Missä kuljet rakas ystäväni?

Tervehdys,

Olen onnekas, koska ympärilläni on rakkaita ystäviä.
Voin soittaa koska tahansa ja näemme toisiamme usein.
Sitten on vielä yksi tärkeä ja läheinen ystävä,
jota on kuitenkin vaikea tavoittaa.
Tämä runo on omistettu hänelle.

Missä kuljet rakas ystäväni?

Olen yrittänyt tavoittaa sua monta kuukautta,
mutta olen jäänyt joka kerran ilman vastausta.
En tahdo enää millään kestää tätä hiljaisuutta.

Olen aina uudestaan ja uudestaan soittanut,
iloinnut ja odottanut kuulevani äänesi,
mutta kuullut vain tämän vastauksen:
”Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä”.

Olet kulkenut
surun ja huolten täyttämiä polkuja.

Elämäntiellesi on osunut
monta vuorta, monta karikkoa.

Haluaisin olla pitkospuusi,
joka kantaisi askeleesi.

Haluaisin olla voimapuusi
jonka tukeen voit aina luottaa
– vaikka mikä tulisi.

Haluaisin olla se lämmin etelätuuli,
joka kuivaisi kyyneleesi ja lohduttaisi.

Toivon yhä, että otat taas yhteyttä,
kun sulla on aikaa ja voimia.

Oot mulle rakas.

Ruattin maalla liasus

Olimma Ruattis kolomistansa likan ja äiteen kans. Sääennustussivut oli kovas käytös ja lähärimmä vattat jännityksestä pinkeenä ajamhan kohti Turkua. Mummalle soitti yks tuttava heti alakumatkalla ja kuulimma mumman sanovan, notta ”oomma ny justihin Ruhaas menos Tukholmahan” ja ensimmäänen hysteerinen naurukohtaus raikuu ilamoolle.

Minä olin pahaksi onnekseni kartturoomas ja sehän meinas ottaa hiatahan. Likka kysyy notta ”tästäkö käännythän vai seuraavasta” ja justihin tällääset kysymykset tahtoovat nostaa mun ressirajan yläasentohon, ku autoja tuli ja meni eikä ollu aikaa tunaroora vaa piti tiätää se oikia vastaus. No, pääsimmä Turun satamahan ja laivahan.

Aamuvalamistelut piänes hytis olis ollu ”juutuupin” arvoonen esitys. Ensin mumma voivootti, notta luuli jo meirän ajanehen karille, ku laivasta oli kuulunu kauhia kolina siinä yhyren mais yällä. No, hätää ei ollu vaa laiva teki välipysähryksen Långnäsis, mutta siitäkös sitä taas naurua riitti. Kolomen akan vehkehet, tukankuivaajat sun muut tilipehöörit olivat kumma kyllä hyväs järjestykses repuus ja niin suunnistimma laivasta pihalle.

Otettihin ensiksi suunta kohti Suurkirkkoa. Sehän oli nimensä veroonen rakennus, johona oli toinen toistansa kaunihimpia maalauksia, patsahia ja arvoesineetä. Tunnelman rikkoo vaa yläkertahan kahkaassu urkupillien virittäjä, jolla oli joko menos ensimmäänen tyäpäivä tai sitte se oli täysin kuuroo. Korvia vihilova koskettimien vingutus sai aikahan migreenin kaltaasen jomotuksen ja niin muutaman valokuvan jäläkehen vaihroomma paikkaa.

Sää pakkas olemhan vähä tihkusateenen ja kolia, jotenka poikkesimma viäreesehen kaffilahan lämmittelemähän. Tarjoolut oli hyvät. Kaffi oli sen verran vahavaa, notta lopukki unihiakat varisi silimistä, mutta suklaakaakku vei kiälen mennessänsä.

Kuninkahanlinna – oli se suuri ja mahtava pytinki. Siälä on pikkuusen monta kamaria lakaastavana, oli pelisalia, makuukamaria, ruakaalutilaa, viaraskamaria ja tiäs mitä muuta. Kattokruunut salapas hengen kaharestakin syystä: ne oli niin monihyvääsiä ja niin korkialla katos, notta kyllä niiren kiilloottamises on kauhia homma, niin ja se pitkille tikapuulle kaahiminen käy varmasti tyästä.

