Rakkaus läsnä joka hetki

Katson syvälle silmiisi.
Olemme yhtä kuten aina ennenkin.
Yhteiset vuodet ovat hitsanneet meidät
vain yhä tiukemmin yhteen.

Painan pääni rinnallesi.
Kuulen vahvat, voimakkaat sydänäänesi.
Joka lyönti antaa minulle toivoa ja uutta voimaa.
Se on se rakkain ääni maailmassani.
Vaikka tiellemme on tullut mitä vastoinkäymisiä,
pelkkä sydänäänesi kuuleminen on aina kantanut seuraavaan päivään.

Jokainen eletty hetki, se kaikkein pieninkin,
on lähentänyt meitä.
Tämä yhteinen elämänkaaremme,
täynnä iloa, surua, elämää joka solulla.

Elämä on tässä ja nyt,
kun istumme lähekkäin,
kun olemme hiljaa ihan ääneti
kun vain sydämemme puhuvat keskenään.

Se on tässä ja nyt,
kun käteni on kädessäsi,
kun olemme osa toistamme,
kun olemme vahvoja yhdessä.

Otamme vastaan jokaisen uuden päivän,
antaen voimaa toinen toisillemme.

Rakas Taivaan Isä, olet ollut aina kanssamme.
Suothan meille vielä monta samanlaista, rakkauden täyteistä hetkeä.

DBS eli syväaivostimulaatio ke 10.6.

Hei,

Pidän taukoa blogin kirjoittamisesta,
koska mulle tehdään DBS- eli syväaivostimulaatio ke 10.6.2020 Tampereella.

Olen sairastanut Parkinsonin tautia jo usean vuoden ajan.
Toivon, että tuleva leikkaus tuo helpotusta tilanvaihteluihin.
Palaan takaisin heti, kunhan jalat taas kantavat.

Toivotan Sinulle kaikkea hyvää eteenpäin.
Kiitos, että olet halunnut lukea tekstejäni.

Lämpimin terveisin

Satu

P.S. Tässä alla teksti tuntemuksistani leikkausta odotellessa.

* * *

Avaimet uuteen elämään

Välillä on tuntunut,
että ajatus paremmasta olosta olisi kuin kaiku.
Silti se on vain kaiku ilman vastausta.

Päivien lipuessa vääjäämättä eteenpäin
olen tuntenut olevani kuin vuoristoradalla.
Vauhti kiihtyy, pidän kiinni kaiteesta
kaksin käsin rystyset valkoisina.
Olen kauhusta kankea huomatessani,
että jarrumies puuttuu.

Synkimmällä epäuskon hetkellä on kuin
olisin heittänyt maailmalle bumerangin,
joka ei palaakaan luokseni.

* * *
Nämä ajatukset ovat kuitenkin onneksi hälvenneet.
Olen vihdoin valmis matkaan.
Olen nyt lähempänä uutta mahdollisuutta kuin koskaan.

Pakkaan mukaan kaikki läheisiltäni ja
ystäviltäni saamani tuen ja rakkauden.

Odotan tulevaa henkeäni pidätellen.
Lasken päiviä ja tunteja,
mietin elämääni ennen ja jälkeen leikkauksen.
Millainen oloni on seuraavan kerran kotioven avatessani?
Onko elämänpolkuni silloin helpompi kulkea?

Mahanpohjalla on perhosia,
jotka tanssivat ja leijuvat iloisina, odottavaisina.

Olen kiitollinen teistä ihan jokaisesta,
jotka viestein ja toivotuksin annatte ilmaa siipieni alle,
annatte uskoa, että kaikki menee hyvin.

Otan mukaani kotopuolesta vielä
kauniin kanervan lähimetsän kuusen alta,
sen kirkkaimman säteen auringon noususta,
kastepisaran puolukan pehmeältä poskelta,
pienen kiven sammaleiselta metsäpolulta,
kuvan rakastamastani lakeusmaisemasta,
teiltä kaikilta saamani toivon ja rohkeuden.

