Pernaan koulu, perheenjäsen

Olin ekaluokkalainen. Jännitti, ujostutti ja pelottikin.
Löysin heti itselleni kuitenkin ystävän. Ystävän, jonka kanssa vartuin.

Kun muistelen tuota ala-asteaikaa, lämpimät ajatukset kumpuavat pintaan.
Kouluun oli aina hyvä tulla.

Luokkien seinillä oli kuvia presidenteistä, ihmiskehosta, kasvien osista ja ties mistä.
Meillä oli mukava luokka ja tulimme hyvin toimeen keskenämme. Kouluruoka oli hyvää ja välitunneilla oli paljon tekemistä.

Maailma kuljetti meitä kaikkia oppilaita ketä minnekin. Pernaan koulu jäi kuitenkin jokaisen mieleen. Koulu loi turvalliset puitteet meidän kasvaa ja saada oppia elämää varten. Saimme jokainen vahvan eteläpohjalaisen elämänasenteen.

Kun sitten omien lastemme aika tuli aloittaa koulunsa, oli alusta asti selvää, ilman epäilyksen häivää, missä haluamme heidän aloittavan ekaluokkansa.

Pernaan koulu on ollut tuki ja turva niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Koulu on ollut turvasatama sotien aikana.

Se piti ajatukset joka päiväisessä elämässä, kun sodan kauhut tulivat koteihin suruviesteissä. Se valoi uutta toivoa, kun ajat olivat vaikeat, kun ei tiedetty mitä seuraavana päivänä syötäisiin. Se loi uskoa huomiseen, että lukeminen ja laskeminen ovat avain parempaan tulevaisuuteen. Se antoi lapsille mahdollisuuden olla vielä 6 vuotta lapsia, ennen isoon kouluun siirtymistä.

Nyt Pernaan koulu, rakas perheenjäsen, on tullut koulutiensä päätökseen.
Hyvät opettajat ja koko koulun henkilökunta, olette yhdessä kautta vuosikymmenten, opettaneet, ohjanneet ja antaneet kaikkenne koko kylän lasten eteen.Olette yhdessä koulun kanssa olleet lyömätön tiimi – koko kylän sielu.

Maailma jatkaa kulkuaan, mutta yhä tänäkin päivänä Pernaan koulu kantaa itsensä ylväästi. Se jää kauniine muistoineen sydämeemme ikuisesti.

Lämmin kiitos Pernaan koulu ja koko henkilökunta!

Se on rakkautta

Puhtaan valkoinen joutsen
ympärillään rikkumaton hiljaisuus.

Tuo joutsen täysin omassa maailmassaan,
ei huomannut ketään ohi kulkevaa.

Linnun koko maailma oli tässä ja nyt,
oli kuin kaikki muu olisi ympäriltä kadonnut.

Ihmiset kamppailevat kiireissään,
odottavat saavansa aikaan jotain suurta elämässään.

Hyvä ja merkityksellinen elämä
ei välttämättä ole mitään suurta ja isoa,
vaan se on iso joukko pienen pieniä asioita.
Ihan tavallista arkea, läheisyyttä, hyviä ystäviä ja omia rakkaita.

Yritetään elää niin kuin tuo ihana joutsen,
kiitetään yötä, joka tuo uuden huomisen,
huomioidaan jokainen läheinen,
arvostetaan jokaista pienen pientäkin tekoa.

Koska tämä kaikki kertoo rakkaudesta.

Olet rakas

Hyvää huomenta,
tämä on voimaruno rakkaalle läheiselleni,
joka pääsi sairaalahoidosta kotiinsa.
Hän on sairastanut pitkään,
mutta katsoo luottavaisena tulevaisuuteen.
Runon lopussa on hänen elämänohjeensa,
joka sopii meille kaikille.

* * * * * *

Olet aamulla ensimmäinen ajatuksissani,
ja se viimeinen joka jää illalla mieleeni.
Ennen nukahtamista toivotan sinulle hyvää yötä.

Elän mukanasi,
joka ikisessä hetkessä.
En voi olla lähelläsi,
mutta olen ajatuksin olkapäälläsi.

Uskosi on sinulle tärkeä ja suuri asia,
joka kantaa sinua tänäkin aikana
yhdessä lähimpiesi rukousten kera.

Sinulla on vielä edessäsi paljon tärkeätä tehtävää,
olla läsnä, olla lähellä, olla isä, aviomies, veli ja poika.

Olen pyytänyt Taivaan isältä,
että pääsisit pian kotiin rakkaittesi luo.
Rakkaiden, jotka rakastavat sinua ehdoitta.

