Saat minut tuntemaan itseni eheäksi

Tällä viikolla vietetään Parkinson-viikkoa.
Haluan lähettää halauksen kaikille Parkinson diagnoosin saaneille
tämän 2018 julkaisemani runon välityksellä.

* * *

Se rakkain paikka
koko suuressa maailmassa,
jonka merkitys ei haalistu,
joka ei ole itsestäänselvyys,
jota rakastan.

Kaikelta pahalta piilossa,
suojassa pettymyksiltä,
muilta tavoittamattomissa
– rakkaani kainalossa

Tunnen vakaat sydänäänesi,
tasaiset, vahvat, rauhoittavat lyönnit,
tässä pienessä, ihanassa hetkessä
koko elämäni, koko maailmani.

”Kun katson sua,
näen ihan sen saman Sadun
kun aina ennenkin,
en herra Parkinsonia”

Se kaunein rakkauden tunnustus
kyyneleet polttavat silmiäni
– tunnen itseni eheäksi.

Lapsuuren pääsiääsmuistoja

Voi sitä kananmunien särkemiskökkää, kun me sisarusparvi puhaltelimma posket pullollansa munia tyhyjiksi, jotta saisimma maalata toinen toistansa komiemmat pääsiääsmunat. Äiteen isoo villasukkien parsimisneula oli kovas käytös. Jokahinen vuarollonsa tökkäs reijät kananmunan molempihin päihin ja sitte äiteen neuvoosta huoalimatta puhallimma ihan täysillä palakehilla sisustat lautaselle.

Annoomma vesivärien viuhua pitkin poikin kananmunia, vakstuukia ja lenti sitä sotkua laattialleki meirän vaattehista puhumattakaa. Oli meirän äiteellä kyllä rautaaset hermot meirän kans.

Rairuahojen istutus oli kans spektaakkeli. Kun isoo sisarusparvi pääsi asialle, kyllä siinä lenti sekä heinänsiämenet että mullat. Nii eikä sitä vettäkää saanu unohtaa. Jokahine kun sitä viljelystä vuorollansa kasteli, se oli ku kiinalaasten riisivilijelmä.

Monesti siinä arjen tuaksinas rairuaho meinas jäärä kokonansa kylyvämättä. Myähästyymmä siinä hommas usiempana vuanna ja täytimmä rairuohoastian piänillä tipuulla ja pääsiääsmunilla. Ruahontyngät peittyy mukavasti, eikä häirinny vaikkei sitä rairuahoa siältä kiposta näkynykkää. Siihen aikahan oli kyllä jo puhetta katokorvauksista ja olisimma ne kyllä ansaannehet. Ei se rairuohosta saatava ilo siitä juurikaan himmentyny, vaikka meirän viljelykset tuprus astian reunojen ylitte vasta vähä pääsiääsen jäläkehen.

Kun minä olin piäni likka, niin meillä oli kotona ulukorakennukses sauna. Oli tapana, että isä ja mun pikkuvelijet kävivät ensiksi isän kans pesuulla ja sitten minä äiteen kans. En tiärä mitä hyvänen aika meirän piti ängetä sinne äiteen kans vasta miästen jättilöylyjen jäläkehen. Sauna oli nimittäin silloon niin jeevelin kuuma, että otti aiwan hengen kiinni, kun avas eres saunan oven. No, eikun peremmälle vaan ja lantraamahan sopivaa pesuvettä koolihin. Pesutuakion jäläkehen raahauruumma äiteen kans sisälle ja paiskasimma ensi tuvan sivustaverettävähän huilaamhan ennenku mentihin pukemahan vaatteet päälle.

Tavallisena lauantaina olis pantu yävaattehet, mutta ny oli se jännittävä hetki käsillä, jolloonka saataas polttaa meirän itte kokoama pääsiääskokko. Kokkohon laitettihin ainaki riskuja ja ylivuatisia olokia. Se hetki kun isä laittoo kokon palamahan oli joka vuasi yhtä juhalillinen. Tuli tarttui kuviin olokiin ja levisi tuulen lailla ympäri koko kokon, kunnes tuntui, että liekit valaasivat koko maailman. Se oli niin hiano näky, että se jäi iäksi meirän lasten mielehen.

