Meillä jokaisella on oma paikka,
joka puhuttelee.
Ei tunnu olevan sanoja kuvailemaan,
mikä tunne mut sillalla valtaa.
Tunnen,
että olen vain lähempänä pikkuveljeäni.
Jaoimme yhdessä vahvan tunteen:
rakkauden lakeusmaisemaan.
Lakeudella saa olla oma itsensä,
suruineen ja kipuineen,
lakeus ei tuomitse, ei arvostele.
Auringonlaskun aikaan
seisoessani luonnon ihmeen edessä,
imen itseeni tätä kaunista näkymää,
sieluni on rauhassa, sieluni on kotona.
Ämpin silta on nähnyt,
kun olen ollut heikko, voimaton,
ahdistunut ja ikävissäni.
Se nostaa mut joka kerran jaloilleni.
Se pitää sylissään ja lohduttaa.
Helmiä lakeudelta 