Toteutukoon elämänohjeesi:
Käy miten käy niin hyvin käy kuitenkin.
Ei ole lopulta kun hyviä vaihtoehtoja.

Kun sydän jää

Tämän tervetulotoivotuksen kirjoitin serkkuni tyttärelle, joka palasi vapaaehtoistyöjaksonsa jälkeen takaisin kotiin.

Kun sydän jää

Sait elämässäsi mahdollisuuden
lähteä kauas, kauas toiseen maailmaan.

Et tarkalleen edes tiennyt mikä sinua odottaa,
mutta pakkasit matkallesi rakkaittesi rukoukset ja
sydän odotusta täynnä lähdit matkaan.

Näit, kuulit, haistoit ja tunsit ihan uusia asioita,
asioita, joita et voinut kuvitellakaan
niin hyvässä kuin pahassakin.

Et ole enää sama ihminen tai tavallaan olet – tietysti,
mutta nyt repussasi on niin paljon uutta sulateltavaa,
muisteltavaa ja ajateltavaa.

* * *

Anna itsellesi aikaa kotiutua, anna aikaa perheellesi,
kaikki on hyvin, ei ole kiirettä mihinkään.

Rakkaimpasi ovat rukoilleet puolestasi ja
odottavat sinua kotiin – niin kovasti.

Sinulle suotiin ainutkertainen lahja.
Sait tutustua uusiin ihaniin ihmisiin,
sait elämänkokemuksen, joka kantaa sinua pitkälle.

Ennen kaikkea sait kokea luottamusta,
rakkautta ja hellyyttä tapaamiesi ihmisten taholta,
varsinkin kaikkein pienimmät jäivät sydämeesi.

He ottivat sinut avosylin vastaan ja
pitivät sinua perheenjäsenenään.

Olit heille rakas ja he olivat rakkaita sinulle.

* * *

Eräs ystäväni sanoi kerran:
”Taivaan Isä on läsnä joka hetkessä,
joka paikassa niin lähellä kuin kaukanakin”
Ethän siis sure tai murehdi,
Taivaan Isä pitää huolta uusista ystävistäsi.

* * *

Tämän kirjoituksen myötä toivotan sinulle
kaikkea hyvää elämässäsi.
Olet lämpimästi tervetullut takaisin kotiin.

Äitienpäivänä 10.5.2020

Kääntelen vanhan valokuva-albumini sivuja hellästi.
Annan katseeni vaeltaa hitaasti kuvasta kuvaan.

Palaan ajassa taaksepäin.
Olen taas nuori kahden pienen lapsen äiti.

Lämmin olo tulvii sydämeen.
Miten paljon rakkautta tuo vanha albumi kantaa sisällään.

Nuo tunteikkaat, värikylläiset kuvat tuovat eteeni
kaikki ihanat muistot, tunteet, tuoksut ja maut.
Hymyilen, nauran ja välillä itken yhtä aikaa.
Tunnen itseni siunatuksi, saadessani olla äiti ja mumma.

Lasten ollessa vielä pieniä,
maailma oli niin erilainen vai oliko?

Olihan silloinkin murheita ja huolia milloin mistäkin.
Onneksi niitä enemmän oli kuitenkin ilonaiheita,
rakkautta, toivoa ja tulevaisuuden suunnitelmia.

Aika on toki mennyt eteenpäin,
huolten ja ilojen aiheet ovat osin muuttuneet,
mutta me ihmiset olemme edelleen
sisimmässämme ihan samanlaisia.

Jokainen haluaa pärjätä elämässään,
katsoa kiitollisena taakseen,
hyväksyä vastoinkäymiset ja kiittää onnistumisista,
rakastaa ja saada vastarakkautta, todeta elämänsä illassa:
olen tehnyt parhaani, olen surrut ja menettänyt
mutta ennen kaikkea, olen rakastanut, olen elänyt.

Meillä on yhä aikaa kerätä yhteisiä muistoja,
uusia valokuvia albumiin. Nyt on se hetki, on aika elää.

P.S. Äiti, kaiken mitä tiedän aiheesta,
miten olla läsnä arjessa,
miten olla turvana,
miten olla hyvä äiti.

Tämän kaiken olen oppinut sinulta.
Kiitos rakas äiti, että olet mun äiti.

Halauksin tyttäresi

Se miälihin painuva wappu

Äiti oli keittäny ruispuuroa ja yksi toisensa jäläkehen kömmiimmä unisina tupahan. Puheensorina oli eilispäivää vilakkahampaa ja ilmas oli jännitystä, koska olihan tulos tavallisuuresta poikkiava päivä: Vappu.

