Bingoolua

On maanantaki ja orotan jo käret rakolla torstaita. Tiistai menöö yhtä nihkiästi niinku jäitä polttelis, mutta keskiviikkona rupiaa jo vattan pohojaa kutittelemhan. Enää yks yä ja eiku torstaki koittaa. Vihiroon kello on 1725 ja kaverit tuloo hakemhan mut kyyttihin. Jokaasella on miäli korkialla: josko olis tällä kertaa meirän vuaro voittaa. Ensiksi ostethan bingovihoot, ei pakan päältä vaa tiätysti siältä pinon välistä oleva ”voittovihko”. Sitte eikun pöytähän. Viimeenen vilakaasu viäresehen pöytähän, bingotussit esille (niitä pitää olla kaks, notta jos toinen sattuu loppumhan justihin ratkaasevalla hetkellä) ja ilta on valamis alakamahan.

Ensiksi vuaros on sekabingo eli 5 nroa mihinä vaan yhyres osios. Kären pohojat hikuaa ja on hiano jännityksen täyteinen olo, kun bingoisäntä alakaa pyärittää numeroota. Eka lehti ei voittoa, jää aina yhyren tai kaharen numeron päähän, kun viäreesen pöyrän mumma kerkiää taas kilijua notta BINGO. Soon sitte tosi ärsyttävää jäärä numeron päähän voitosta. On palio kivempaa hävitä raskahasti ja kunnolla. No, suatakohan mummulle palakintonsa.

Siinä meni toinen ja kolomaskin lehti ilaman voittoa ja sitte tulikin 15 min tauko. Jospa tauko auttaa ja nii lähärettihin pöytäseurueen kans kaffiille. Tämä bingoolu on leppoosta hommaa, joka sopii kaikille. Ostan rallaspullan ja mehun, vakio-ostokset bingoiltana. Purjehrimma läpi bingokansan takaasin omahan pöytähän, pölläällähän ja jutellahan ja hiothan uutta taktiikkaa loppuillan onneksi.

No, tauko on vihiroon ohitte ja eikun ”töpötyskynät” valamihiksi ja korvat hörölle. Viälä ennen aloottamista peukutethan meirän pöyrän väen kans. Lehti nro 4 alakaa taas sekabingolla, joka jäi yhyren numeron päähän ja sekös taas harmittaa. No, uutta matoa koukkuhun ja mettästämhän yhtä riviä. Ja eikös se numero 16 napsahra mulle ja tuaa korppupaketin. Jee, tästä voi tulla viälä hyvä ilta.

Sitte seuraavaksi kaharen rivin bingoa jahtaamahan. Mulla oli kauan aikaa enää yks numero 28 vajaa, ku viäreeses pöyräs joku onnetoon kerkes ensin ja kilijaasi BINGO. No, ei se mitään taas mennähän ja nythän on tosi hyvät saumat saara 3 riviä oikeen, kun yks ruutu oli enää kahta numeroa vajaa. Käret hikos, silimäklasit ei meinannu pysyä nenällä, vaan niitä piti koko aijan nostella. Bingoisäntä onnetoon vaan pyäritti ”vääriä numeroota”, eikä ne osunu mikkään mun melekeen täytehen ruutuhuni. Vihiroon se sanoo nro 45 ja enää oli yks nro eli 50 vajaa. Nualaasin jo huuliani ja rykääsin, notta saan kohta huurettua BINGO. Yritin olla lunkisti, mutta vasen jalaka rupes kans vipattamahan. Bingoisäntä alotti notta ”viiskymmentä…” ja olin jo avannu suuni, notta kohta mä kakaasen, kun se onnetoon sai sanottua notta ”viiskymmentä…..yksi” ja viaruskaveri vei 30,- euron lahajakortin. No, tuli eres meirän pöytähän, mikä oli hyvä. Näin ajattelin, mutta korpeshan se.

