Jostain muistuu mieleeni Boston tupakan aromikas tuoksu.
Hymyilen, koska se tuo mieleeni sinut isä.
Kerroit jännittäviä iltasatuja,
joskus ehkä liiankin jännittäviä,
mutta raamikas olemuksesi toi turvaa
yön pimeyttä vastaan.
Opetit meille, että toisten auttaminen kuuluu
jokapäiväiseen, tavalliseen elämään.
Opetit meille myös asioiden ja tavaroiden jakamisen merkityksen.
Tulit auttamaan kotimme rakentamisessa.
Itseäsi säästämättä nikkaroit, siivosit ja autoit joka kerran,
kun joku meistä lapsista oli avun tarpeessa.
Lastenlapset olivat silmäteriäsi.
Kuinka monta kertaa vedit sormikoukkua,
kerroit satuja, leikit pihamaalla
tai vietit vaan muuten aikaa heidän kanssaan.
Kun vuodet sitten kuluivat,
sairaus alkoi verottaa jokapäiväistä elämää.
Viimein sairaus vei sinut luotamme kokonaan.
Kiitos, että olit turvamme pienestä saakka,
että annoit meille rakkautesi,
ja että olit isämme.
