Kanttarellijaharis

Ollahan käyty ny äiteen kans monta kertaa jahtaamas kanttarellia mettäs.

Käytäntö ja suunnitelma on aina sama eli auto salaa parkkihin ja sitte linkaasemma mettähän. Jaa mitä varten? No sitä varten, nottei meirän apajapaikat vaa tuu suuren väen tiatoosuutehen. Kanttarellit on nii harvas, notta niiren löytäminen on tyälästä.

Tarvikkehet on kans aina samat elikkäs kävelysauva, ötökkämyrkky, isoo pajukori ja tiätysti kännykkä. Kaveri täs nauroo yks päivä, ku kerroon mun isoosta korista. No, ajatelkaa ny ittekki jos tuloo isoo esiintymä siäniä vastahan, eikä olisi paikkaa mihikä niitä kerääs. Raisteloo pelekkä ajatuskin.

No, mulla on siis kävelysauva oikias käres ja se on kyllä monta kertaa pelastanu mun ns. isooon-aristokraatti-nenäni uppoamasta sammaleesehen. Oon ollu menontiällä useen ja käret on heilunu ku heinämiähellä ja oon menny ketohon närehien juurelle monta kertaa. Soon kumma, ku keskellä mettääki pitää yrittää ponkaasta muina naisina heti pystyhyn ja vilakaasta sivuullensa notta näkikö kukaa. Tuskin se mun räpikööminen mitää huamiota herättää mettän eläämiskään. Oon välis kyllä ajatellu, notta mitä jos tuloo susi tai karhu meitä vastahan. No, sitte ajattelin ku asiaa oikeen tuumasin, notta tuskin niiren ny niin näläkä on, notta pitääs kahta kuivaa ja sitkiää mummaa ruveta ensi töiksensä maiskuttamahan. On siälä varmahan ny tuarehempaakin syämistä. Sen ajatuksen turvin, ettiin taas siäniä.

Mun kävelykeppi on siitä kätevä, notta siinä on heijastinnauhaa kiaputettuna vartehen, koska käyn sauvakävelemäs iltapimiäs talavella. Soon hyvä, jos satuthan äiteen kans eksymähän, nii meirät löytää pimiästä mettästä taskulampun varas. Heh, eikö ookkin viksu ajatus.

No sitte tua hyttyysmyrkky, siitä ei oo kyllä mihinkää, mutta oon kurispäältä tupsahuttanu sitä itteheni. Soon kuulkaa sillä lailla, notta hirvikärpääsiä ei nii vaa estetäkkää kiipimästä kimppuhun ja lippiksen alle. Eikä ne rumaaset eres oikaase koipiansa vaikka puristat niitä kuinka lujaa. Ehei, ne vaa heilutteloo jalakojansa kahta kovemmin. Moon silti sitä miältä, notta ne ei pääse mun ja kanttarellien välihin. Kotia tultua riisun vaattehet ja tapan ne kaikki, ennenku rupian siivoamahan siäniä.

Yhtä asiaa en oo niin äiteellekään mainostanu kauhasti, mutta mullei oo suuntavaistoa, ei sitte palaakaan. Mun ei tartte ku kiärtää kivi mettäs, niin en enää tiärä mistä päin oon siihen tullu. Kanttarellit on kuitenki nii makoosia löytöjä, että viälä tähän asti ainakin oomma osannu mettästä autolle. Niin ja jos toren sanon, niin on isäntä pyytäny poijan laittamhan mulle maastokartan kännykkähä, jos oikee isoo hätä tuloo. Siinon vaan yks juttu. Me nimittäin saimma miähenkin kans monta riitaa aikaaseksi, kun en tajunnu mikä markkeeraa meirän autoa navigaattoris. Vasta usiemman ohimennehen risteyksen jäläkehen Pauli kysyy notta: ”Kai sä ny akka tiärät, notta tua liikkuva kolomio tarkoottaa meirän autoa?!” johonka minä vastasin huulet väristen, notta ”No, johan ny toki mä tiärän!”

P.S. Tämän päivän reisusta ei oo kerrottavaa jäläkipolovillen, kanttarellia ei herunu. Äiti sai tapansa mukahan pualukoota sankoohinsa, mutta minen saanu eres yhtä kantarellia.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kanttarellijaharis

  1. Minoon sanonu, jotten mee mettähän niin kauan ku sielon karhua pienempiä ötököötä. Aiva alakaa kravoottamahan ku vain lukooki hirvikärpääsistä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s