DBS-leikkaus on tehty

DBS-leikkaus on nyt tehty ja pääsin 16.6. tiistaina kotia.
Olo on hyvä ja olen ollut Parkinson-kivuista vapaa jo monta päivää.
Tilanne ei välttämättä ole pysyvä, mutta mennään päivä kerrallaan.
Tulevat viikot näyttävät, mikä on olotila, kun aivojen turvotus laskee.
Olo on vapautunut eikä vähiten uuden hiusmuodin ansiosta.

Lämmin kiitos teille ihan jokaiselle, jotka viestein ja soitoin kannoitte mua koko sairaalassa olo ajan.

Kirjoitin ennen sairaalaan menoa murrepakinan lapsuuden juhannuksesta. Se tässä alla luettavaksi. Tuun takaisin eetteriin, kunhan ensin vähän huilaan ja kerään uusia voimia.

Halauksin!

Satu Hautamäki

Juhannusmuistoja

Kuusilapsises perhees riitti menoa ja melskettä ympäri vuaren. Äiti oli kyllä ihime äiti. Meille kaikille riitti aina puhurasta ja ehejää vaatetta päälle. Vanha parhaat päivänsä nähäny pesukone yritti selevitä siatokykynsä äärirajoolla kovas käytös. Pesun jäläkehen kaikki vaattehet kuivattihin kertakaikkiaan piänes pannuhuanehes, siis vaatemäärähän nähären piänes. Tavallisesti tehtihin viikkosiivot, mutta kaks kertaa vuares eli jouluksi ja juhannukseksi tehtihinki sitti isoompi siivoussavotta. Yhyres tehtihin, kuka enemmän, kuka vähemmän, mutta koko taloo kiilti puhtahana ja niin sai juhannus tulla.

Me orotimma aina veljien kans koko vuaren tätä päivää. Juhannus oli nimittänsä se päivä, jona saimma juara niin palio limsaa kun vaa jaksoomma. Me ei meinattu millään malttaa orottaa, koska saarahan avat ekat limsapullot. Isä haki meille Pernaan kaupasta Matilta hervottoman kasan limsaa: oli Pommacia, Jaffaa, Seven Upia, Ananas-limsaa, Friscoa. Niin ja olihan siälä koris sittisoodaakin, mutta se ei ollu meirän miälehen.

Pullot jaettihin kristillisesti tasan, eikä haitannu vaikka hiilihappo pakkas mennä nenähän, oli ne nii hyviä. Näin aikuusena täytyy kyllä myäntää, notta ne limsat oli nii makeeta silloon, jottei haitannu, vaikka seuraavaa juhannusta piti taas orottaa kokonaanen vuasi.

Isän kans haettihin keltaasella pikku-Valametilla komiat koivut korvelta. Isä teki rautakangella kaks reikää maahan tuvan ovensuuhun portahien molemmille pualille ja löi koivut siihen pystyhyn koristeeksi. Juhannuskoivujen ilimestyminen pihapiirihin ja sinivalakoosen Suamen lipun nosto lipputankohon tekivät juhannusaatosta torellisen juhulan.

Illalla olikin sitte vuaros juhannusillan huipennus eli Lentäjien juhannusvalavojaaset Kauhavan Ilamasotakoululla. Kentälle kerääntyy niin valtavasti väkiä, että meirän silloosen Kauhavan kaikki tiät oli tukos. Väkiä lappas kentälle, kuka autolla ja kuka polokupyärällä tai kävellen. Kun olimma viälä piäniä tenavia, me ei menty kentälle saakka, vaan tungimma koko sakki ittemme autohon ja parkkeerasimme punaasen Taunuksemma Vääräjoen vartehen. Siältä oli huikiat näkymät kentälle, mutta sinne piti mennä aijoos, notta kerkes ennen illan H-hetkiä.

Meillä oli evähänä Hopiatoffeeta ja salamiakkimerkkaria. Isä kysyy kurispäältä, notta ottaasko joku viälä limsaa, mutta kiältäyryymmä arvokkahasti – kiintiö oli siltä juhannukselta jo täynnä.

Sitte kaunihis juhannusillas kävi kohahrus ja piänemmät muksut kiipesvät äkkiää vanhempiensa sylihin. Illan orotetuin hetki oli käsillä. Jännitys väreeli ilamas, kun Fougat ja muut mahtikoneet käynnistelivät moottoreitansa. Tuntuu, että koko maa jalakojen alla tärisi, kun koneet aloottivat näytöksensä. Toinen toistansa komiampia lentokonemuarostelmia ja kuvioota ilimestyy taivahalle.

