On heinäkuinen kesäilta

Kostea, vieno tuuli käy yli lakeuden.
Tunnen sen sipaisun poskellani.

Tuuli on täynnä kesän tuoksuja ja makuja,
jotka tulvivat luokseni.

Jokainen niistä jättää ihanan jäljen.
Talletan ne yksitellen sieluuni.

Hellästi, ihan hiljaa, tuuli etenee
koskettaen jokaista kaunista luonnonkukkaa sekä
täyteläistä, tuleentuvaa viljankortta
toivottaen hyvää yötä.

Samaan aikaan myös usva nousee ja
kuin lintuemo se kietoo koko lakeuden
siipiensä suojaan.

Kukaan eikä mikään jää huomiotta.

Aurinko, kolmas osa tätä luonnon
kaunista ja ihmeellistä näkymää,
on myös laskemassa mailleen.

Lakeuden vetovoima kasvaa ja vahvistuu.
Lakeus ei ota mitään vaan antaa kaiken.
Lakeus on lämmin ja kutsuva.
Lakeus on sydämessäni – aina.

Mainokset

Usva

Miltei huomaamatta taianomainen usva
nousee hiljaa hiipien koko lakeuden ylle.

Tunnen sen viileän kosteuden kasvoillani,
tunnen miten se soljuu sormieni välistä,
tunnen miten syvä rauha laskeutuu sisimpääni.

Kuin valkea untuvapeitto,
usva vaeltaa eteenpäin
yhä kauemmas ja kauemmas.

Sarka saralta ja oja ojalta,
se kietoo hellästi viipyillen
koko lakeuden armolliseen vaippaan.

Oli päivä sitten ollut millainen tahansa
tässä hetkessä voi aloittaa alusta.

Kaikki paha on poissa,
kaikki suru on poissa.

Pieni kyynel vierähtää poskelleni,
mutta tämä kyynel kertoo ilosta.

Taivas lakeuden yllä

Olet niin sanomattoman kaunis
kaikissa kirkkaissa väreissäsi.

Jokainen piirteesi tarkkaan mietitty
huolella ja ajatuksella lohduksemme annettu.

Olet puhutteleva ja samalla rauhoittava,
silloin kun sisimpäni riutuu ja itkee,
silloin kun haluan maailmalta piiloon,
silloin kun sinua eniten tarvitsen, olet lähelläni.

Olet ihana näky ja saat mut rauhoittumaan,
kun sieluni tarvitsee uutta voimaa,
kun olen yksin ajatusteni kanssa.

Et jätä koskaan yksin,
vaan lohdutat aina omalla hiljaisella tavallasi.

Olet aina valmiina, rakas olkapääni,
et väsy, et pakene, olet aina siinä lähelläni.

Kiitän sinua kaunis taivas lakeuden yllä,
että olet suojani, luonasi olen kotona.

Se kaunein näkemäni lato Kauhavan lakeuksilla

Salpaat hengitykseni,
saat täyden huomioni.

Olet kaunein koskaan näkemäni lato
täydellisin pienessä maailmassani.

Lähestyn sinua varoen
nautiskellen, hitaasti kävellen.

Etsin parhaimman puolesi,
ikuistan sinut koko kauneudessasi.

Sinua on ilo katsella,
kaikessa rauhassa ihastella.

Vaikka olet tummanpuhuva,
tuot ihanan valon sisimpääni.

Vaikka et ole enää nuori,
sinussa on karismaa,
käsittämätöntä vetovoimaa.

Olen niin halunnut lähellesi koko kesän,
nyt ei mikään enää estänyt tapaamistamme,
pääsin vihdoin vierellesi.

Tunnen, kuinka pyydät minulta hiljaa:
”Kuvaa minut, kerro tarinani maailmalle.
Olen muisto tuleville sukupolville
ehkä vielä tärkeä jollekulle toiselle
vanhan arvostajalle”.

Iltahetkiä Alajoella

Alajoki on paikka,

jossa voisin istua vaikka tuntikausia,

jossa voin hengittää syvään ja vapaasti,

joka voimaannuttaa, herkistää,

jonka kauneutta ei himmennä mikään,

jota vain yksinkertaisesti rakastan.

Vanha lato Alajoella

Kauan sitten olit loistossasi
vakaana ja ylpeänä seisoit omalla paikallasi.

Tarjosit kuivan paikan, suojaisan tilan,
muodostit ystävinesi lakeusmaisemaan ainutlaatuisen latomeren.

Nyttemmin ovat päätyhirret ryhtinsä menettäneet,
osaksi lahonneet jo maahan saakka,
talonväki piikoine ja renkineen iäksi pois lähteneet.

Viimeisillä voimillasi kannattelet
harmaita, hopeisia lautoja,
muistat, kuinka monesti tarjosit heinäväelle
odotetun lepohetken,
kuumaa kaffia ja nisun palasen,
muistorikas hetki läheisten kesken.

Kurkihirtesi ja koko olemuksesi
voisi kertoa monta tarinaa menneiltä vuosilta,
vielä tänäänkin vaalit väsymättä
rakkaan, menneen ajan muistoa.

Tunnet miten aurinko,
vanha ystäväsi antaa sinulle tukeaan,
siivilöit hellästi säteiden taianomaista, kaunista valoa,
olette yhdessä voimakkaita.

Tuo lämmin ystävyys,
etelä-pohojalaanen sisukkuus ja peräänantamattomuus,
saa jokaisen ohikulkijan niille sijoilleen pysähtymään,
näky riipaisee syvältä sielusta,
saa muistelemaan omaa menneisyyttä,
– aika pysähtyy.