Malttamattomina velijien kans orotimma, notta koska saarahan puhaltaa ilamapalloja ja viuhtoa vappuviuhkoolla. No, sitte se aika koitti ja äitillä oli kova homma jakaa pallot tasan jokaaselle orottavalle käsiparille. ”Äiti, siro jo mun oma”, ”Ei kun ny oli mun vuaro”.

Yks velii hihkaasi, notta ”Ny mä puhallin tähän aiva liikaa ilamaa, ei tätä enää saa eres sirottua kiinni millää” ja onnetoon päästi surraavan ja pörräävän pallontekelehen ilamahan. Me muut pyhiimmä sitte sen tähären pallosta lennähtävän kualan naamasta. Jep, hiano alaku tälle vapulle. No, rautaasin hermoon valjastettu äitee sitoo palloja sen kun kerkes. Seisoomma kaikki jonos ja toisesta päästä jonoa, muksu kerrallansa katos onnellisena pallonsa kans.

Sitte alakoo se hillitön jahti, kun päästihin kaikki koko meirän sisarusparvi kerralla pomputtelemahan palloja. Olihan meillä toki siinä vilinäs vappuviuhkatkin, jokka piäneni hälyyttävää vauhtia. Ne hapsut kun eivät tahtonehet kestää meirän kovaa huisuuttamista. Me juastihin ku päättömät kanat pallojen ja viuhkojen kans tuvan ja peräkamarin väliä. Vähän väliä tussahti pallo jos toinenki rikki ja me naurettihi ku äiti kilijuu ja säikkyy paukahruksia. Seuraavaksi meitä ohojeestettihinki menemhän pihalle jatkamhan leikkiä.

Meillä oli sellaasia pikkupallojakin ja yks hyväkäs meistä äkkäs, notta panhan ne vettä täytehen. Meitä muita ei tarvinnu kauaa houkutella, ku totesimma, että tuahon on tosi hyvä irea. Jokaasella oli tukka ja paita märkinä, ennen ku äiti kerkes hätähän ja käski sisälle vaihtamhan kuivaa päälle.

Vappuna käythin aina kyläs mummun ja paapan tykönä. Mummu teki verrattomia munkkia ja maailman parasta simaa. Paappa taas tapas istua kiikkustualis ja teherä kaiken mailman temppuja ja jekkuja piänemmille sisaruksille.

Muistan viäläkin meirän kirkkahan punaasen Taunuksen, jonka kyyttihin änkesimmä koko isoon perheen voimin pallojen ja viuhkojen kans. Isä oli nimittäin päättäny, notta ny lähärethän vappuajelulle. Takapenkillä kävi melekoonen kuhina ja olimma posket punaasina kattomas etehenpäin, notta mihinkä me oikee mennähän.

Lähärimmä Lapualle ja isä kurvas silloosen piänen kioskin etehen parkkihin. Isä saapasteli iloosena vihellellen kioskin luukulle ja kerkes parahiksi teherä karamelliostokset, kun poliisiauto ajoo meirän Taunuksen taa. Poliisi nousi autosta puhuttelemahan isää, joka tervehtii iloosesti. Sitte ilime vakavootuu ja isä katos meirän karkkien kans poliisiautohon. Me tenavat seurasimma sitä tapahtumaa hämmennyksen ja pelon vallas.

”Äiti!! isä joutuu poliisiautohon.” Aikaa tuntuu kuluvan ikuusuus ja Taunuksen perällä vallitti pelokas tunnelma. Meitä niinku tianoon muitaki lapsia oli aina opetettu, notta niin pitää elää, jottei jouru tekemisihin poliisien kans. No, ny meirän isä oli tummansinisen Maijan kyytis. Molimma itku kurkus jokahine, eikä kukaa enää huisuuttanu sen kummemmin ilimapalloa ku vappuviuhkojakaan.

Sitte onneksi Maijan ovi aukes ja isä harppoo autohon sisälle. Isän ilime oli sen verran ”harmistunu” nottei kellää tullu miälehenkää tiarustella tapahtumasta. Ajettihin vaa pikkuusta haipakkaa kotia, notta kivet vaa ropaji ojihin ja söimmä kerranki nahistelematta karkkia. Kotia tultua isä sitte vihiroon katkaasi hilijaasuuren ja totes notta: ”Soli sitte siinä meirän vappuajelu.”

No, säikährys oli onneksi pahempi ku itte paukahrus. Isä oli onnetoon vaa parkkeerannu autonsa liika likelle suajatiätä ja sai siitä pikapalakinnon. Loppu hyvin kaikki hyvin. Me saatihin meirän isä takaasin.