Jos täs vaihees iltaa, kun lähes kaikki muut koneet olivat jo lentänehet, jonkun pikkutenavan kasvot olivat viälä ollehet hymys, tilanne muuttuu nopiasti. Draken-niminen peliättävän suuri lentokone kun käynnisti moottorinsa, meteli oli henkiäsalapaava. Tuntuu siltä, että koko taivas repiää, koska ääni oli torella kova. Illan juantajan äänikin häipyy kuulumattomihin ja piänimmät tenavat purskahtivat itkuhun. Draken halakoo taivasta. Ei riittäny, että laittoo käret korville, lentokoneen ääni jylisi ja tuntuu porautuvan sisuskaluuhin asti. Pikkuvelii huuti kauhuusnansa, notta ”Raakeli lentää”. Raakeli kun oli meirän mummun siskoon nimi.

Kun sitten pääsimmä pitkien autojonojen läpi kotia, kömmiimmä sänkyhyn. Juhannusaatto oli siitä erikoinen päivä, että silloon meitä ei tarvinnu komentaa nukkumahan. Tasaanen tuhina vaan kuuluu peräkamarista, kun koko sisarusparvi nukahti ihanan päivän jäläkehen. Juhannus oli taas kerran yliveto päivä, jota kannatti vuasi orottaa.

Olet rakas

Hyvää huomenta,
tämä on voimaruno rakkaalle läheiselleni,
joka pääsi sairaalahoidosta kotiinsa.
Hän on sairastanut pitkään,
mutta katsoo luottavaisena tulevaisuuteen.
Runon lopussa on hänen elämänohjeensa,
joka sopii meille kaikille.

* * * * * *

Olet aamulla ensimmäinen ajatuksissani,
ja se viimeinen joka jää illalla mieleeni.
Ennen nukahtamista toivotan sinulle hyvää yötä.

Elän mukanasi,
joka ikisessä hetkessä.
En voi olla lähelläsi,
mutta olen ajatuksin olkapäälläsi.

Uskosi on sinulle tärkeä ja suuri asia,
joka kantaa sinua tänäkin aikana
yhdessä lähimpiesi rukousten kera.

Sinulla on vielä edessäsi paljon tärkeätä tehtävää,
olla läsnä, olla lähellä, olla isä, aviomies, veli ja poika.

Olen pyytänyt Taivaan isältä,
että pääsisit pian kotiin rakkaittesi luo.
Rakkaiden, jotka rakastavat sinua ehdoitta.

Toteutukoon elämänohjeesi:
Käy miten käy niin hyvin käy kuitenkin.
Ei ole lopulta kun hyviä vaihtoehtoja.

Kun sydän jää

Tämän tervetulotoivotuksen kirjoitin serkkuni tyttärelle, joka palasi vapaaehtoistyöjaksonsa jälkeen takaisin kotiin.

Kun sydän jää

Sait elämässäsi mahdollisuuden
lähteä kauas, kauas toiseen maailmaan.

Et tarkalleen edes tiennyt mikä sinua odottaa,
mutta pakkasit matkallesi rakkaittesi rukoukset ja
sydän odotusta täynnä lähdit matkaan.

Näit, kuulit, haistoit ja tunsit ihan uusia asioita,
asioita, joita et voinut kuvitellakaan
niin hyvässä kuin pahassakin.

Et ole enää sama ihminen tai tavallaan olet – tietysti,
mutta nyt repussasi on niin paljon uutta sulateltavaa,
muisteltavaa ja ajateltavaa.

* * *

Anna itsellesi aikaa kotiutua, anna aikaa perheellesi,
kaikki on hyvin, ei ole kiirettä mihinkään.

Rakkaimpasi ovat rukoilleet puolestasi ja
odottavat sinua kotiin – niin kovasti.

Sinulle suotiin ainutkertainen lahja.
Sait tutustua uusiin ihaniin ihmisiin,
sait elämänkokemuksen, joka kantaa sinua pitkälle.

Ennen kaikkea sait kokea luottamusta,
rakkautta ja hellyyttä tapaamiesi ihmisten taholta,
varsinkin kaikkein pienimmät jäivät sydämeesi.

He ottivat sinut avosylin vastaan ja
pitivät sinua perheenjäsenenään.

Olit heille rakas ja he olivat rakkaita sinulle.

* * *

Eräs ystäväni sanoi kerran:
”Taivaan Isä on läsnä joka hetkessä,
joka paikassa niin lähellä kuin kaukanakin”
Ethän siis sure tai murehdi,
Taivaan Isä pitää huolta uusista ystävistäsi.

* * *

Tämän kirjoituksen myötä toivotan sinulle
kaikkea hyvää elämässäsi.
Olet lämpimästi tervetullut takaisin kotiin.

Äitienpäivänä 10.5.2020

Kääntelen vanhan valokuva-albumini sivuja hellästi.
Annan katseeni vaeltaa hitaasti kuvasta kuvaan.

