14/11/2021 Satu

Isälle 14.11.2021

Jostain muistuu mieleeni Boston tupakan aromikas tuoksu.
Hymyilen, koska se tuo mieleeni sinut isä.

Kerroit jännittäviä iltasatuja,
joskus ehkä liiankin jännittäviä,
mutta raamikas olemuksesi toi turvaa
yön pimeyttä vastaan.

Opetit meille, että toisten auttaminen kuuluu
jokapäiväiseen, tavalliseen elämään.
Opetit meille myös asioiden ja tavaroiden jakamisen merkityksen.

Tulit auttamaan kotimme rakentamisessa.
Itseäsi säästämättä nikkaroit, siivosit ja autoit joka kerran,
kun joku meistä lapsista oli avun tarpeessa.

Lastenlapset olivat silmäteriäsi.
Kuinka monta kertaa vedit sormikoukkua,
kerroit satuja, leikit pihamaalla
tai vietit vaan muuten aikaa heidän kanssaan.

Kun vuodet sitten kuluivat,
sairaus alkoi verottaa jokapäiväistä elämää.
Viimein sairaus vei sinut luotamme kokonaan.

Kiitos, että olit turvamme pienestä saakka,
että annoit meille rakkautesi,
ja että olit isämme.

31/10/2021 Satu

Nytkö se on tapahtumassa

Herään aamulla ja avaan silmät. Tunnustelen oloani.
Tuntuu hyvältä kuin olisi herännyt pitkästä, pahasta unesta.

Varovainen hymy hiipii kasvoilleni.
Hengähdän syvään, voiko tämä olla totta?
Nytkö se sitten tapahtuu?

DBS-operaatiosta ehti kulua vuosi ja 4 kk.
Miten paljon pettymyksiä, itkua ja mustia hetkiä tuo aika sisälsikään.
Silti tuo aika myös kasvatti, valmisti, opetti paljon ja näytti ystävät ja rakkaat,
jotka jaksoivat nostaa mut ylös kerta toisensa jälkeen, jaksoivat tukea ja kuunnella,
eivätkä antaneet unohtaa toivoa.

Olen kiittänyt, ihmetellyt ja itkenyt onnesta ja tästä hyvästä olosta.
Tätä säätöä kannatti odottaa ja tuo ”musta aika” painuu unholaan vain pienenä ajanjaksona mun elämässä.

Sana ”kärsivällisyys” tulee tekemään taas comebackin mun sanavarastoon.

Kuinka paljon lisää arvokasta aikaa, kuinka paljon lisää toimintakykyä
ja varsinkin kuinka paljon lisää HYVÄÄ MIELTÄ tämä uusin säätö tuokaan.

Toki käsivarsien pakotus jatkuu yhä, mutta se on se hinta,
jonka oon valmis tästä muuten niin hyvästä olosta maksamaan.

Elämä on taas elämisen arvoista,
enkä aio tuhlata siitä sekuntiakaan.

23/10/2021 Satu

Voimaruno pitkäaikaissairaiden puolisoille

”Niin kuin ennenkin”

Istumme kahden ulkona kiikussa,
minä ihan lähellä vieressäsi.

Istumme hiljaa käsi kädessä,
minä sinun ja sinä minun.

Kasvosi ovat samat, ajatuksesi ovat samat.
Olet muuttunut ulkoisesti, mutta minulle olet yhä se sama rakas,
johon rakastuin vuosia sitten.

Vaikka sairaus on tullut elämäämme,
jaamme ajatuksemme ja rakkautemme,
kuin ennenkin, mutta nyt vain osoitamme tunteet eri tavalla.

Kun iltaisin peittelen sinut nukkumaan,
katson, että peittosi ja tyynysi ovat hyvin
olet sitten kotona tai sairaalassa,
halaamme ja suukotamme toivottaen rauhallista yötä.

Teemme yhdessä erilailla asioita, mutta jaamme samat tunteet kuin ennenkin.
Selviämme vaikeistakin hetkistä luottamalla, rakastamalla.

Tätä tunnetta eikä näitä yhteisiä muistoja ei kukaan meiltä vie,
ammennamme niistä voimaa silloinkin, kun on oikein paha paikka.
Varsinkin niissä tilanteissa saamme voimaa, auttamalla toisiamme päivästä ja hetkestä toiseen.
Rakkautemme ei ole vähentynyt, vaan se on saanut uusia muotoja.

Ajatusten herkin siivin saavun luoksesi.
Joka aamu ja joka ilta, vaikka emme näkisikään, olemme silti aina yhdessä.

10/10/2021 Satu

Suru elää mukana

Muistan kuin eilisen
kaikki yhteiset leikit ja kepposet,
pienen haavan polvessani,
ensimmäisen polkupyöräni.
Oli nukkeja, oli piilosilla oloa,
oli hiekkaleikkejä, oli yhdessäoloa.
Monta ja vieläkin useampaa
yhteistä hetkeä, rakkauden täyteistä.

