Se on rakkautta

Puhtaan valkoinen joutsen
ympärillään rikkumaton hiljaisuus.

Tuo joutsen täysin omassa maailmassaan,
ei huomannut ketään ohi kulkevaa.

Linnun koko maailma oli tässä ja nyt,
oli kuin kaikki muu olisi ympäriltä kadonnut.

Ihmiset kamppailevat kiireissään,
odottavat saavansa aikaan jotain suurta elämässään.

Hyvä ja merkityksellinen elämä
ei välttämättä ole mitään suurta ja isoa,
vaan se on iso joukko pienen pieniä asioita.
Ihan tavallista arkea, läheisyyttä, hyviä ystäviä ja omia rakkaita.

Yritetään elää niin kuin tuo ihana joutsen,
kiitetään yötä, joka tuo uuden huomisen,
huomioidaan jokainen läheinen,
arvostetaan jokaista pienen pientäkin tekoa.

Koska tämä kaikki kertoo rakkaudesta.

Metsäretkellä

Tytär, äiti ja mumma
kolme polvea yhdessä
kukin saapuu ajallaan
tutun lähimetsän reunaan

Edessä yhteinen kävelyretki
uusi tapa nähdä rakkaamme
muistaen turvavälit toisiimme

Metsän eläinten tekemät kapeat polut
risteilevät sinne tänne
Kuljemme välillä polkuja pitkin
yli pehmeiden mättäiden
ohi pienten kuusentaimien

Ihailemme hymyillen
sammaleitten lähes peittämiä
sydämen muotoisia kiviä ja
sienten ympäröimiä pieniä kantoja

Mättäälle talvehtimaan jääneet
yhä tummanpunaiset puolukat
katsovat surullisina meitä ohikulkijoita

Ihan vieressä paljaat mustikanvarvut
värisevät kylmissään ilman rihman kiertämää

Ympärillämme rauhoittava ja hoitava hiljaisuus
hiljaisuus joka täyttyy ilosta ja hymyistä

Ei tarvita suuria asioita eikä suuria tekoja
kunhan vain saamme olla yhdessä
me kaikki kolme

Kevättuuli tuo mukanaan lupauksen
se on lupaus paremmasta
turvallisemmasta huomisesta

Joutsenet, voimanlähteeni

Elämme pelottavassa ja epävarmassa maailmassa
ja yritämme selvitä arjestamme.
Kuuntelemme epäuskon vallassa uutisia ja neuvoja,
miten meidän tulisi olla ja elää.

Normaali elämä, arki sellaisena kuin sen jokainen
omalta kohdaltaan muistaa, tuntuu kuin haavekuvalta,
niin kaukaiselta ja saavuttamattomalta.

Tulevasta ei tiedä kukaan,
mutta jokainen löytää omat voimanlähteensä.
Mulle antavat eniten uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen:
rakkaat läheiset, lakeusmaisema ja joutsenet.

Nuo puhtaan valkoiset linnut erottuvat jo kaukaa edukseen
lähestyessäni keväisiä peltosarkoja.
En osaa selittää, miksi ne vetävät mua puoleensa,
mutta seuratessani niiden liikkeitä,
unohdan ympäriltäni kaiken muun ja ajankulunkin.
Joutsenten kaunis olemus ja herkkä laulu
antavat lohtua ja voimaa.

Lakeuksilla tunnen olevani kotona, turvassa.
Kumpupilvet lipuvat ohitseni ja ilmassa tuoksuu kevät.
Lähelläni ei ole mitään pahaa eikä pelottavaa.

Joutsenet ovat laskeutuneet isolle pellolle,
etsivät maasta ruokaa ja liikkuvat verkalleen
ojennellen sorjia kaulojaan.
Samalla ne tarkkailevat ympäristöään
ja pitävät huolta toistaan.

Yksi joutsen ottaa äkkiää pari nopeaa askelta,
levittää uljaat siipensä, halkoo niillä ilmaa ja
nousee rohkeasti siniselle taivaalle lakeuden ylle.
Muut seuraavat. Ketään ei jätetä yksin,
vaan jokainen lähtijä odotetaan mukaan.