Jokaisella teillä rakkaallani on paikka sydämessäni.
Jokainen muisto kantaa mua tällä matkalla.

Kiitos, että olette elämässäni.
Kiitos, että istutte olkapäälläni.

Pernaan koulu, perheenjäsen

Olin ekaluokkalainen. Jännitti, ujostutti ja pelottikin.
Löysin heti itselleni kuitenkin ystävän. Ystävän, jonka kanssa vartuin.

Kun muistelen tuota ala-asteaikaa, lämpimät ajatukset kumpuavat pintaan.
Kouluun oli aina hyvä tulla.

Luokkien seinillä oli kuvia presidenteistä, ihmiskehosta, kasvien osista ja ties mistä.
Meillä oli mukava luokka ja tulimme hyvin toimeen keskenämme. Kouluruoka oli hyvää ja välitunneilla oli paljon tekemistä.

Maailma kuljetti meitä kaikkia oppilaita ketä minnekin. Pernaan koulu jäi kuitenkin jokaisen mieleen. Koulu loi turvalliset puitteet meidän kasvaa ja saada oppia elämää varten. Saimme jokainen vahvan eteläpohjalaisen elämänasenteen.

Kun sitten omien lastemme aika tuli aloittaa koulunsa, oli alusta asti selvää, ilman epäilyksen häivää, missä haluamme heidän aloittavan ekaluokkansa.

Pernaan koulu on ollut tuki ja turva niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Koulu on ollut turvasatama sotien aikana.

Se piti ajatukset joka päiväisessä elämässä, kun sodan kauhut tulivat koteihin suruviesteissä. Se valoi uutta toivoa, kun ajat olivat vaikeat, kun ei tiedetty mitä seuraavana päivänä syötäisiin. Se loi uskoa huomiseen, että lukeminen ja laskeminen ovat avain parempaan tulevaisuuteen. Se antoi lapsille mahdollisuuden olla vielä 6 vuotta lapsia, ennen isoon kouluun siirtymistä.

Nyt Pernaan koulu, rakas perheenjäsen, on tullut koulutiensä päätökseen.
Hyvät opettajat ja koko koulun henkilökunta, olette yhdessä kautta vuosikymmenten, opettaneet, ohjanneet ja antaneet kaikkenne koko kylän lasten eteen.Olette yhdessä koulun kanssa olleet lyömätön tiimi – koko kylän sielu.

Maailma jatkaa kulkuaan, mutta yhä tänäkin päivänä Pernaan koulu kantaa itsensä ylväästi. Se jää kauniine muistoineen sydämeemme ikuisesti.

Lämmin kiitos Pernaan koulu ja koko henkilökunta!

Olet rakas

Hyvää huomenta,
tämä on voimaruno rakkaalle läheiselleni,
joka pääsi sairaalahoidosta kotiinsa.
Hän on sairastanut pitkään,
mutta katsoo luottavaisena tulevaisuuteen.
Runon lopussa on hänen elämänohjeensa,
joka sopii meille kaikille.

* * * * * *

Olet aamulla ensimmäinen ajatuksissani,
ja se viimeinen joka jää illalla mieleeni.
Ennen nukahtamista toivotan sinulle hyvää yötä.

Elän mukanasi,
joka ikisessä hetkessä.
En voi olla lähelläsi,
mutta olen ajatuksin olkapäälläsi.

Uskosi on sinulle tärkeä ja suuri asia,
joka kantaa sinua tänäkin aikana
yhdessä lähimpiesi rukousten kera.

Sinulla on vielä edessäsi paljon tärkeätä tehtävää,
olla läsnä, olla lähellä, olla isä, aviomies, veli ja poika.

Olen pyytänyt Taivaan isältä,
että pääsisit pian kotiin rakkaittesi luo.
Rakkaiden, jotka rakastavat sinua ehdoitta.

Toteutukoon elämänohjeesi:
Käy miten käy niin hyvin käy kuitenkin.
Ei ole lopulta kun hyviä vaihtoehtoja.