No, mutta rinta ylähän ja kohti uusia pettymyksiä. Alootethin lehti 5 ja sekabingokin meni ohitte, ku pikajuna. Ei keriitty eres ässää sanua, ku joku takapöyräs jo korias korput pöyrästä. Huh-huh, meinas jo usko loppua, kun sitte viälä jäi kahares ruurus yhyren nron päähän 1 rivin bingokin.

On se ny rumaanen, notta se ei tuu mulle. Vaihroon töpötyskynänki violetista pinkkihin, jospa se taika auttaas. 2 rivin bingo hakuusas ja kuinka ollakaan rupes numerot napsahtamhan oikiahan ruutuhun. Enää yhtä vajaa ja ennenku bingoisäntä kerkes artikuloora eres kunnolla loppuhun ”yhyreksänkymmentä” nii mä jo huurin BINGO. Jes, viaruskaverit jo onnitteli, mutta viälä piti tarkistaa, onko rivit oikeen. No, onneksi olivat ja tarkistaja antoo mulle 10 euron lahajakortin. Se olikin sitte koko illan saalis lahajakortti ja korppupussi. Ei niin valtavat saalihit, mutta sai viättää jännittävän illan kaverien kans. Niin ja kyllä mä keksin taas lisää kikkakakkosia ens torstaki-iltaa varten.

..

Kesällä 1976

Elettihin kesää 1976. Meitä oli silloon mailmas jo viis nopiaa ja rohkiaa tenavaa. Me asuumma isoos kakskerroksises pohojalaastaloos. Taloo tarvitti remonttia, joten eikun isä kaharen kylän nikkariveljeksen kans remontoomahan.

Se oli kyllä aika erikoonen tilanne. Nikkarit ottivat klasit ja kaikki muut alakerrasta pois niin ettei jäljellä ollu ku hirret, nostivat taloon tunkiilla ilamahan ja tekivät uuren kivijalaan alle.

Meirän tuvasta raasittihin kaikki maharollinen keittiöjuttu traktoritallihin. Jep, luit oikeen traktoritallista tuli meirän keittiö. Tila oli justihin sopiva. Sinne sopii niin hella, jääkaappi, tiskikaapit ja ruakapöytä penkkiinensä. Traktoritalli sijaitti navetan päärys ja sen seinät olivat tiilestä ja lattia betonista. Tila pysyy koko remontin ajan viiliänä ja oli siksikin meille kuumana kesänä mialuunen.

Meillä oli pihapiiris leikkimökki ja sen takana ex-sauna, joka oli sittemmin kutomatupa ja sitte remontin aikana sitä kutsuttihin mökiksi ja se oli meirän perheen nukkumapaikka. Voi hyväänen, että oli joka neliösentti käytös siitä mökistä. Siälä nukkuu siis meirän vanhemmat ja me 5 tenavaa. Muistan, kuinka mä nukuun pikkuveljen kans samas sivustaverettäväs sängys. Voi elämä niitäki öitä, ku se onnetoon potkii, ynäji ja pyärii, muttei sitä raaskinu laattiallekaan punnata vaan nostin käret naaman suajaksi potkuulta. Aamulla herättihin monta kertaa käsikaulaa ja oltihin taas kaveria. Ensiksi se tuntuu seikkailulta, oltihin niin kuin retkellä. Muutaman viikon jälkehen olimme kaikki valmiita muuttamahan ja vähän äkkiää talohon sisälle. Iltaasin iholle tunkevat kärpääset ja hyttyyset ei liioon auttanehet asiaa.

Isoos perhees tapahtuu aina monenlaasia sattumuksia. Mun silloon 2 vuatiahalla Jaakko-veliillä oli sata jalakaa mahan alla. Kyllähän sitä toki perähän kattottihin, mutta se oli niin vilikas, että sitä sanottihinkin Jaska Jokuseksi. No ensin se oli kaahinu sähkömiähen peräs tikkahia pitkin yläkerran ylimmälle askelmalle. Kaikki olis menny hyvin, mutta sitte se keksii oikaasta selekänsä ja putos tikkahilta. Onneksi ei ollu laattiaa viälä vaan vesseli kämähti maahan. Itkuhan sitä tuli, muttei muuta. Toisen kerran tämä sama velikulta putos eteesehen kaivettuhun kellarihin. Jep, no tuli vaa toinen kovempi kohta päähän ja itkuulla siitäkin selevittihin.