No, molimma äiteen kans justihin saamas vaattehet päälle, kun uluko-ovi lävähti auki ja isä huuti, notta ”Meirän kokko palaa jo, tulukaa äkkiää kattomhan!”. Me puimma nopiaa ulukovaattehet ja juaksimma pihalle. Totta se oli, meirän ylpeyrellä keräämä ja kasaama kokko palookin jo, ilaman että kukaan meistä taloonväestä olisi sitä sytyttänyt. Ihimetys, suru ja viha olivat päällimmäisinä tuntehina mieles. Osa meistä purskahti itkuhun.

Kokko paloo tasaasesti. Sarat, piänet ja yhä korkiammalle kiappuvat kipunat ja savu vaan nousivat taivahalle ja iloonen pääsiäästunnelma lässähti kerta heitolla. Äiteellä oli tyämaa rauhootella ja tyynnytellä kuutta pettynyttä lasta. Eres äiteen kaupasta tuomat pääsiääskaramellit eivät saanehet meirän iltaa pelastettua. Isä puolestansa kävi kovilla kiarroksilla ja uhkas jutella ku ”miäs miehelle” sille rontille, joka meirän kokon oli sytyttäny.

Seuraavana päivänä pellolla oli enää hiiltynyt piäni kasa eilisestä kokosta. Isä alootti itteksensä mittavan tutkinnan palon syttymissyystä ja syyllinenki sitte ajan olohon selevis. Pienes kyläs asia ei pysyny salaasuutena. Kävi ilimi, notta paikalliset vesselit olivat sattunehet ajamhan mopoolla meirän ohi ja yks hyväkäs oli heittänyt palavan tupakan kohti kokkoa. No, isä oli sanansa mittaanen ja piti lupaamansa miäs miehelle -juttutuakion, eikä meirän kokko enää toiste syttynyt itsestänsä.

Metsäretkellä

Tytär, äiti ja mumma
kolme polvea yhdessä
kukin saapuu ajallaan
tutun lähimetsän reunaan

Edessä yhteinen kävelyretki
uusi tapa nähdä rakkaamme
muistaen turvavälit toisiimme

Metsän eläinten tekemät kapeat polut
risteilevät sinne tänne
Kuljemme välillä polkuja pitkin
yli pehmeiden mättäiden
ohi pienten kuusentaimien

Ihailemme hymyillen
sammaleitten lähes peittämiä
sydämen muotoisia kiviä ja
sienten ympäröimiä pieniä kantoja

Mättäälle talvehtimaan jääneet
yhä tummanpunaiset puolukat
katsovat surullisina meitä ohikulkijoita

Ihan vieressä paljaat mustikanvarvut
värisevät kylmissään ilman rihman kiertämää

Ympärillämme rauhoittava ja hoitava hiljaisuus
hiljaisuus joka täyttyy ilosta ja hymyistä

Ei tarvita suuria asioita eikä suuria tekoja
kunhan vain saamme olla yhdessä
me kaikki kolme

Kevättuuli tuo mukanaan lupauksen
se on lupaus paremmasta
turvallisemmasta huomisesta

Ne pienet arjen hetket

Uniset aamuhalit
molemmilla selät jumissa
”Akka, koska meistä oikein tuli raihnaisia”
Purskahdamme nauruun,
josta ei tahdo tulla loppua
”Raihnaisia ehkä, mutta raihnaisia yhdessä”
niin kuin aina, vahvoina tullen mennen

Joka aamuinen puhelu äidille ja illalla tyttärelle
vaihdetaan ja jaetaan kuulumiset
niin omat kuin maailmaltakin kuuluneet
jutellessa surut ja huolet ovat pienentyneet
eristyksestä huolimatta välit säilyneet
yhtä läheisinä ja rakkaina pysyneet

Kännykässä uusi kuva lapsenlapsesta
katselen kuvaa uudestaan ja vieläkin
ihana hymy, pienet suloisen pulleat posket,
jalassa Nalle Puh housut ja sukat
Voi sua mumman ja paapan Lukas-kulta,
on taas jo kova ikävä

