Höyhen

Se on puhtaanvalkoinen, kevyt,
läpikuultava, ihanan pehmeä.
Se matkaa läpi monien vesien.
Välillä se takertuu rantakaislikkoon,
mutta kohta se taas pääsee jatkamaan matkaansa.

Tuolla pienen pienellä höyhenellä ei ole määränpäätä,
ei tarvetta saada tiettyä matkaa taitettua.
Iloisena se vain makoilee vedessä,
on tyytyväinen oloonsa ja luottaa siihen,
että virta kuljettaa ja huolehtii siitä.
Höyhen nauttii auringonpaisteesta, joka hellii sitä valonsäteillään.

Olisinpa kuin tuo huoleton pienen pieni höyhen.
Olisinpa vapaa odotuksista, niin omista kuin toistenkin.
Saisinpa vain hiljaa nauttia ja makoilla virrassa tuulen kuljettamana,
olla huoleton, luottaa siihen, että matkanteko on jonkun toisen harteilla.
Voisinpa unohtaa kaikki murheet, uida kilpaa syksyn värikkäitten lehtien kanssa.

Illan tullen haluaisin vielä nukahtaa pehmeään veteen
laineiden tuudittaessa lempeään uneen
ja herätä uuteen aamuun ihan uudessa paikassa.

Kuinka mielelläni vaihtaisin osia edes yhdeksi päiväksi.

Eräänä syysaamuna

Hymy hiipii huulilleni heti aamusta,
kun pieni auringonsäde herättää minut valollaan
ja toivottaa hyvää huomenta.
On ihana saada herätä kauniiseen aamuun.
Otan kamerani ja lähden ulos.

Kurkipari kutsuu toisiaan metsikön takana.
Niiden kuulaan kirkkaat äänet halkovat ilmaa
ja kaikuvat metsän laidalta läpi aamukasteisen pellon
herättäen koko lakeuden viimeisetkin uniset.

Tunnen kasvoillani syysaamun viileän raikkaan tervehdyksen.
Kylmän värähdys käy lävitseni, mutta on onni saada olla tässä juuri nyt.

Kävelen eteenpäin pitkin märkää ruohikkoa
ja kenkieni jäljistä jää taakseni pieni polku.
Kuin pieni lapsi mutkittelen onnellisena
ja pysähdyn kyykistyen kuvaamaan siellä täällä.

Katseeni kiinnittyy kasteen peittämään hämähäkin seittiin.
Pieni hämähäkki on tullut piilostaan kokemaan verkkojaan.
Taitavasti se liikkuu liukkaalla seitillä.
Huomatessaan ettei ole yksin hämähäkki kirmaa
taitavasti kaltevalta seitiltään turvaan lehden alle.

Tiellä kulkee leikkuupuimuriarmeija kärryineen ja traktoreineen.
Kesä on mennyt ja syksy ottanut jo hyvän otteen luonnosta.
Ilma on täynnä ihania, makeita tuoksuja.
On onni saada elää tämä hetki.

Se on rakkautta

Puhtaan valkoinen joutsen
ympärillään rikkumaton hiljaisuus.

Tuo joutsen täysin omassa maailmassaan,
ei huomannut ketään ohi kulkevaa.

Linnun koko maailma oli tässä ja nyt,
oli kuin kaikki muu olisi ympäriltä kadonnut.

Ihmiset kamppailevat kiireissään,
odottavat saavansa aikaan jotain suurta elämässään.

Hyvä ja merkityksellinen elämä
ei välttämättä ole mitään suurta ja isoa,
vaan se on iso joukko pienen pieniä asioita.
Ihan tavallista arkea, läheisyyttä, hyviä ystäviä ja omia rakkaita.

Yritetään elää niin kuin tuo ihana joutsen,
kiitetään yötä, joka tuo uuden huomisen,
huomioidaan jokainen läheinen,
arvostetaan jokaista pienen pientäkin tekoa.

Koska tämä kaikki kertoo rakkaudesta.