Saat minut tuntemaan itseni eheäksi

Tällä viikolla vietetään Parkinson-viikkoa.
Haluan lähettää halauksen kaikille Parkinson diagnoosin saaneille
tämän 2018 julkaisemani runon välityksellä.

* * *

Se rakkain paikka
koko suuressa maailmassa,
jonka merkitys ei haalistu,
joka ei ole itsestäänselvyys,
jota rakastan.

Kaikelta pahalta piilossa,
suojassa pettymyksiltä,
muilta tavoittamattomissa
– rakkaani kainalossa

Tunnen vakaat sydänäänesi,
tasaiset, vahvat, rauhoittavat lyönnit,
tässä pienessä, ihanassa hetkessä
koko elämäni, koko maailmani.

”Kun katson sua,
näen ihan sen saman Sadun
kun aina ennenkin,
en herra Parkinsonia”

Se kaunein rakkauden tunnustus
kyyneleet polttavat silmiäni
– tunnen itseni eheäksi.

Joutsenet, voimanlähteeni

Elämme pelottavassa ja epävarmassa maailmassa
ja yritämme selvitä arjestamme.
Kuuntelemme epäuskon vallassa uutisia ja neuvoja,
miten meidän tulisi olla ja elää.

Normaali elämä, arki sellaisena kuin sen jokainen
omalta kohdaltaan muistaa, tuntuu kuin haavekuvalta,
niin kaukaiselta ja saavuttamattomalta.

Tulevasta ei tiedä kukaan,
mutta jokainen löytää omat voimanlähteensä.
Mulle antavat eniten uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen:
rakkaat läheiset, lakeusmaisema ja joutsenet.

Nuo puhtaan valkoiset linnut erottuvat jo kaukaa edukseen
lähestyessäni keväisiä peltosarkoja.
En osaa selittää, miksi ne vetävät mua puoleensa,
mutta seuratessani niiden liikkeitä,
unohdan ympäriltäni kaiken muun ja ajankulunkin.
Joutsenten kaunis olemus ja herkkä laulu
antavat lohtua ja voimaa.

Lakeuksilla tunnen olevani kotona, turvassa.
Kumpupilvet lipuvat ohitseni ja ilmassa tuoksuu kevät.
Lähelläni ei ole mitään pahaa eikä pelottavaa.

Joutsenet ovat laskeutuneet isolle pellolle,
etsivät maasta ruokaa ja liikkuvat verkalleen
ojennellen sorjia kaulojaan.
Samalla ne tarkkailevat ympäristöään
ja pitävät huolta toistaan.

Yksi joutsen ottaa äkkiää pari nopeaa askelta,
levittää uljaat siipensä, halkoo niillä ilmaa ja
nousee rohkeasti siniselle taivaalle lakeuden ylle.
Muut seuraavat. Ketään ei jätetä yksin,
vaan jokainen lähtijä odotetaan mukaan.

Jäätyäni yksin havahdun kuin ihanasta unesta.
Hymyilen ja sanon mielessäni:
”Näkemiin ystäväni, näemme taas huomenna.”

Lohduksi isänsä menettäneelle

Pieneen rukoukseen ristin käteni
pyydän, että enkeli tulisi luoksesi
ja sinua lohduttaisi kertoen:

Isäsi on aina lähelläsi.

Muistelet,
kuinka jo lapsena tunsit isäsi tuoman turvan.

Hän on aina kulkenut rinnallasi,
välillä lähellä välillä kauempana ollen,
mutta aina olet tuntenut teitä yhdistävän vahvan siteen

Mikään ei ole sen tärkeämpää, sen suurempaa
kuin auttaa voipunutta isää jaksamaan.

Ei ole rakkautta, toista samanlaista sen hellempää,
mitä tulitte yhdessä jakamaan.

Monesti ei tarvittu lauseita, sanoja
olitte vain toisianne lähellä.

Katselit isäsi rakkaita kasvoja
olitte hiljaa, piditte kiinni kädestä.