Palaan ajassa taaksepäin.
Olen taas nuori kahden pienen lapsen äiti.

Lämmin olo tulvii sydämeen.
Miten paljon rakkautta tuo vanha albumi kantaa sisällään.

Nuo tunteikkaat, värikylläiset kuvat tuovat eteeni
kaikki ihanat muistot, tunteet, tuoksut ja maut.
Hymyilen, nauran ja välillä itken yhtä aikaa.
Tunnen itseni siunatuksi, saadessani olla äiti ja mumma.

Lasten ollessa vielä pieniä,
maailma oli niin erilainen vai oliko?

Olihan silloinkin murheita ja huolia milloin mistäkin.
Onneksi niitä enemmän oli kuitenkin ilonaiheita,
rakkautta, toivoa ja tulevaisuuden suunnitelmia.

Aika on toki mennyt eteenpäin,
huolten ja ilojen aiheet ovat osin muuttuneet,
mutta me ihmiset olemme edelleen
sisimmässämme ihan samanlaisia.

Jokainen haluaa pärjätä elämässään,
katsoa kiitollisena taakseen,
hyväksyä vastoinkäymiset ja kiittää onnistumisista,
rakastaa ja saada vastarakkautta, todeta elämänsä illassa:
olen tehnyt parhaani, olen surrut ja menettänyt
mutta ennen kaikkea, olen rakastanut, olen elänyt.

Meillä on yhä aikaa kerätä yhteisiä muistoja,
uusia valokuvia albumiin. Nyt on se hetki, on aika elää.

P.S. Äiti, kaiken mitä tiedän aiheesta,
miten olla läsnä arjessa,
miten olla turvana,
miten olla hyvä äiti.

Tämän kaiken olen oppinut sinulta.
Kiitos rakas äiti, että olet mun äiti.

Halauksin tyttäresi

Se miälihin painuva wappu

Äiti oli keittäny ruispuuroa ja yksi toisensa jäläkehen kömmiimmä unisina tupahan. Puheensorina oli eilispäivää vilakkahampaa ja ilmas oli jännitystä, koska olihan tulos tavallisuuresta poikkiava päivä: Vappu.

Malttamattomina velijien kans orotimma, notta koska saarahan puhaltaa ilamapalloja ja viuhtoa vappuviuhkoolla. No, sitte se aika koitti ja äitillä oli kova homma jakaa pallot tasan jokaaselle orottavalle käsiparille. ”Äiti, siro jo mun oma”, ”Ei kun ny oli mun vuaro”.

Yks velii hihkaasi, notta ”Ny mä puhallin tähän aiva liikaa ilamaa, ei tätä enää saa eres sirottua kiinni millää” ja onnetoon päästi surraavan ja pörräävän pallontekelehen ilamahan. Me muut pyhiimmä sitte sen tähären pallosta lennähtävän kualan naamasta. Jep, hiano alaku tälle vapulle. No, rautaasin hermoon valjastettu äitee sitoo palloja sen kun kerkes. Seisoomma kaikki jonos ja toisesta päästä jonoa, muksu kerrallansa katos onnellisena pallonsa kans.

Sitte alakoo se hillitön jahti, kun päästihin kaikki koko meirän sisarusparvi kerralla pomputtelemahan palloja. Olihan meillä toki siinä vilinäs vappuviuhkatkin, jokka piäneni hälyyttävää vauhtia. Ne hapsut kun eivät tahtonehet kestää meirän kovaa huisuuttamista. Me juastihin ku päättömät kanat pallojen ja viuhkojen kans tuvan ja peräkamarin väliä. Vähän väliä tussahti pallo jos toinenki rikki ja me naurettihi ku äiti kilijuu ja säikkyy paukahruksia. Seuraavaksi meitä ohojeestettihinki menemhän pihalle jatkamhan leikkiä.

Meillä oli sellaasia pikkupallojakin ja yks hyväkäs meistä äkkäs, notta panhan ne vettä täytehen. Meitä muita ei tarvinnu kauaa houkutella, ku totesimma, että tuahon on tosi hyvä irea. Jokaasella oli tukka ja paita märkinä, ennen ku äiti kerkes hätähän ja käski sisälle vaihtamhan kuivaa päälle.

Vappuna käythin aina kyläs mummun ja paapan tykönä. Mummu teki verrattomia munkkia ja maailman parasta simaa. Paappa taas tapas istua kiikkustualis ja teherä kaiken mailman temppuja ja jekkuja piänemmille sisaruksille.

Muistan viäläkin meirän kirkkahan punaasen Taunuksen, jonka kyyttihin änkesimmä koko isoon perheen voimin pallojen ja viuhkojen kans. Isä oli nimittäin päättäny, notta ny lähärethän vappuajelulle. Takapenkillä kävi melekoonen kuhina ja olimma posket punaasina kattomas etehenpäin, notta mihinkä me oikee mennähän.