Metsäretkellä

Tytär, äiti ja mumma
kolme polvea yhdessä
kukin saapuu ajallaan
tutun lähimetsän reunaan

Edessä yhteinen kävelyretki
uusi tapa nähdä rakkaamme
muistaen turvavälit toisiimme

Metsän eläinten tekemät kapeat polut
risteilevät sinne tänne
Kuljemme välillä polkuja pitkin
yli pehmeiden mättäiden
ohi pienten kuusentaimien

Ihailemme hymyillen
sammaleitten lähes peittämiä
sydämen muotoisia kiviä ja
sienten ympäröimiä pieniä kantoja

Mättäälle talvehtimaan jääneet
yhä tummanpunaiset puolukat
katsovat surullisina meitä ohikulkijoita

Ihan vieressä paljaat mustikanvarvut
värisevät kylmissään ilman rihman kiertämää

Ympärillämme rauhoittava ja hoitava hiljaisuus
hiljaisuus joka täyttyy ilosta ja hymyistä

Ei tarvita suuria asioita eikä suuria tekoja
kunhan vain saamme olla yhdessä
me kaikki kolme

Kevättuuli tuo mukanaan lupauksen
se on lupaus paremmasta
turvallisemmasta huomisesta

Joutsenet, voimanlähteeni

Elämme pelottavassa ja epävarmassa maailmassa
ja yritämme selvitä arjestamme.
Kuuntelemme epäuskon vallassa uutisia ja neuvoja,
miten meidän tulisi olla ja elää.

Normaali elämä, arki sellaisena kuin sen jokainen
omalta kohdaltaan muistaa, tuntuu kuin haavekuvalta,
niin kaukaiselta ja saavuttamattomalta.

Tulevasta ei tiedä kukaan,
mutta jokainen löytää omat voimanlähteensä.
Mulle antavat eniten uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen:
rakkaat läheiset, lakeusmaisema ja joutsenet.

Nuo puhtaan valkoiset linnut erottuvat jo kaukaa edukseen
lähestyessäni keväisiä peltosarkoja.
En osaa selittää, miksi ne vetävät mua puoleensa,
mutta seuratessani niiden liikkeitä,
unohdan ympäriltäni kaiken muun ja ajankulunkin.
Joutsenten kaunis olemus ja herkkä laulu
antavat lohtua ja voimaa.

Lakeuksilla tunnen olevani kotona, turvassa.
Kumpupilvet lipuvat ohitseni ja ilmassa tuoksuu kevät.
Lähelläni ei ole mitään pahaa eikä pelottavaa.

Joutsenet ovat laskeutuneet isolle pellolle,
etsivät maasta ruokaa ja liikkuvat verkalleen
ojennellen sorjia kaulojaan.
Samalla ne tarkkailevat ympäristöään
ja pitävät huolta toistaan.

Yksi joutsen ottaa äkkiää pari nopeaa askelta,
levittää uljaat siipensä, halkoo niillä ilmaa ja
nousee rohkeasti siniselle taivaalle lakeuden ylle.
Muut seuraavat. Ketään ei jätetä yksin,
vaan jokainen lähtijä odotetaan mukaan.

Jäätyäni yksin havahdun kuin ihanasta unesta.
Hymyilen ja sanon mielessäni:
”Näkemiin ystäväni, näemme taas huomenna.”

Pienen pieni lupiini

On varhainen kevätaamu.
Pienen pieni lupiini
heräilee uuteen päivään.

Se kasvaa maantienojassa
lähes piilossa ihmisten katseilta,
omassa maailmassaan.

Kasvupaikka ei ole häävi,
mutta se ei haittaa.
Kasvukavereina nokkonen ja paju,
mutta sekään ei haittaa.

Pienen pieni lupiini
ei pidä meteliä itsestään
vaan kasvaa hiljalleen.

Se ei ole arvostettu kukkanen,
mutta tuntee itse oman arvonsa.

Onnellisena tuo pienen pieni lupiini
kantaa hellästi sylissään vesipisaraa.

Yhdessä ovat siinä nuo kaksi pientä
rohkeina tässä ohikiitävässä hetkessä
valmiina kohtaamaan uuden päivän.

Päivän joka voi muuttaa koko loppuelämän.

Marraskuinen hetki Kauhavan Alajoella

Olen sokea
kaikelle muulle ympärilläni.

Olen hyvällä tavalla täysin turta,
tunnen vain tämän maiseman kauneuden sydämessäni.

Olen melkein kuuro,
kuulen vain lakeuden rikkumattoman hiljaisuuden.

Vedän keuhkot täyteen ilmaa ja puhallan hitaasti nautiskellen ulos,
kun etäältä kuulen etelään lähtevän joutsenparin kutsun.

