Silta

Meillä kaikilla on paikkoja ja hetkiä, jolloin tarvitsisimme sillan päästäksemme toiselle, paremmalle puolelle.

Sinä, joka olet menettänyt rakkaasi. Mistä voimia uuteen päivään tai voimia hyväksyä menetyksesi? Mistä voimia olla vastaamatta kipakasti, kun joku taputtaa olallesi ja sanoo, että: ”Hei, sä oot vahva, selviät kyllä”. Lause, joka on kuin kylmä rätti vasten kasvojasi, koska olet vasta juuri pääsemäisilläsi sillan ensimmäisen laudan päälle. Ja kun tuo sanoja tietäisi, miten paljon työtä ja voimia tuo ensimmäinenkin askel vaatii.

Sinä, joka olet saanut tietää parantumattomasta sairaudestasi. Mikään ei ole enää kuin ennen. Katsot itseäsi peilistä, mutta et tunnista itseäsi, koska kyyneleet vääristävät kuvajaisen. Maailma tuntuu epäoikeudenmukaiselta, miksi juuri minä? Olisin halunnut jonkun muun sairauden, mutta valita ei saanut. Miten tästä eteenpäin, kun tulevaisuus pelottaa. Sinä, joka olet menettänyt työpaikkasi. Tai sinä, joka olet kokenut avioeron.

Meillä on lupa surra itseämme ja menetettyjä mahdollisuuksiamme. Emme voi ajatella, että maailmassa on isompiakin suruja ja menetyksiä kuin omassa elämässämme ja siksi jättää oma suru käsittelemättä tai surutyö tekemättä.

Saa lohdutuksen sitten ihan mistä tahansa, se on jokaisen oma henkilökohtainen asia, eikä sitä sovi toisten hämmästellä tai tuomita. Kohtaamamme vaikeudet, kohtaamamme menetykset ovat erilaisia, niin myös niistä selviytyminen. On aika surra ja itkeä. On aika nauraa ja iloita.

Menee sitten aikaa vähän tai paljon, jokaisen on käytävä läpi oma kiirastulensa. Kaverit, ystävät ja läheiset ovat turvana ja apuna, mutta se tärkein osa surutyöstä, tuosta tuskallisesta matkasta on kuitenkin käytävä yksin.

Itke itsesi tyhjäksi, naura ihanille muistoille, puhu surustasi ja huuda äänesi kuulemattomiin, sure sielusi täydeltä, käännä ylösalaisin se viimeinenkin sopukka itsestäsi, kunnes olet taas valmis jatkamaan elämää. Elämää, sitä ihan tavallista arkea.

Luota siihen, että vielä tulee aika, jolloin pieni perhonen saa hymyn huulillesi, jolloin siristelet silmiäsi auringonvalolle, jolloin voit katsoa rakkaasi kuvaa heti itkemättä. Se päivä voi olla jo huomenna.

Elämä ei kuitenkaan päästä meitä helpolla. Kukaan ei voi luvata ettetkö tulisi vielä itkemään ja suremaan. Tulet kulkemaan sitä samaa surujen täyttämää siltaa pitkin edestakaisin, toiset meistä useammin, toiset meistä harvemmin, kunnes suru muuttaa muotoaan. En uskonut sitä ensin omalla kohdallani, mutta niin on käynyt. Suru on yhä voimakkaana olemassa ja välillä se tahtoo lyödä alleen, musertaa, viedä kaiken ilman keuhkoistani. Silti jokin on muuttunut, vaikka en osaakaan sanoa mikä. Jotain surulle on tapahtunut, koska nyt sen kanssa voi elää.

Kiitos rakas ystäväni

Olen ihan muissa maailmoissa,

läsnä mutten kuitenkaan oma itseni.

Käsi ei toimi, jalka ei liiku, pää ei pelitä.

Ilmeet kasvoillani eivät muutu,

en saa kunnolla puhuttua, olisi niin paljon tehtävää,

mutta olen kehoni vankina tässä hetkessä.