Tiedän, että rakkaani ovat poissa,
mutta tunnen heidät yhä lähelläni.
Siinä he ovatkin, aina ja ikuisesti.
Veljeni, huolettomat pojanviikarit ja turvallinen isäni.

Miksi sitten aina välillä itken,
miksi kyyneleet alkavat putoilla hiljalleen, ilman lupaa?
Suru on kuin kipu, viiltävä tuska sielussani.
Se on ja tulee olemaan vielä ja yhä.

Yksi sana, yksi tuoksu ja olen taas suruni syövereissä.
Halkeilee tuo hauras suojamuuri, putoaa pala palalta alas asti.
Vähä vähältä suru muuttuu. Muuttuu toiseen muotoon.
Se ei enää salpaa hengitystä, ei peitä aurinkoa.
Se on jäänyt luokseni asumaan.

Silti suru ei ole kuin kotiini majoittuva vieras,
johon väsyn muutaman päivän päästä.
Ei niin, vaan suru elää kanssani, rakkaani ovat sydämessäni aina.

Annan kyynelten tulla, annan ikävän tulla,
annan surun ottaa aikansa ja paikkansa.

Elän mottoni mukaan.
”Elämä on tässä ja tällainen – ainoa laatuaan.
Otan kaiken vastaan vähän kerrallaan.”

19/09/2021 Satu

Autiotalon pihamaalla

Pienen pieni lääkepullo pilkistää
vanhan talon ikkunalaudalla.
Pullo on likainen ja tyhjää täynnä.
Silti se tuntuu aarteelta tässä ja nyt.

Katseeni kiertää ja pysähtyy sitten
auringonsäteen paljastamaan,
rikkinäiseen kuusenkoristeeseen,
joka niin ikään makoilee toimettomana lattialla.

Otan molemmat aarteet mukaani.
Kävelen ympäri autiotalon pihamaata.
Sommittelen näitä kahta milloin mihinkin.
Annan niille tarkoituksen olla vielä kerran
tarpeellisia, tärkeitä ja kauniita.

Kuinka paljon iloa nämä kaksi,
jo parhaat päivänsä nähneet tavarat
antavatkaan tähän uuteen päivään.

Ne kantavat, ne piristävät,
näen niiden kauneuden ja olen iloinen,
että tiemme kohtasivat.

Lasken aarteeni hellästi autiotalon
ikkunalaudalle ja kiitän niitä mielessäni.

Kävelen hitaasti takaisin kotiin
ja hymy nousee kasvoilleni.
Olen onnellinen.

Kiitos, että teitte aamustani elämisen arvoisen.

11/09/2021 Satu

Odotanko vielä

Päivästä päivään odotan. Mutta mitä?

Odotanko, että kehoni liikkuu paremmin,
odotanko, että ehkä tästä vielä paranen
odotanko vielä sitä täydellistä säätöä.

En tiedä, mutta yhä vaan odotan.
Tulee aamu, päivä ja ilta.
Tuntuu, että toisten elämä jatkuu,
mutta minä yhä poljen paikoillani ja vain odotan.

Epäilys, kuin iso musta pilvi,
kaihertaa sisälläni yhä syvemmälle ja syvemmälle.
Se täyttää mieleni, maailmani.
Se istahtaa olkapäälleni.
Jospa odotankin vielä, jospa kaikki muuttuu – huomenna.

Olen odottanut päivää, jolloin alan taas elää.
Olen odottanut tarpeeksi. Olen itkenyt tarpeeksi.
Olen väsynyt nykyiseen olotilaan. Olen valmis muutokseen.
On tullut se hetki, jolloin sanon itselleni:
”Nyt riittää! ei enää itsesääliä, pelkoa tulevasta, ei enää odottamista.”

Nyt on tullut aika hyväksyä itsensä, nykyinen olotila.
Hyvissä voimissa juosten, hitaalla hetkellä töpötellen.
Ehkä olo vielä paranee ehkä jää nykyiselleen.
Toivosta en silti luovu koskaan.
En enää odottele sitä ”parempaa aikaa”,
koska se aika tärveltyy odottamiseen.

Tulkoon mitä vaan, olen valmis vastaanottamaan kaiken.
Elämä on tässä ja tällainen.
Otan kaiken vastaan vähän kerrallaan.

22/08/2021 Satu

Yksin

Huudat, mutta kukaan ei kuule.
Itket, mutta kukaan ei lohduta.
Suret, mutta et voi jakaa suruasi.
Ahdistut, mutta kukaan ei ymmärrä.
Epäonnistut, mutta kukaan ei tsemppaa.
Kaadut, mutta kukaan ei ota kädestäsi kiinni.
Odotat, mutta ovikello ei soi.
Olet kertakaikkisen yksin.

Pian tulee pimeää, ahdistuksesi vain syvenee
et voi jakaa pelkojasi pimeästä,
tulevasta päivästä, huomisen huolista.