Me käytihin pesuulla navettarakennukses olevas saunas. Ulkohuussi oli pualestansa ”huanesten takana” elikkäs puarin takana vähä syrijäs. Kyllä sinne kiiruhtaes tuli monesti miälehen, notta kohta päästhänki sisävessahan asioomahan. Sitten ei enää tarvitte tarkkaalla, notta pyäriikö huussis lukki-hämähäkkiä liika likellä tai onko huussin takana veljien kaveria ”tarkkaaluasemis”.

Kesä meni niinku siivillä. Meillä kun oli jo omasta takaa palio tenavia, saatihin omin päinkin tarvittava osallistujamäärä monehen leikkihin. Siihen aikahan oltihin koko päivä pihalla ja ainut asia joka toi ulukonaliikkumiskiallon oli se jos sattuu tulla kipiäksi. Me tykättihin leikkiä 10 tikkua lauralla, tervapaltaa, väriä, peiliä ja tiätysti piiloosta.

Torella monta kertaa lähärettihin isoolla joukolla polokupyärillä uimahan Murskalle tai Ojutjärvelle Murska oli uimapaikka, johona rohkeemmat hyppiivät korkialta kalliolta pitkiä leiskatuksia vetehen. Kotia lähties heitethin vaa sortsit ja t-paita uikkarien päälle ja uikkarit oli jo ihan kuivat ku kaarrettihin kotipihaan.

Yleisurheilulajit oli kans meirän suasikkeja. Vanhemmat ostivat meille keihään ja kuulan, joita me sitten heiteltihin ja työnnettiin ja saatihin hillittömiä tuloksia. Pihamaalle piirrettihin raja, josta otettihin vauhtia ja hypättihin pituutta. Pituushyppy ei ollut niin jännä laji, joten sen harjootteleminen jäi vähemmälle. Toista oli sitten isän rakentama korkeushyppyteline, josta tuli hitti. Me matkiimma eri tyylejä TV:stä seuratuista kesäkisoosta eli toiset meistä yrittivät flopata ja toiset kierähti. Meistä tuli aika hyviä siinä hommas, vaikka itte sanonkin.

Ilta toisensa jälkeen hypittihin ja merkattihin tuloksia ylös. Pehmusteena ollehet heinäsäkit piti vaan muistaa aina illalla kerätä sateen varalta suojahan. Isä nikkaroo veljesten kans puupölliistä painonnostovälinehen, jonka avulla nämä ”pula-ajan Tarzanit” sitte kasvattivat hauiksiansa. Linnunpönttöjen yms. nikkarointi kuuluu sekin kesäajan touhuuhin.

Kun me isommat sisarukset pääsimme jo itte polkupyörällä uintireissuille, isä kaivoo perheen pienimmille puutarhaan altahan. Altahan pohjalle levitettihin isoo pressu ja pressulle päästettiin vettä. Kun vesi sitten vähän leppoosas auringonpaistehes lämpeni, perheemme kaksi piänintä ”päästettihin irti”. Me isoommat seurasimma ja nauroimma kippuras, kun nämä kaksi vesipetoa hyppiivät, pomppiivat ja välillä hörppäsivät vettäkin innoossansa.

Meirän pihamaalla oli hyvin tilaa pelata tennistä, sulukapalloa sekä hypätä ruutua ja narua. Pihamaa oli myös sopivan tasaanen ja kova opetella erilaisia temppuja superpalloolla.