Koko perheen retki kohti laavua
oli makkaraa oli sinappia oli nuotiotuli
Ennen kaikkea oli naurua ja iloa
lämmin olo kaikkien sydämessä
oltiin huolettomia niin kuin ennen

Olen niin paljosta kiitollinen
oma rakas perheeni,
kaikki läheiseni ja ystäväni
Olemme eläneet yhtä matkaa,
läpi ilojen ja surujen,
pyydän, että saamme
olla yhdessä vastakin

Joutsenet, voimanlähteeni

Elämme pelottavassa ja epävarmassa maailmassa
ja yritämme selvitä arjestamme.
Kuuntelemme epäuskon vallassa uutisia ja neuvoja,
miten meidän tulisi olla ja elää.

Normaali elämä, arki sellaisena kuin sen jokainen
omalta kohdaltaan muistaa, tuntuu kuin haavekuvalta,
niin kaukaiselta ja saavuttamattomalta.

Tulevasta ei tiedä kukaan,
mutta jokainen löytää omat voimanlähteensä.
Mulle antavat eniten uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen:
rakkaat läheiset, lakeusmaisema ja joutsenet.

Nuo puhtaan valkoiset linnut erottuvat jo kaukaa edukseen
lähestyessäni keväisiä peltosarkoja.
En osaa selittää, miksi ne vetävät mua puoleensa,
mutta seuratessani niiden liikkeitä,
unohdan ympäriltäni kaiken muun ja ajankulunkin.
Joutsenten kaunis olemus ja herkkä laulu
antavat lohtua ja voimaa.

Lakeuksilla tunnen olevani kotona, turvassa.
Kumpupilvet lipuvat ohitseni ja ilmassa tuoksuu kevät.
Lähelläni ei ole mitään pahaa eikä pelottavaa.

Joutsenet ovat laskeutuneet isolle pellolle,
etsivät maasta ruokaa ja liikkuvat verkalleen
ojennellen sorjia kaulojaan.
Samalla ne tarkkailevat ympäristöään
ja pitävät huolta toistaan.

Yksi joutsen ottaa äkkiää pari nopeaa askelta,
levittää uljaat siipensä, halkoo niillä ilmaa ja
nousee rohkeasti siniselle taivaalle lakeuden ylle.
Muut seuraavat. Ketään ei jätetä yksin,
vaan jokainen lähtijä odotetaan mukaan.

Jäätyäni yksin havahdun kuin ihanasta unesta.
Hymyilen ja sanon mielessäni:
”Näkemiin ystäväni, näemme taas huomenna.”

Onnittelut 50-vuotiaalle ystävälleni

Katsot taaksesi ja hymyilet.
Ilo ja kiitollisuus täyttävät sydämesi.

Jokainen hetki elämässäsi,
teki sinusta juuri sellaisen kuin nyt olet.

Elämä on välillä tuonut eteesi kukkuloita,
jotka sinun piti ylittää
murheita, jotka piti surra pois.

Elämä on kuitenkin antanut sinulle
enemmän ilonaiheita,
rakkautta ja onnistumisia,
kaikki omat rakkaasi ja läheisesi.

Elät nyt elämäsi parasta aikaa
ja viihdyt työssäsi lasten parissa.

Sydämesi sulaa rakkaudesta ihan joka kerran,
kun Venla on sylissäsi.

Osaat arvostaa pieniä asioita:
ihanaa auringonpaistetta kasvoillasi,
yhteistä kahvihetkeä kauniina kesäaamuna,
koko perheen kävelyretkeä lähimetsässä.

Osaat arvostaa myös sitä tunnetta,
kun heräät varhain aamulla
ja tiedät syvällä sydämessäsi,
että rakkaimmillasi on kaikki hyvin.

Elämänkirjassasi on vielä paljon sivuja,
jotka vain odottavat ja kutsuvat sinua
täyttämään ne ilolla ja rakkaudella.

Pyydän Taivaan Isältä varjelusta
sinulle ja perheellesi jokaisena päivänä.

Iso halaus ja paljon onnea!