Kuka silloin auttaa, kuka silloin kantaa sinua?

Hengitä syvään,
kokoa kaikki viimeisetkin voimanrippeesi
ja aloita taistelu takaisin elämään.

Aivan varmasti on joku jossain,
joka voi auttaa sinua ja ymmärtää hätäsi.

Käy mielessäsi lävitse kaikki ihmiset,
joita olet kohdannut elämäntielläsi.

Nyt ei ole enää aikaa odottaa,
josko joku tulisi, auttaisi ja
kantaisi yli kaiken pahan.

Nyt on aika ottaa yhteyttä,
unohtaa kaikki vanhat erimielisyydet,
tavoittaa unohdetut, mutta entiset läheiset.

Pyytää apua, antaa anteeksi ja pyytää anteeksi,
koska ei ole mitään hävittävää vaan voitettavaa.

Ehkä saat avun korjaamalla entiset haavat.
Ehkä olet halunnut olla yksin, muttet enää.

Niin tai näin, ei ole väliä missä muodossa,
kenen toimesta tai millä tavalla saat apua.

Vain sillä on merkitystä,
että pystyt taas hengittämään,
tuntemaan nukkumaan valmistautuvan syksyn tuoksut,
näkemään kaiken kauniin ympärilläsi,
uskomaan sen, että sinunkin elämälläsi on yhä tarkoitus
ja että olet tärkeä ihminen.

Jaksathan vielä vähän aikaa, apua on tulossa.

08/08/202108/08/2021 Satu

Lohdutuksen sanoja

”Miten tästä eteenpäin”

Miten sanoa hyvästit,

kun tuntuu, että kaikki jää kesken

kun rakastaa eikä halua päästää irti,

kun jokapäiväiset asiat tuntuvat olemattomilta,

kun juoksette yhä kilpaa tunteiden kanssa

toivoen, että asiat olisivat kuten ennenkin

kun tunnette vieläkin rakkaanne läheisyyden

On vain elettävä eteenpäin ja surtava,

pakotettava itsensä ylös aamuisin,

yritettävä ottaa voimaa rakkaista läheisistä,

koottava elämän palapelin osat uudestaan

On vain jatkettava aamusta toiseen,

kunnes tuska ei ole enää se ensimmäinen

ja viimeinen tunne jokapäiväisessä elämässä.

Kukaan ei voi tulla sanomaan,

mikä on surutyössä tarpeeksi, mikä on liikaa.

Suru on jokaisen sydämessä oma asia, oman näköinen.

Annattehan itsellenne aikaa tulla taas eheäksi.

Ei ole kiirettä mihinkään.

Vielä tulee se päivä, jolloin

tunnette taas auringon paisteen kasvoillanne,

hymyilette jollekin rakkaalle muistolle,

tunnette, että elämä on taas elämisen arvoista

tunnette, että huominen tulee ja että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan

odotatte mitä se tuo tullessaan.

Rakkaanne on aina mukananne ja turvananne.

Tulee elämässänne vastaan mikä tahansa tienristeys,

kuunnelkaa sydäntänne, niin teette oikean ratkaisun,

kumman suunnan valitsette.

02/07/202101/07/2021 Satu

Nyt on se hetki

Nyt on se hetki,
kun ilta-aurinko alkaa käydä nukkumaan
ja laskeutumaan mailleen.
Taivas on uskomattoman kaunis.
Kaikki nuo värit toinen toistaan kirkkaampia,
sinua, juuri sinua varten taivaalle luotuna.

On se hetki,
jonka et tahdo loppuvan – koskaan,
jolloin tunnet olevasi elossa surusta huolimatta.

Pehmoiset kumpupilvet kerääntyvät ryhmiin,
edeten hiljaa yhdessä yli taivaan.
Toinen toistaan odottaen ne lipuvat eteenpäin,
niillä ei ole kiirettä mihinkään.
Katselet tätä kaunista luonnon näytelmää
painaen kaikki taivaan värit ja tunteet sydämeesi.

On se hetki,
kun sydämessäsi sanot ”Näkemiin rakas”,
kun tunnet olevasi lähellä häntä,
kun haluaisit vain ajan pysähtyvän.
Tunnet itsesi pieneksi tämän kauneuden keskellä,
mutta samalla imet itseesi uutta, sisäistä voimaa.

On hetki sinua ja suruasi varten.
Ja juuri sillä hetkellä, kyyneleet tulevat.
Nuo pienet kyynelpisarat kertovat ikävästä.

Pian aurinko on laskenut nukkumaan.
Huokaiset syvään, seuraat vielä katseellasi,
miten kumpupilvet jatkavat yhä matkaansa.
Ne kulkevat väsymättä eteenpäin.

Nyt on se hetki, jolloin ymmärrät,
että suru tulee muuttumaan, ja
että elämä tulee jatkumaan.

Elämä tulee jatkumaan.