Taas yksi uneton yö

Kello ei ole edes vielä neljää,
kun olen taas valveilla ja tuijotan kohti pimeää.

Kaksi väsynyttä silmää, pää täynnä tyhjää
en kestä kauaa tällaista elämää.

Seinäkellon lyönti oli ennen rauhoittava ja kotoinen
nyt pahaa enteinen, pitkällinen, tuskallinen.

Tuntuu, ettei mikään ei ole enää niin kuin ennen.
Koko luomakunta nukkuu, mutta itse en saa unta.

Olen laskenut lammaskatraita, odottanut unta olematonta,
toivonut lapsuudenaikaista nukkumattia tai vaikka hattivattia.

Silmäni väsyneet sulkemaan, unen suloisen antamaan
– mutta taas tänä yönä ihan turhaan.

Nuokkuminen, ärsyyntyminen, itkeminen,
nukahteleminen, unohteleminen, lihominen,
ahdistusta entisestään lisäävät näistä jokainen.

Olen koittanut kaikkeni, turvatakseni pehmoiset yöuneni
klassinen musiikki, lukeminen, lenkkeily,
kuuma maito, venyttely, kaikki on jo tehty,
mutta yhä valvovat silmäni, hereillä ovat pienet ajatukseni.

Kuinka yksin sitä ihminen onkaan,
kun kellon viisarit jumittavat paikoillaan, eivätkä suostu lainkaan liikkumaan.

Tällaisina yön tuskaisina, pimeinä hetkinä, toivon sydämestäni,
että pääsisin entiseen elämääni palaamaan.

Herra Parkinsonin kourissa

Tällaistako tästä tuli,
tunteet tempovat tuolta tänne tullen taas takaisin.

Esitän, elehdin elämää erinomaista,
etsien epätoivoisena eilistä, elettyä, ehjää elämääni.

Selailen uusia työpaikkoja,
pärjäisinkö paremmin jossain muussa työssä,
mutta kuka palkkaisi parkkiksen?

Päivästä ja viikosta toiseen,
odottaen jotain uutta, mielenkiintoista,
tärkeää tehtävää, jotain jolla olisi merkitystä,
tunnetta että olen saanut jotain hyvää aikaan – turhaan!

Samalla tunnen itseni huonoksi ihmiseksi,
mulla sentään on työ toisin kun monilla muilla – mutta jos…

Liiku – venyttele – harrasta – huolehdi ittestäs, no voi hitto!
Läheiseni ja ystäväni hyvää tarkoittaen
huolehtien, eteenpäin kannustaen, mutta mä en tahdo jaksaa tätä!

Ittestään selvää ja järkevää asiaa, mutta mistä saisin voimaa?
”Sä selvisit alkushokista niin äkkiä” tottahan sen täytyy olla,
mutta miksi taas nyt ahdistaa ja puristaa.

Sisimpään sattuu ja lujaa, ruoka ei maistu, mutta syön väkisin,
hiukset harmaantuu, paino putoaa, silmät valjuuntuu, keho riutuu.
Itsesäälipäivä menossa – voi kun heräisi tästä unesta,
kun joku sanoisi ”Huomenta rakas, näit painajaista”.

Seuraavaksi kirjoitan ”hyvänä päivänä” ja voi Luoja,
kun maailma tietäisi, kuinka sitä taas odotan!

Kipu

Olet ollut jo kauan ystäväni uskollisin
vaikka kaikkein vähiten juuri sua tarvitsisin.

Valtaat mieleni, ajatukseni, koko olemukseni
sanelet kaikki tekoni, vartioit askareeni.

En lainkaan pahakseni panisi,
jos pakkaisit kaikki tavarasi
johonkin muualle iäksi lähtisit.

Lysähtänyt olemus ja voimattomuus,
sinun tekojasi, kurjia aikaan saannoksiasi.

Kunpa ei olisi koskaan tavattukaan,
olisit mennyt portin pielestä ohi vaan
jotakuta muuta kiusaamaan.

Voisin koska vaan ilman tunnon tuskia,
hyvästit sulle kuiskia
yhteisen tuttavuutemme päättää.

Jospa voisit mut yksin jättää,
vaikka kahdeksi päivää
kokeilisin vaan millaista olikaan olo ennen sua,
kun et vielä tuntenut mua,
muistelisin entistä elämääni,
kun et ollut vielä kahlinnut sisimpääni.

Turha tästä on tietysti valittaa,
mutta kummasti ajatus edes hetkeksi helpottaa,
jospa saisikin elämänsä uudestaan aloittaa
tehtyihin valintoihin vaikuttaa.

Olisin liikkunut kovasti, syönyt oikeaoppisesti
matkannut läpi maat ja mannut,
kaikki terveen elämän opit mieleeni pannut,
mutta olisiko se auttanut tai nykyisyyttä muuttanut
– ihan oikeasti.

Tuleva on kuitenkin täynnä valoa,
kun katselen tätä rakasta kotitaloa
en tahtoisi olla missään muualla,
kuin rakkaitteni lähellä
valinnat jotka on tehty,
on kaikki rakkaudella kehystetty.

Elämä jatkuu päivästä toiseen,
suruineen, iloineen, kipuineen
luotan tulevaan, uskoon, toivoon ja rakkauteen.

Puhut minulle yhä

Puhut minulle yhä jokaisessa kukassa,
niissä vähempiarvoisissakin, jotka pientareilla kasvavat.

Puhut minulle yhä joka ilta taivaalla,
kun koko taivaankansi loistaa
eri väreissä ja salpaa hengitykseni.

Puhut minulle yhä joka aamuyö,
kun uni lähtee luotani ja kohtaan uuden päivän.

Puhut minulle yhä ystävieni kautta,
jotka tekevät joka päivästä paremman.

Puhut minulle yhä – olet lähelläni.