Jäätyäni yksin havahdun kuin ihanasta unesta.
Hymyilen ja sanon mielessäni:
”Näkemiin ystäväni, näemme taas huomenna.”

Syksyinen arkiaamu

Ilmassa leijuu viileä,
sydänjuuriin saakka tunkeva usva.

Ihailen ruohikossa lepäävää hämähäkin seittiä
sen täydellistä muotoa sekä sen kantamia, kauniita kastepisaroita.

Kosteat lehdet tarttuvat kumisaappaisiin,
muodostaen niiden päälle kauniin, monivärisen peiton.

Usva hälvenee hiljalleen ja
tutun kylätien talot piirtyvät omille paikoilleen.

Tunnustelen varovasti kasteista koivunlehteä, joka yrittää pysyä aloillaan,
koska puu ei halua päästää ainuttakaan ystäväänsä irti.

Ymmärrän täysin puun huolen:
Ei kukaan halua jäädä yksin kylmän, pitkän talven armoille.

Kuuntelen pihakoivuun kokoontuneiden lintujen laulua. Poikaset vanhempineen ovat pian lähdössä kauas toiseen maahan.

Seuraan lintujen kanssa samaa matkaa taittavia pulleita kumpupilviä ja niiden välinen ystävyys saa hymyn huulilleni.

Kuinka hyvä on tänä aamuna vain olla tässä hetkessä, olla ja kävellä, kuunnella ja katsella.

On vain ihan tavallinen arkiaamu, mutta tämä on onnellinen hetki.

On heinäkuinen kesäilta

Kostea, vieno tuuli käy yli lakeuden.
Tunnen sen sipaisun poskellani.

Tuuli on täynnä kesän tuoksuja ja makuja,
jotka tulvivat luokseni.

Jokainen niistä jättää ihanan jäljen.
Talletan ne yksitellen sieluuni.

Hellästi, ihan hiljaa, tuuli etenee
koskettaen jokaista kaunista luonnonkukkaa sekä
täyteläistä, tuleentuvaa viljankortta
toivottaen hyvää yötä.

Samaan aikaan myös usva nousee ja
kuin lintuemo se kietoo koko lakeuden
siipiensä suojaan.

Kukaan eikä mikään jää huomiotta.

Aurinko, kolmas osa tätä luonnon
kaunista ja ihmeellistä näkymää,
on myös laskemassa mailleen.

Lakeuden vetovoima kasvaa ja vahvistuu.
Lakeus ei ota mitään vaan antaa kaiken.
Lakeus on lämmin ja kutsuva.
Lakeus on sydämessäni – aina.

Mun hyvä kesäaamu

Aurinko herättää hellästi,
kutittelee säteillään silmäluomia
havahduttaen mut unesta valoon.

Venyttelen ja hymyilen.
Tähän aamuun oli hyvä herätä,
koska kehoani ei pakota ja sain nukuttua.
Kaikki aistit valmiina astelen pihamaalle.

Kuulen kuinka varpunen aloittaa aamukonserttinsa.
Nukkavierusta asustaan huolimatta,
se on itsevarma esiintyjä.

Ihailen kuinka leppeä tuuli
piirtää pieniä laineita viljapeltoon
heiluttaa kotikoivumme lehtiä ja
saa lumipalloheisipuun kukat varisemaan.

Katselen kuinka taivaalla kumpupilvet lipuvat hiljaa ohitse.
Ne näyttävät ihan untuvapalloilta,
sellaisilta, joita haluaisin koskettaa.

Ilmassa tuoksuu raikkaalta ja ihanalta.
Hymyilen, kun tunnistan tutut, ihanat tuoksut:
ruohon, ruusut ja apilat – Suomen kesän

Ilmassa on myös iso annos
rakkautta, toivoa ja kiitollisuutta.

Kaiken tämän keskellä
tunnen itseni pieneksi
mutta myös siunatuksi.