Kattomista ja kävelemistä on niiin huikian palio. Tuli vaan miälehen, että jos sattuu tulemhan joku riitatilanne, nii kyllä o väellä ollu monta mökötyshuanetta. Siitä on mahtanu tulla oikeen ressi, notta mihinä mä ny muriottaasin sinises vai punaases kamaris vai puikkaasko tanssisalin soffan taa pötköllensä.

Seuraavaksi menimmä sitte toisehen huikiahan paikkahan eli suurehen kauppakeskuksehen. Kyllä täytyy sanoa, notta nämä meirän Ideaparkit jää kyllä pikkuveljiksi, koska sen verran isoo paikka oli tämä pytinki eli Mall of Scandinavia. Voi hyväänen, molimma mumman kans jo aivan pökerryksis Kaarle Kustaan ja Silvian taloosta, ku se ravaamine vasta alakaskin. Ensin kävimmä kuitenkin syämäs, notta jaksaasimma tamuta siinä valtavas kauppakeskukses. Jaa että jaksethinko me kaks vanahaa likan peräs? No, maharettihin me olla mumman kans hupaanen näky, kun siirryymmä aina vahtimhan laukkuja ja ostoksia johonki istuunsyvennyksehen. Välis mulla valuu koriasti kuala suupiälestä, ku nukahrin tosi naisellisesti suu ammollansa ja isthallani. Välis mumma teki saman tempun ja likka kiärti kauppoja.

Oli niin tavattoman monta kauppaa viäri viäres ja ihimisiä, niitä oli niin palio, etten oo ennen kerralla nuan palio nähänykkää. Ei oo tavallisen pohojalaasakan paikka nuan suuri kauppa. Tuli kyllä niiin ikävä Kauhavan S-markettia ja Seinäjoen Prismaa, johona sä tiärät mitä o mihinäkin ja josta jaksaa kävellä viälä saman päivänä aikana pihallekin.

Terminaalis lähtöselevitys takkus pahemman kerran ja hermothan siinä jonotelles meinas jo kiristyä. Ihimisiä pukkas koko terminaalin aulan täytehen ja mua rupes tosisnansa aharistamahan se tungos, mutta pääsimmä monien kuulutusten jäläkehen siirtymhän etehenpäin. Koska me emmä saanehet sen hässäkän takia oikeeta maihinnousukortteja vaan sellaasen liparehen, johona oli meirän varauksen tiarot, portilla piti näyttää viälä ajokorttia.

Voi appajee, tähän se ny tyssäs, ajattelin, koska mun ajokortti on pula-ajalta, siis niin sikavanha ja siinä mulla on silimäklasit mallia Ameriikka ja melakoonen afrokiharatukka. Onneksi se tarkistusmiäs hymyyli kuiteskin koriasti korttia tutkies ja sanoo ”Tak so mykket”. Tuskin se kerkes eres kiitosta loppuhun, ku mä suarastansa lennin portahia etehenpäin sisälle laivahan. Niin, no mä ny mitään enää lentäny vaan raahauruun laukkuuneni likan ja mumman peräs ettimhän meirän hyttiä.

”Hyvä ruaka parempi miäli” oli kaikkien ajatuksis, kun saimma syäryksi ja tehtyä ostokset tax frees. Meirän piäni hytti oli viäläki piänee, kun tulles, kun nyt siälä oli viälä meirän ostoksetkin. Hyväs sovus pääsimmä kuitenki yöpuulle ja uni tuli osalle heti ja osalle hetken päästä. Molimma nimittään sellaases hytis, notta disko oli meirän yläpualella. Välis meno meirän hytin oven takana sitte vaa yltyy ja yltyy. Mulla kävi miäles, notta avaan oven varovasti ja suaraan sanoen kamppaan yhyren kilijuhanhen – siis vaan aivan vahingos – tai sitten karijaasen suameksi ”Hilijaa, me yritämmä nukkua”. Onneksi en keriinny toteuttaa kumpaakaa rötöstä, ku nukahrin siihen metelihin.

Kyllä voi rehellisesti sanua, notta kyllä kannatti käyrä Ruattis. Maailmankuva avartuu kympillä, syätihin hyvin, naurettihin viälä enemmän ja torettihin, että tämä meirän kolomen poloven reissaaminen ei jää tähän yhtehen kertahan.