Kaikki isäsi kanssa viettämäsi hetket
yhteiset sanat, yhteiset retket
saivat kultareunaiset kehykset.

Iltaisin kun uneen nukahdat,
toivon, että tästä ajatuksesta
ammennat voimaa itsellesi:
– Isäsi on aina lähelläsi.

Vierellä kulkija (Voimaruno ystävälleni)

Kuuntelet lastesi iloja ja suruja.
Elät elämääsi heidän kauttaan.
Murehdit syystä ja joskus myös syyttä.

Olet hellä voimapuu,
kun tukeasi tarvitaan.

Lastesi on turvallista elää,
kun he voivat aina luottaa äitinsä rakkauteen.

Olet lohduttamassa,
kun elämä näyttää kurjemman puolensa.

Halaat hellästi
ja olet aina valmiina auttamaan itseäsi säästämättä.

Olet läsnä jokaisessa pienessäkin hetkessä.

Olet turvallinen syli,
jonka suojiin saa suruineen ja huolineen käpertyä.

Annat kaiken,
mutta et odota mitään takaisin.

Jaksat tukea,
vaikka joskus olisi helppo luovuttaa.

Uskot aina parempaan huomiseen,
koska olet sinä.

Rakas Taivaan Isä,
annathan ystävälleni voimia ja luottamusta,
jotta hänen olisi hyvä elää rakkaittensa lähellä.

 

Pahaa untako vain

Hellitän hetkeksi ja pelko pääsee
livahtamaan heti ajatuksiini.
Se pääsee suojamuurieni ylitse.

DBS-leikkauspäivä lähestyy.
En tiedä vielä tarkkaa päivämäärää,
mutta pelko hivuttautuu silti lähemmäs.
Se saa mut kiinni ja ahdistaa nurkkaan.

En pääse pakoon,
vaikka kuinka haluaisin vain pois tästä ”unesta”
ja olla taas nuori ja terve.
Mutta – tämä ei ole unta.

Tiedän,
että en parane parkinsonin taudista
että leikkaus ei tee musta tervettä
että kaikessa on omat riskinsä
että…

Pelko vie mut mukanaan
en pääse pois kyydistä,
vauhti on liian kova,
en uskalla hypätä,
vaan olen pelon vankina.

Miksi sitten menen leikkaukseen?

On mahdollisuus
tuntea itsensä terveemmäksi,
saada elää kivuttomassa kehossa,
nauttia elämästä tyttärenä, siskona, äitinä,
puolisona, ystävänä, kummitätinä
ja varsinkin mummana.

Tätä tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä.
Tämä on mun polku, jota pitkin mun tulee kulkea.

Niinkuin niin monesti aikaisemminkin
tulee aamu, joka vie mukanaan pelot,
ahdistukset ja kyyneleet – ihan kaiken
”Se oli kai vaan pahaa unta” sanon itselleni.

Maahan on satanut uutta lunta.
Se on kuin puhdas, valkoinen lakana
joka vain hiljaa odottaa,
että olen valmis piirtämään
sen täyteen elämää.

Elämää kaikilla sateenkaaren
kirkkailla, kauniilla väreillä.

Uusi aamu

Avaat varoen silmäsi
hengität hitaasti ja heräät.

Tunnustelet kehoasi
katselet ympärillesi.

Olet ihan sama ihminen
kuin ennen leikkausta.

Erona entiseen, on vain se,
että edessäsi on nyt uusi aamu,
joka avaa sinulle toisen mahdollisuuden.

Sinulle on annettu uusi tie, uusi aika.
Saat jatkaa elämääsi puhtaalta pöydältä.

Ota rohkeasti askel kohti tulevaa
parempaa aikaa, yhdessä rakkaittesi kanssa.

Luota huomiseen, kaikki on hyvin.
Edessäsi on uusi aamu.

(Tämä voimaruno on omistettu ystävälleni,
jolle tehtiin juuri syväaivostimulaatioleikkaus.)