan lintujen kanssa samaa matkaa taittavia pulleita kumpupilviä ja niiden välinen ystävyys saa hymyn huulilleni.

Kuinka hyvä on tänä aamuna vain olla tässä hetkessä, olla ja kävellä, kuunnella ja katsella.

On vain ihan tavallinen arkiaamu, mutta tämä on onnellinen hetki.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s