Muistoksi Pialle

Olin Parkinsonliiton järjestämällä syväaivostimulaatio-kurssilla.

Kurssi oli hyvä, koska saimme paljon tietoa stimusta yleensä
sekä vertaistukea toisiltamme.
Kurssinvetäjä oli Pia, joka piti meistä kaikista todella hyvää huolta.
Halusimme muistaa häntä jollain tavalla ja siksi kirjoitin hänelle tämän runon:

Tulimme tänne omin ajatuksin
kuka varovaisin kuka odottavaisin mielin.

Vastassa olit sinä Pia.
Otit meidät vastaan hymyillen ja
lämmin olo täytti heti sydämen.

Tunnit kuluivat kuin siivillä.
Otit jokaisen meistä mukaan keskusteluun,
rohkaisit, kannustit ja hymyilit.

Toit joka päivä sateen keskelle auringon
eikä kukaan jäänyt ilman huomiotasi.

Loit ympärillemme luottamuksen piirin,
itkimme, nauroimme ja ystävystyimme.

Sinusta huokuu aito välittäminen.
Ymmärrät huolemme ja valat uskoa tulevaan.
Ymmärrät vaikeutemme ja kannustat eteenpäin.
Ymmärrät ajatuksemme ja olet kuin yksi meistä.

Rakas Taivaan Isä,
suojelethan Piamme askeleet nyt ja aina.

50-vee onnitteluruno veljelleni

Et koskaan sano pahaa sanaa kenestäkään,
vaan löydät jokaisesta ne hyvät puolet.

Et koskaan käännä selkääsi, jos joku pyytää apuasi.
Oli pyyntö sitten pieni tai iso, otat sen hoitaaksesi.

Et luettele menojasi vaan annat kaikkesi,
jos voit jotenkin helpottaa läheistesi oloa.

Sinulla on aina monta rautaa tulessa ja
olet usein menossa milloin missäkin
jotain tärkeää asiaa hoitamassa.

Suunnitelmasi elämää varten on selvä:
Teet väsymättä töitä perheesi eteen.

Olet rakas ja huolehtiva isä,
jonka puoleen voi aina kääntyä
ja jonka kanssa perheelläsi on turvallinen olo.

Teet aina mitä lupaat ja teet sen hyvin,
koska kaikki mitä teet, on se mitä tahansa
– teet sen sydämelläsi.

Olen ylpeä siitä,
että saan olla isosiskosi.

Pyydän Taivaan Isältä varjelusta ja siunausta
sinulle ja tekemisillesi jokaisena päivänä.

Pyhäinpäivänä

Tämä runo on helmikuussa 2018 julkaisemastani Pieni Kyynel -surukirjasta:

Yhä vielä tänäänkin
epäusko kuolemastasi iski sieluuni.
Huulilleni päästin tavan takaa ”entä jos” kysymyksen.

Suru ja ikävä raastoivat syvältä,
en ole vieläkään tarpeeksi vahva niitä vastaan.

Illalla kävimme kirkkotilaisuudessa.
Omaisten rakkaus ja ikävä oli käsin kosketeltavissa.
Jokainen meistä oli rakkaansa menettänyt,
ja kotikirkosta lohtua hakemaan tullut.

Niin monia oli suru vuoden aikana koskettanut.
Jokainen odotti oman rakkaan nimeä.
Joku itki, toinen painoi päänsä, kolmas pyyhki silmiään.
Yhteinen suru toi kirkkoväen lähemmäksi toisiaan.

Kävimme haudalla, sytytimme kynttilät,
ja ihailimme niiden valoa.

Tyyni marraskuinen ilta hautausmaalla
sai miltei tuntemaan,
kuin mitään pahaa ei olisi tapahtunutkaan.
Silti tuo paikka kätkee suojiinsa oman rakkaan.

Vaikka vielä ei ole oma aikani, enkä pääse luoksesi,
käynti haudalla saa tuntemaan, että olen lähelläsi.

Hautausmaan hiljaisuus hoitaa ja rauhoittaa,
kaikessa lopullisuudessaan auttaa jaksamaan,
ja saa takaisin tulemaan yhä uudestaan ja uudestaan.