Lohduksi isänsä menettäneelle

Pieneen rukoukseen ristin käteni
pyydän, että enkeli tulisi luoksesi
ja sinua lohduttaisi kertoen:

Isäsi on aina lähelläsi.

Muistelet,
kuinka jo lapsena tunsit isäsi tuoman turvan.

Hän on aina kulkenut rinnallasi,
välillä lähellä välillä kauempana ollen,
mutta aina olet tuntenut teitä yhdistävän vahvan siteen

Mikään ei ole sen tärkeämpää, sen suurempaa
kuin auttaa voipunutta isää jaksamaan.

Ei ole rakkautta, toista samanlaista sen hellempää,
mitä tulitte yhdessä jakamaan.

Monesti ei tarvittu lauseita, sanoja
olitte vain toisianne lähellä.

Katselit isäsi rakkaita kasvoja
olitte hiljaa, piditte kiinni kädestä.

Kaikki isäsi kanssa viettämäsi hetket
yhteiset sanat, yhteiset retket
saivat kultareunaiset kehykset.

Iltaisin kun uneen nukahdat,
toivon, että tästä ajatuksesta
ammennat voimaa itsellesi:
– Isäsi on aina lähelläsi.

Kun sinä olet

Kun sinä tulet,
jokapäiväiset askareet saavat jäädä kesken,
lehti lukematta, puuro hämmentämättä.

Kun tartut sormeeni,
minut valtaa uusi, ennen kokematon, ihana tunne,
joka virtaa päästä varpaisiin, läpi koko kehon.

Kun hymy valaisee pienet kasvosi,
kaikki murheet katoavat olemattomiin.

Katseessasi on sellaista puhtautta, viattomuutta
jotain niin vangitsevaa, etten osaa sitä sanoin kuvata.

Mietin,
mitä oikein teimme ennen sinua, sinua pientä rakasta.

Talletan jokaisen yhteisen hetkemme
syvälle sieluuni sateisen päivän varalle.
Nuo muistot ovat rakkaimpia, mitä minulla on.

Kun sinä olet,
sanat kuten rakas, suloinen, lapsenlapsi
saavat aivan uuden merkityksen.

Olet odotettu, olet toivottu, olet rakastettu.

Rocky vihdoin eetteriin

Tervehdys,

Se on Rocky täs, jos et enää muista. Vihdoinkin mä pääsen kertomaan kuulumisia. Oon jo monta kertaa pyytänyt emännältä some-aikaa, mutta ei kun ei, se vaan itte posottaa menemään.

No, mitä mulle sitten kuuluu?

Loppukesällä ja syksyllä oltiin monta kertaa uimas tai siis minä uin ja emäntä näpsii kuvia milloin mistäkin. Isäntä heitteli mulle keppiä ja toisella silmällä se vahti emäntää, jotta se ei vain putoaisi veteen rantakaseikosta.

Se on niin kummallista kattoa, kun emäntä ottaa valokuvia sieltä ja täältä. Se on kun tarhapöllö saalista etsimässä, ei näe eikä kuule vaikka isäntä selittäisi sille mitä. Ei emäntä muuten huomannut sitäkään, kun hyppäsin vedestä ihan sen naaman eteen, just kun se oli keskittyneenä ja valmiina kuvaamaan jotakin ”öhkymönkijäistä” rannalla olevassa matalikossa. En ymmärrä, miksi sain kiljumiset palkaksi, ei ne farkut nyt ihan niin märiltä näyttänyt mun pyristelyjen jälkeen ja saihan se emäntä sen kameran linssinsäkin kuivattua. Ihme touhua!

No, joulukin tuli, oli ja meni, mutta se uusi vuosi.. VOI APUA. Mä kertakaikkiaan inhoan ilotulitusraketteja. Ne haisee pahalta, ne maistuu vielä pahemmalta, niistä lähtee ihan korvia vihlova ääni, eikä koskaan voi olla varma mihin hitsiin ne edes sukeltaa. Kattelin Roopen vieressä sitä valoshowta ja toivoin salaa olevani ihan missä muualla tahansa, mutta enhän mä voinut lähteä mihinkään, koska kaikki mun rakkaat ihmiset olivat paikalla. Yritin esittää rohkeaa, mutta just kun mä olin ihan haljeta kauhusta, ettei tää lopu ikinä, isännän rakettipussin pohja tuli vastaan ja päästiin kaikki sisälle lämpimään.

