Auringonlaskun lumoissa

Sydämeni hakkaa,
käteni eivät tiedä miten päin pidellä kameraa.

Vedän syvään henkeä ja
tunnen olevani valmis.

Vihdoin se on siinä edessäni
tuo kaunis ilta-aurinko,
joka laskeutuu nukkumaan.

Koko taivaankansi on täynnä toinen toisiinsa
kietoutuneita värejä ja muotoja.

Otan niin monta kuvaa,
kuin suinkin vain ehdin.

Suorastaan ahmin kuvia,
en malta lopettaa.

Olen omassa maailmassani,
jossa en tunne kipua, en surua.

Taivas on saanut uuden merkityksen.
Tuo iltataivas kätkee suojiinsa rakkaamme.

Mainokset

Elämän uudet haasteet

Miten voi samalla tuntea olevansa
rohkea, mutta varpaillaan tulevasta?

Miten voi yhtä aikaa odottaa henkeä pidätellen huomista,
mutta pitää kynsin hampain kiinni eilisestä,
tuosta turvallisesta eilisestä?

Uskaltaako tehdä jotain itselle isoa,
mutta pientä koko maailmaa ajatellen?

Meidän jokaisen on itse kohdaltamme mietittävä,
onko itsestä tähän tai tuohon asiaan ja
mitä jos epäonnistuu, mitä sitä sitten tekee?

Elämä on ainutkertainen,
siitä on otettava kaikki irti,
siitä on nautittava kaikin aistein,
se on otettava vastaan tuli mitä tuli.

Jokaisella on tarvittava rohkeus sisällään,
on vain annettava itselleen lupa kokeilla,
on vain uskallettava hypätä.

Otathan kädestäni kiinni – nyt mennään!

Iltatuuli

Iltatuuli tuivertaa hiuksissa ja antaa ajatuksille siivet.
Huokaisen syvään, nautin hetkestä, on ihana syyskuun ilta.

Katselen väreilevää järvenpintaa hymyilen, kun huomaan miten
iltatuuli hallitsee kurittomia pikkuaaltoja, jotka vasta opettelevat yhteistä säveltä
isompiensa kanssa.

Kuin äiti hoivaten hellästi rakkaitaan iltatuuli neuvoo, nostaa ylös ja tukee.
Pian opettelu tekee mestarin ja ne kaikkein pienimmätkin
aallonpoikaset löytävät tanssin ilon.

Yhdessä kikatellen ne juoksevat, pomppivat, nauravat, tekevät valkoisia pärskeitä
nauttivat koko olemuksellaan elämästään, sanoen innoissaan: ”Kato, mä osaan”.

Iltatuuli sipaisee poskeltaan kyyneleen katsellessaan, kuinka pikkuaallot
valmistautuvat tohkeissaan ja iloisina illan huipennukseen, kaikki on valmista
estradi on vapaa, aaltomatto on paikoillaan, kun illan päätähti, auringonlasku saapuu.

Aaltomatto ja auringonlasku, tuo vuosisatainen, kaunis parivaljakko
pitää otteessaan ja vangitsee kaikkien katseet.

Pikkuaallot ovat haljeta saamistaan kehuista, ihailevat toinen toisensa kullanvärisiä asuja, jotka kimmeltelevät aaltomaton päällä.

Tämä hetki oli taas menestys iltatuulen elämässä.
Onnellisena, hymyillen aaltoja pitkin hiljaa lipuen, iltatuuli menee nukkumaan.

Auringonlasku

Sinusta on tullut elintärkeä osa elämääni
on päästävä lähellesi joka ilta.

On kuvattava, ihailtava, itkettävä
ikuistettava kaunis olemuksesi.

Voisin tuijottaa sinua tuntikausia,
koska kauneutesi vetää puoleensa
magneetin tavoin.

Voimakkaat värisi tanssivat iltaisin,
siivittävät minut seuraavaan aamuun.

Olen täysin haltioissani,
koska olet aina niin kaunis,
olitpa sitten pukeutunut väriviittaan
tai arkisempaan asuun.

Olen vain pieni ihminen rinnallasi,
mutta täysin lumoissasi.

Miten annatkaan voimaa ja uskoa
uutta päivää vastaanottaa.

Lähelläsi kaikki muuttuu hyväksi,
toiveet tuntuvat helpommin toteutettavilta,
ikävä ja surut tuntuvat pienemmiltä.

Olen niin kiitollinen ystävyydestämme,
tapaamisiin taas illalla.