Äitienpäivänä 10.5.2020

Kääntelen vanhan valokuva-albumini sivuja hellästi.
Annan katseeni vaeltaa hitaasti kuvasta kuvaan.

Palaan ajassa taaksepäin.
Olen taas nuori kahden pienen lapsen äiti.

Lämmin olo tulvii sydämeen.
Miten paljon rakkautta tuo vanha albumi kantaa sisällään.

Nuo tunteikkaat, värikylläiset kuvat tuovat eteeni
kaikki ihanat muistot, tunteet, tuoksut ja maut.
Hymyilen, nauran ja välillä itken yhtä aikaa.
Tunnen itseni siunatuksi, saadessani olla äiti ja mumma.

Lasten ollessa vielä pieniä,
maailma oli niin erilainen vai oliko?

Olihan silloinkin murheita ja huolia milloin mistäkin.
Onneksi niitä enemmän oli kuitenkin ilonaiheita,
rakkautta, toivoa ja tulevaisuuden suunnitelmia.

Aika on toki mennyt eteenpäin,
huolten ja ilojen aiheet ovat osin muuttuneet,
mutta me ihmiset olemme edelleen
sisimmässämme ihan samanlaisia.

Jokainen haluaa pärjätä elämässään,
katsoa kiitollisena taakseen,
hyväksyä vastoinkäymiset ja kiittää onnistumisista,
rakastaa ja saada vastarakkautta, todeta elämänsä illassa:
olen tehnyt parhaani, olen surrut ja menettänyt
mutta ennen kaikkea, olen rakastanut, olen elänyt.

Meillä on yhä aikaa kerätä yhteisiä muistoja,
uusia valokuvia albumiin. Nyt on se hetki, on aika elää.

P.S. Äiti, kaiken mitä tiedän aiheesta,
miten olla läsnä arjessa,
miten olla turvana,
miten olla hyvä äiti.

Tämän kaiken olen oppinut sinulta.
Kiitos rakas äiti, että olet mun äiti.

Halauksin tyttäresi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s