Meillä oli kans isän tekemä kiikkuteline, jossa toisella pualella oli kiikku ja toisella puolella renkahat, johona roikuttihin ja tehtihin vaikka mitä liikkeetä – notkeeta kun silloin vielä oltihin. Kiikun vieres oli leikkimökki, joka oli tosi rakas paikka. Siälä tuli vietettyä palijon aikaa. Välillä se oli hirmukunnossa suuren lapsikatrahan hiakasta tehtyjen nisupullakaffikestien jäljiltä. Toisinaan taas pirettihin siivousurakka ja mökki kiilti joka nurkalta. Astiat olivat koriasti omilla telinehillänsä, nukenvaunut nurkas, nuket kyyris sekä tiätysti ikkunapöyrälle tuarut niittyleinikit ja kissankellot maljakos. Usein me oltiin siellä kavereiden kans öitäkin, vaikka pelättihinkin hämähäkkejä, varsinkin isoja lukkeja, jokka välillä halusvat jakaa yöpyjän kans petipaikan.

Muutto takaasin kotia oli onnellinen päivä. Mökkiyät, huussi ja traktoritallikeittiö jäivät muistoohin. Muutto oli mulle perheen ainoana tyttärenä aivan napakymppi. Sain nimittäin ikioman huaneen ja voi sitä onnen päivää. Huoneessa oli ruskia koulupöytä, lipasto, valakoonen kampauspöytä, sänky ja valakoonen avohyllykkö. Olin siihen asti nukkunut veljien kans peräkamaris, mutta olihan tämä nyt ihan eri asia. Olin niin tohkeissani omasta huoneestani ja tunsin itteni prinsessaksi.

Pyysin äitiä tarkistamahan nämä kirjootukset ja tähän kohtahan tulikin sitte lisäys: ”Ekkö sä ny muista, että Kari nukkuu sun kans sun huonees nuorisohetekallansa”, ”Ai jaa, nukkuu vai… non nii, niin se aika kultaa muistot.”

Isälle 14.11.2021

Jostain muistuu mieleeni Boston tupakan aromikas tuoksu.
Hymyilen, koska se tuo mieleeni sinut isä.

Kerroit jännittäviä iltasatuja,
joskus ehkä liiankin jännittäviä,
mutta raamikas olemuksesi toi turvaa
yön pimeyttä vastaan.

Opetit meille, että toisten auttaminen kuuluu
jokapäiväiseen, tavalliseen elämään.
Opetit meille myös asioiden ja tavaroiden jakamisen merkityksen.

Tulit auttamaan kotimme rakentamisessa.
Itseäsi säästämättä nikkaroit, siivosit ja autoit joka kerran,
kun joku meistä lapsista oli avun tarpeessa.

Lastenlapset olivat silmäteriäsi.
Kuinka monta kertaa vedit sormikoukkua,
kerroit satuja, leikit pihamaalla
tai vietit vaan muuten aikaa heidän kanssaan.

Kun vuodet sitten kuluivat,
sairaus alkoi verottaa jokapäiväistä elämää.
Viimein sairaus vei sinut luotamme kokonaan.

Kiitos, että olit turvamme pienestä saakka,
että annoit meille rakkautesi,
ja että olit isämme.

Yhteiselle matkalle

Olette ottaneet suuren askeleen eteenpäin.
Ottakaa jokainen yhteinen uusi päivä rohkeasti vastaan.

Elämä tuo eteenne tasamaata, mutta välillä myös ylä- ja alamäkiä.
Näissä hetkissä saatte toisistanne paljon voimaa ja tukea,
hitsaannutte vain entistä enemmän yhteen.

Muistattehan, että se ihan tavallinen jokapäiväinen arki on,
kaikessa harmaudessaan otollisin pohja teidän kahden rakkauden kasvaa ja näkyä.
Ottakaa luonteidenne erilaisuudet hyväksyen vastaan,
vain huomataksenne, että erilaisuus on rikkautta.
Ettehän unohda kunnioittaa ja arvostaa toinen toistanne joka päivä.

Eläkää joka hetki täydesti, kiittäkää yhteisestä arvokkaasta ajasta
ja nauttikaa elämästänne joka solullanne, joka hetki.

Muistattehan, että ette pidä toisianne itsestään selvyyksinä,
vaan kuljette yhtä matkaa, vierekkäin, samanarvoisina,
käsi kädessäniin ja muistakaa rakastaa ja vielä sittenkin rakastaa.

sdr