On onni osata arvostaa pieniä asioita.

Aurinko

Tuo elämän ylläpitäjä
maamiesten ystävä
hellii säteillään orastavaa viljaa
avaa puiden ja pensaiden silmut
herättelee perennat talviuniltaan

Tuo valo kaunis, ihmeellinen
rauhoittaa ja luo uskoa tulevaan
vuodesta toiseen illasta iltaan
yhä uudestaan ja uudestaan
se lohduttaa yöllä yksin valvovaa

Tuo samainen aurinko muistaa säteillään
nuorta äitiä joka arjesta väsyneenä
kylvää urheasti juurikasveja lapsineen
Valon saa myös rakkaudella tehty kukkapenkki
jonka vierellä istuu läheisiään kaipaava mummo.

Kaikkensa antaneena
pitkän päivätyön jälkeen
tuo rakas uskollinen aurinko
maalaa vihdoin koko taivaankannen
toinen toistaan upeimmilla väreillä

Varjot pitenevät, ilta viilenee
aurinko katoaa lähimetsän taa nukkumaan

Pienen pieni lupiini

On varhainen kevätaamu.
Pienen pieni lupiini
heräilee uuteen päivään.

Se kasvaa maantienojassa
lähes piilossa ihmisten katseilta,
omassa maailmassaan.

Kasvupaikka ei ole häävi,
mutta se ei haittaa.
Kasvukavereina nokkonen ja paju,
mutta sekään ei haittaa.

Pienen pieni lupiini
ei pidä meteliä itsestään
vaan kasvaa hiljalleen.

Se ei ole arvostettu kukkanen,
mutta tuntee itse oman arvonsa.

Onnellisena tuo pienen pieni lupiini
kantaa hellästi sylissään vesipisaraa.

Yhdessä ovat siinä nuo kaksi pientä
rohkeina tässä ohikiitävässä hetkessä
valmiina kohtaamaan uuden päivän.

Päivän joka voi muuttaa koko loppuelämän.

Usva

Miltei huomaamatta taianomainen usva
nousee hiljaa hiipien koko lakeuden ylle.

Tunnen sen viileän kosteuden kasvoillani,
tunnen miten se soljuu sormieni välistä,
tunnen miten syvä rauha laskeutuu sisimpääni.

Kuin valkea untuvapeitto,
usva vaeltaa eteenpäin
yhä kauemmas ja kauemmas.

Sarka saralta ja oja ojalta,
se kietoo hellästi viipyillen
koko lakeuden armolliseen vaippaan.

Oli päivä sitten ollut millainen tahansa
tässä hetkessä voi aloittaa alusta.

Kaikki paha on poissa,
kaikki suru on poissa.

Pieni kyynel vierähtää poskelleni,
mutta tämä kyynel kertoo ilosta.

Lakeus voimapuuni

Päivät soljuvat hitaasti eteenpäin.
Tunnen polkevani paikoillani,
tunnen etten saa otetta oikein mistään.

Lähden kulkemaan kohti lakeutta,
jonka kauneus ei koskaan petä,
joka ei koskaan jätä mua kylmäksi.

Katselen edessäni avautuvaa
kaunista maisemaa, tuota ikuista, ihanaa,
alati muuttuvaa voimapuutani.

Silmin kantamattomiin jatkuvia peltosarkoja sekä
sisulla yhä pystyssä pysyviä harmaita, vanhoja latoja.

Hengitän hiljaa,
jotta saisin mukaani jokaisen arvokkaan hetken.

Seison paikoillani,
jalkani ovat kuin liimautuneet niille sijoilleen.
Tunnen kuinka sydämeni lyö taas voimakkaammin.

Rakas voimapuuni ottaa mua kädestä kiinni,
halaa avosylin, jättää sieluuni lämpimän olon.

Tunnen itseni pieneksi,
niin pieneksi, mutta etuoikeutetuksi,
että saan elää täällä elämääni.

Lakeus lohduttaa ja antaa uutta voimaa.
Lakeus on ollut ja tulee aina olemaan.