Seuraan lumoutuneena miten pari nousee siivilleen ja
kauniisti kaartaen ne katoavat joenmutkan hellään huomaan.
Mielessäni pyydän niille varjelusta pitkälle matkalleen.

Annan sitten katseeni liukua hitaasti,
yli ruohottuneiden, pajuisten ojien,
yli tummanpuhuvien peltosarkojen,
jotka odottavat lumipeittoa suojakseen.

Siellä täällä seisovat ladot saavat sydämeni sykkimään.
Ne kertovat omaa kaunista kieltään ”pohojalaasuuresta”.

Nautin tästä ohikiitävästä hetkestä lakeuden edessä.
Tämä on se maisema, jota rakastan.

Haapapariskunta

Rakastunut puupariskunta
vangitsi katseen keskellä metsää,
oli pakko mennä lähempää katsomaan.

Toisiinsa kietoutuneet, kauniit puut
ovat olleet ikänsä lähekkäin,
kasvaneet yhteen pitkin pituuttaan ja
vartioineet metsää vierekkäin.

Ne ovat saaneet turvaa toisistaan,
pysyneet pystyssä kovassa viimassa,
kasvattaneet lehtiverhonsa samassa tahdissa,
kurottaneet taivaalle tähdenlennot nähdäkseen,
punoutuneet yhteen yhä tiiviimmin,
toinen toistaan suojellen ja tukien.

Hymy nousi kasvoilleni,
lämmin ailahdus kävi sydänalassa,
onneksi sain ikuistaa tämän hetken.

Iltatuuli

Iltatuuli tuivertaa hiuksissa ja antaa ajatuksille siivet.
Huokaisen syvään, nautin hetkestä, on ihana syyskuun ilta.

Katselen väreilevää järvenpintaa hymyilen, kun huomaan miten
iltatuuli hallitsee kurittomia pikkuaaltoja, jotka vasta opettelevat yhteistä säveltä
isompiensa kanssa.

Kuin äiti hoivaten hellästi rakkaitaan iltatuuli neuvoo, nostaa ylös ja tukee.
Pian opettelu tekee mestarin ja ne kaikkein pienimmätkin
aallonpoikaset löytävät tanssin ilon.

Yhdessä kikatellen ne juoksevat, pomppivat, nauravat, tekevät valkoisia pärskeitä
nauttivat koko olemuksellaan elämästään, sanoen innoissaan: ”Kato, mä osaan”.

Iltatuuli sipaisee poskeltaan kyyneleen katsellessaan, kuinka pikkuaallot
valmistautuvat tohkeissaan ja iloisina illan huipennukseen, kaikki on valmista
estradi on vapaa, aaltomatto on paikoillaan, kun illan päätähti, auringonlasku saapuu.

Aaltomatto ja auringonlasku, tuo vuosisatainen, kaunis parivaljakko
pitää otteessaan ja vangitsee kaikkien katseet.

Pikkuaallot ovat haljeta saamistaan kehuista, ihailevat toinen toisensa kullanvärisiä asuja, jotka kimmeltelevät aaltomaton päällä.

Tämä hetki oli taas menestys iltatuulen elämässä.
Onnellisena, hymyillen aaltoja pitkin hiljaa lipuen, iltatuuli menee nukkumaan.

On elokuu

Kuulaat, raikkaat
elokuun tuulet puhaltavat,
tuovat kaukomailta
tullessaan terveiset,
herättävät viesteillään
kaikki vastaantulijat.

Luonto antaa sitä kaikkein parastaan,
esittelee tuotoksiaan ylpeänä.

Lakeuden kuulaat viljapellot,
marjapensaiden raskaat,
maukkaat kantamukset
sekä metsän kaikki ihanat antimet,
odottavat vain sadonkorjaajia ja
poimijoita sankoineen.

Kaunis, hehkeä elokuu
etsii jo valmiiksi kätköistään parhaat pyhävaatteet
pukeutuakseen asuunsa kauniiseen ja värikylläiseen.

Jo varhain pimenevät elokuun illat,
luonnosta tulvivat ihanat tuoksut,
täyttävät tenhollaan kaikkien mielet ja aistit.

Kesä jättää kaihoisia jäähyväisiään,
muistelee tekemisiään hymyillen,
kallistuu pian kirpeään syyspäivään.

On kaunis elokuu.