Heinähangot liikkeelle osa 2/2

Kuivien heinien hakureisut ovat niitä kaikista parahimpia muistoja lapsuuresta. Isä nosti kaikki meirät kuus sisarusta heinäkärryyhin. Kärryjä veti meirän pikku-Valametti.

Tuuli vaa tuiverti tukas, kun lähärimmä pitki vanhaa Lapuantiätä kohti Hirviniämiä hakemhan heiniä. Tiä oli hiatatiä, se pöläji ja oli kuappaanen, mutta se oli silloon vaa jännittävää. Aina kuapan tai vähän suuremman töyssyn kohoras me tenavat hypättihin ilamahan ja kilijuttihin onnellisina.

Isä tai joku veljiistä ajoo pikku-Valametilla pitkin peltua, otimma heinät seipähiltä hangoolla ja talikoolla ja kuarma sen kun kasvoo ja kasvoo. Kun kuarma oli sitte valamis, isä solomitti köyren kärryn perähän ja heitti ja solomii toisen pään kuarman yli kärryn etupäähän. Näin isä varmisti, notta heinät pysy kyytis. Lopuksi isä auttoo meirät kaikki muksut heinäkuaraman päälle ja vannotti pitämhän köyrestä kiinni. Me lupasimma ja sitte lähärettihinki kotiapäin. Kotimatkalla oli vastas huikaasevan korkia ja pitkä alamäki. Näin aikuusena tua sama mäki ei näytä aivan niiiin korkialta, lakeuksilla kun kerran ollahan, mutta piäneni se mäki oli isoo.

Muistan viäläkin ja ottaa vattan pohojasta, ku muistelen kuinka isä otti aina alamäkehen lähties lippalakin päästänsä, vilakaasi taakse, notta kaikki kuus tenavaa oli kyytis ja eikun lähärettihin viilettämähän mäkiä alahan. Voi poijaat, mikä huikia tunne se oli, ku tuuli otti silimihin ja lasku salapas hengen kiinni. Me kikatettihin poikien kans aivan hysteerisinä joka kerran, ku sitä mäkiä tultihin alahan. Tuan mäen alastulemisen merkitystä ei koskaan vähentäny vuaret eikä laskukerrat.

Kaarroomma pikku-Valametilla pihaan ja siinä vaihees mulle tuli aina rimakauhu, ku muistin notta niin täältä heinäkuarman pitää taas tulla alahankin. Pikkuvelijet liuúttivat ittensä yksitellen sulavasti alahan ja rupesvat sitte maanittelemahan mua, että ”Tuu ny hyväänen alahan siältä!” Minä istuun vaan ku sualapatsas kauhusta kankiana ja puristin köyttä rystyyset valakoosena. Ei auttanu ku isän tulla mun kohtahan heinäkuarman viärehen ja vasta kun näin isän isoot ja turvalliset käret kurkottamas mua kohti, tohoriin päästää köyrestä irti ja laskia isän sylihin.

Meirän navettalato kotona oli torella jännittävä paikka. Siälä me monesti leikittihin juluki ja salaa, luvan kans ja välillä ilamankin. Laros oli tosi metkaa hyppiä ylisiltä silloon, ku heiniä oli melekee kattoa myären. Isä tykkäs pitää navettalaros heinät ojennukses lehemiä varten, eikä tykänny meirän hyppyhetkistä, kun heiniä roikkuu siälä täälä ja polokeentuu käytävälle. Meillä tenavilla riitti jännittävää tekemistä, kun harva se ilta hipsiimmä navettalarosta navetan pualelle vasikan kettahan tai maitohuaneesehen ja vakliimma isää ja äitiä askarehilla.

Mun velijet olivat oikee heinätunnelitaiteelijoota. Ne tekivät kaiken maailman onkaloota ja labyrintteja heinien sisälle. Mulla onnettomalla oli jo silloon suljetun paikan kammo ja sainkin aikahan veljien keskuures monet naurut, kun uskaltauruun kans konttimhan tunnelihin ja tuli paniikki. Hätäännyyn, ku tunnelis tuli joku ahtahan tuntuunen paikka, heinät kraapii naamaa ja tuli tosi aharistava olo. No, tunnelihin tuli sitte vaa taas isosiskoon kokoonen reikä.

Meirän isällä oli kiirusta kesällä peltohommis. Juhannuksen tianoolle kuuluu perinteenen tuarehen AIV-rehun kerääminen. Isä keräs rehua pelloolta JF-nimisellä niittosilappurilla. Heinät tuatihin sitte kotia rehukärryyllä ja pureettihin kuarma elevaattorihin. Elevaattori oli pualestansa sellaanen kuljetin (niinku piäni vuaristorata), jota pitkin rehu nousi korkialle AIV-tornihin ja putos piänestä luukusta sisälle. Kun rehut oli kaikki tornis, isä levitti isoon muavin rehujen päälle ja päästi sitte vesiletkulla palio vettä painoksi ainaki metrin verran, notta rehu painautuu tornihin tiivihisti. Meistä tenavista AIV-torni olis ollu aivan täyrellinen uimapaikka ja oltaas voitu uiskennella siälä, ku parahimmakki johnnyweismullerit, mutta se oli eherottomasti kiälletty huvittelumuato. Rehu olis nimittäin menny pilalle, jos se vesi olis päässy sinne päälle valumahan.

Tämä kuva on meirän perheen alapuumis se ainut pikku-Valametista ja siksi niin rakas. Juhannuksen kunniaksi oli myäs koristehet sitä myären elikkä kaks koivun karahkaa.

dav

Yksi kommentti artikkeliin ”Heinähangot liikkeelle osa 2/2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s