Nyt ollaan oltu emännän kaa kahdestaan kuvausreissuilla, koska isäntä on ollut töissä. Emäntä kun kiikuttaa kameralaukkunsa eteiseen niin mä saan aina ”sähköjäniskohtauksen”. No, mä oon vaan niin intona, etten tahdo millään malttaa odottaa, että emäntä saa napaloiduksi mulle flexin päälle.

Me ollaan oltu kuvaamas vanhoja latoja. Jep luit ihan oikein, muttme ei isännän kaa käsitetä mitä niissä on kuvaamista, mutta ihan sama mulle. Emäntä on ihan pää pilvissä, kun se haluaa ikuistaa jälkipolville kaikki kaatumassa olevat vanhat ladot. Pääasiahan on se, että pääsen emännän kaa matkaan. Me parkkeerataan aina johonkin peltotien päähän ja lähdetään rämpimään ladolle.

Yks kerta tultiin taas emännän kans yhdelle vanhalle ladolle ja minä ponkaisin heti ladon sisälle tutkimaan, mitä sieltä löytyy. Ihmettelin emäntää, kun tällä kertaa ei kuvattu latoa sen sadasta eri näkövinkkelistä, vaan emäntä lopetti lyhyeen ja sanoi vaan, että ”Nyt Rocky mennään”. Kotona emännän käytös selvis, kun isäntä tuli kotia. Emäntä kertoi kuvausreissusta, että tällä kertaa hän oli kuulemma pelännyt, että mitäpä jos ladossa heinien alla oliskin nukkunu karhu. Minä kun olin kuulemma käyttäytynyt eri lailla tällä nimenomaisella ladolla ja haistellut ihan villinä joka nurkkaa. Isäntä kuunteli ihmeissään ja hörähti nauruun. ”Jaa, että karhu vai?!?” johon emäntä, että ”No, mihinä ne onnettomat on talviunilla, kun ei oo luntakaan mettäs?”… Ajattelin ittekseni, että justihin joo, se on tuo meidän emäntä mukava, mutta ihan hassu.

Mun ihmiset on muuten hurahtaneet uuteen pikkuihmiseen. Mä en oikein vielä tiedä mikä siitä tulee, mutta nyt se on ainaskin vielä ihan pieni kokoinen, tuoksuu kummalta ja siitä lähtee kimeitä ääniä. Mun ihmiset puhuu sille nyytille ihan ihmeellisellä äänellä ja ne eivät nää mitään muuta, kun se nyytti on niillä sylissä. Mä oon päässy kyllä haistelemaan tätä ihmetystä ja mun ihmiset nauroi, kun mun häntä heilui eestaas ja olisin halunnu nuolaista sitä pikkuista poskesta. Pitää malttaa vissiin vähän odottaa, niin saan siitä pikkunaperosta kaverin ens kesäksi.

Vierellä kulkija (Voimaruno ystävälleni)

Kuuntelet lastesi iloja ja suruja.
Elät elämääsi heidän kauttaan.
Murehdit syystä ja joskus myös syyttä.

Olet hellä voimapuu,
kun tukeasi tarvitaan.

Lastesi on turvallista elää,
kun he voivat aina luottaa äitinsä rakkauteen.

Olet lohduttamassa,
kun elämä näyttää kurjemman puolensa.

Halaat hellästi
ja olet aina valmiina auttamaan itseäsi säästämättä.

Olet läsnä jokaisessa pienessäkin hetkessä.

Olet turvallinen syli,
jonka suojiin saa suruineen ja huolineen käpertyä.

Annat kaiken,
mutta et odota mitään takaisin.

Jaksat tukea,
vaikka joskus olisi helppo luovuttaa.

Uskot aina parempaan huomiseen,
koska olet sinä.

Rakas Taivaan Isä,
annathan ystävälleni voimia ja luottamusta,
jotta hänen olisi hyvä elää rakkaittensa lähellä.