Moon ollu ala-asteella, kun jouruun hammaslääkärihin. Voi hyvääne, heti oli vatta kuralla, ku eres avas hammashoitolan oven. Se kauhia, hiuksia nostattava tuaksu löi vasten naamaa ”kympillä”. Hammaslääkäri oli tosi mukava ja -hoitaja kans, muttei ne saanu mitää teheryksi mun laukkaavalle syrämmelleni. Suuta kuivas, käret hikos ja silimät oli pääs ku peuralla ajovaloos.
Äiteen piti pitää mun käsistä ja hoitaja jaloosta ja hammaslääkäri paikkas kaks hammasta. Minä kilijuun ku syätävä ja se toimenpire tuntuu kestävän ikuusuuren. Vihiroon pääsin jotenkin pois tualista ja lupasin äireelle, notta pesen varmasti hampahani joka ikinen päivä.
Tätä taustaa vasten voitta kuvitella, kuinka mä järkytyyn täs muutama vuasi sitten kun olin viälä töis ja vastasin puhelimehen. Samalla hetkellä multa lähti ylähampahasta pala kesken keskuspuhelun yhyristämistä. Kakaasin hampahan palan kourahani ja sain jotenki sössötettyä ja yhyristettyä puhelun. Sitte pitiki soittaa hammaslääkärille. Voi mua ja mun syräntä, mutta onneksi pääsin Riitan tualihin. Sanoon, notta kaikki maharolliset tainnutuskeinot käyttöhön, paitti lyärä ei saa. Hammas korijattihin ja elämä jatkuu.
Nyt sitte nämä mennehet kolome viikkoa, moon eläny veitten terällä. Mun kahta viisaurenhammasta o vähä pakannu juilia. Mä en olisi suurin surminkaa halunnu tätä uskoa, mutta mun sanavarastos ei kerta kaikkiaan oo sanaa kipukynnys.
No, menin tänään sitte Riitan vastaanotolle. Torettihin, että otethan röntgenkuva ja kattothan, miltä ne hampahat tarkemmin näyttää. ”Käy ny röntgenis ja tuu sitte heti takaasin”. ”Voi hyvääne, niin mäkö tuun takaasin?” ”Joo, kattothan kuvat ja päätethän mitä sitte teherähän”. No, eiku kävääsin kuvas ja tulin takaasin, vaikka teki miäli karaata kesken kaiken pihalle. Ja niinhän siinä kävi, että päätettihin poistaa alaviisaurenhammas.
Vaikka molin hyvis käsis niin ottaa se kuiteskin mahasta, ku silapaastahan ne reipanit silimille, tuali karmiahan asentohon ja viälä kirkas valo sihtaa suaraa silimiihi. Ei tekisi miäli avata suuta ollenkaa, mutta paluuta ei ollu.
Eka puurutettihin mun ien, orotettihin ja sitte Riitta ruuttas sitä puurutusainetta. Ei tuntunu mihinää. Hoitaja kysääsi jotaki välinehistä, johonka mä sain soperrettua, että äläkää vaa sanoko sitte ku se pajavasara otethan naftaliinista. Siinä se Riitta sitte heilutteli sitä viisuria muutaman kerran ja niin se hammas lähti nopiasti irti. Tuppo vaa paikan päälle ja sain lähtiä kotia.
Orotushuanehes oli tuttuja ja mulla koko turpa puuruksis. Enhän mä saanu ku vähä ynistyä jotaki ja lähärin kotia. Kattahrin autos ittiäni peruutuspeilistä ja totesin, että tämän näköösenä minen totta viä mee S-markettihin, syärähän miähen kans eileesiä. Naama oli nimittäin justihin niinku jäniksellä ristipurennas – olin tosi koriana.
Molin suklaalakos näiren viisurieni takia kolome viikkoa. En tohtinukkaa koskia Tuplahan ja se on kuulkaa venyttäny mua hermoviäterit tappihin. Mulla on seuraava aika maaliskuun lopus. Mä meinaan harioottaa masokismia-vai-mitä-liä ja olla suklaalakos siihen asti.
Mullon onneksi maailman paras hammaslääkäri, kiitos Riitta!
Helmiä lakeudelta 