Silloin juuri pahimmalla epätoivon hetkellä,

sinä soitat, sinä rakas ystäväni.

Otat kiinni kädestä kuin hukkuvaa

etkä jätä nytkään yksin.

Vedät minut takaisin pimeästä

tähän maailmaan, tähän hetkeen.

”Ei sun tarvi puhua, kuuntele vaan, kun luen sulle”

Äänesi on lämmin, kuin untuvainen peitto,

joka laskeutuu päälleni ja rauhoittaa.

Puhut minulle ja olet kanssani.

Sitä on ystävyys.

Asettua toisen asemaan, voivottelematta,

olla läsnä, tukena, olla vaan yhdessä.

Kiitos, että tulit elämääni.

Voimaruno ystävälleni: Katse tulevaisuuteen

Seisot aallonharjalla
myötätuulessa, iloisena ja
valmiina hyppäämään.

Reppuusi on pakattu kaikki
rakennusaineet uuteen
elämänvaiheeseen.

Mukanasi ovat kaikki rakkaasi,
perheesi, ne kaikkein läheisimmät.

Sydämesi on täynnä rohkeutta.
Mielesi on avoin ottamaan vastaan
kaiken mitä tulevaisuus tuo eteenne.

Sielussasi asuu
kiitollisuus kaikesta menneestä,
ripaus haikeutta hyvistä hetkistä,
jännitys suuresta tuntemattomasta.

Saat aloittaa puhtaalta pöydältä.
Edessäsi on uusi alku, uusi elämä
itsesi ja perheesi parhaaksi.

Hyvää & turvallista matkaa, ystäväni.

Lukakselle 9.5.2021 ”Kun olet luonamme”

Hymyilevät kasvosi ilmestyvät eteisestä,
hihkaiset ”Heiii” ja olet kädet ojossa tulossa syliin.
Tunnen kuinka pienet sormesi hakeutuvat kaulalleni
ja halaat kovasti. Tuskin ehdimme ottaa ulkovaatteet pois,
kun olet jo menossa katsomaan lelulaatikkosi aarteita.

Luemme kirjaa yhdessä ja hymyilet matkiessani kotieläinten ääniä
Onneksi kirjassa on paksut sivut, heikommat eivät tätä lukuvauhtia kestäisikään.

Pian liut alas sylistäni ja juokset kohti eteistä: paappa tuli kotia.
Koko olemuksesi jännittyy, kun näet paapan
ja traktorin. Toistelet ”Paappa” ja pörräät matkien
koneen ääntä. Sinulla on niin kiire paapan syliin,
että et millään malttaisi odottaa paapan käsien pesua,
vaan pompit paapan housunlahkeesta kiinni pitäen.
Vihdoin pääset syliin ja halaat kovaa. Molempien kasvot tulvillaan rakkautta.
On paapan päivän paras hetki.

Juoksette kilpaa vintinportaille, kumpi ehtii ensin.
No Lukas tietenkin, mutta paappa hyvänä kakkosena
turvaamassa noususi.

Maailma on täynnä ihmeellisiä,
uusia asioita, jotka vain odottavat tutkistelemista.
”Ka” ja siellähän se on Rocky-koira
”Ka” ja se taas on mikro,
Missä Lukaksen nenä, silmät, entäs suu?
Opetat meille aikuisille,
miten yksinkertaiset asiat ovat parhaita ja
onnistumiset ovat pienestä kiinni.

Rakas Lukas, kun olet sylissä
hymysi on viaton ja ihmeellinen.
Siinä hetkessä on koko maailmamme.
Emme olisi mieluummin missään muualla,
kun juuri tässä huoneessa, tässä hetkessä.

Yhteinen aika kuluu kuin siivillä,
ja pian on taas kotiinlähdön aika.
Tulethan taas pian.
Olet niin rakas ja ihmeellinen.

Saada olla mumma ja paappa
parhaat tittelit ikinä