Lähärimmä Lapualle ja isä kurvas silloosen piänen kioskin etehen parkkihin. Isä saapasteli iloosena vihellellen kioskin luukulle ja kerkes parahiksi teherä karamelliostokset, kun poliisiauto ajoo meirän Taunuksen taa. Poliisi nousi autosta puhuttelemahan isää, joka tervehtii iloosesti. Sitte ilime vakavootuu ja isä katos meirän karkkien kans poliisiautohon. Me tenavat seurasimma sitä tapahtumaa hämmennyksen ja pelon vallas.

”Äiti!! isä joutuu poliisiautohon.” Aikaa tuntuu kuluvan ikuusuus ja Taunuksen perällä vallitti pelokas tunnelma. Meitä niinku tianoon muitaki lapsia oli aina opetettu, notta niin pitää elää, jottei jouru tekemisihin poliisien kans. No, ny meirän isä oli tummansinisen Maijan kyytis. Molimma itku kurkus jokahine, eikä kukaa enää huisuuttanu sen kummemmin ilimapalloa ku vappuviuhkojakaan.

Sitte onneksi Maijan ovi aukes ja isä harppoo autohon sisälle. Isän ilime oli sen verran ”harmistunu” nottei kellää tullu miälehenkää tiarustella tapahtumasta. Ajettihin vaa pikkuusta haipakkaa kotia, notta kivet vaa ropaji ojihin ja söimmä kerranki nahistelematta karkkia. Kotia tultua isä sitte vihiroon katkaasi hilijaasuuren ja totes notta: ”Soli sitte siinä meirän vappuajelu.”

No, säikährys oli onneksi pahempi ku itte paukahrus. Isä oli onnetoon vaa parkkeerannu autonsa liika likelle suajatiätä ja sai siitä pikapalakinnon. Loppu hyvin kaikki hyvin. Me saatihin meirän isä takaasin.

Ne pienet arjen hetket

Uniset aamuhalit
molemmilla selät jumissa
”Akka, koska meistä oikein tuli raihnaisia”
Purskahdamme nauruun,
josta ei tahdo tulla loppua
”Raihnaisia ehkä, mutta raihnaisia yhdessä”
niin kuin aina, vahvoina tullen mennen

Joka aamuinen puhelu äidille ja illalla tyttärelle
vaihdetaan ja jaetaan kuulumiset
niin omat kuin maailmaltakin kuuluneet
jutellessa surut ja huolet ovat pienentyneet
eristyksestä huolimatta välit säilyneet
yhtä läheisinä ja rakkaina pysyneet

Kännykässä uusi kuva lapsenlapsesta
katselen kuvaa uudestaan ja vieläkin
ihana hymy, pienet suloisen pulleat posket,
jalassa Nalle Puh housut ja sukat
Voi sua mumman ja paapan Lukas-kulta,
on taas jo kova ikävä

Koko perheen retki kohti laavua
oli makkaraa oli sinappia oli nuotiotuli
Ennen kaikkea oli naurua ja iloa
lämmin olo kaikkien sydämessä
oltiin huolettomia niin kuin ennen

Olen niin paljosta kiitollinen
oma rakas perheeni,
kaikki läheiseni ja ystäväni
Olemme eläneet yhtä matkaa,
läpi ilojen ja surujen,
pyydän, että saamme
olla yhdessä vastakin

Onnittelut 50-vuotiaalle ystävälleni

Katsot taaksesi ja hymyilet.
Ilo ja kiitollisuus täyttävät sydämesi.

Jokainen hetki elämässäsi,
teki sinusta juuri sellaisen kuin nyt olet.

Elämä on välillä tuonut eteesi kukkuloita,
jotka sinun piti ylittää
murheita, jotka piti surra pois.

Elämä on kuitenkin antanut sinulle
enemmän ilonaiheita,
rakkautta ja onnistumisia,
kaikki omat rakkaasi ja läheisesi.

Elät nyt elämäsi parasta aikaa
ja viihdyt työssäsi lasten parissa.

Sydämesi sulaa rakkaudesta ihan joka kerran,
kun Venla on sylissäsi.

Osaat arvostaa pieniä asioita:
ihanaa auringonpaistetta kasvoillasi,
yhteistä kahvihetkeä kauniina kesäaamuna,
koko perheen kävelyretkeä lähimetsässä.

Osaat arvostaa myös sitä tunnetta,
kun heräät varhain aamulla
ja tiedät syvällä sydämessäsi,
että rakkaimmillasi on kaikki hyvin.

Elämänkirjassasi on vielä paljon sivuja,
jotka vain odottavat ja kutsuvat sinua
täyttämään ne ilolla ja rakkaudella.

Pyydän Taivaan Isältä varjelusta
sinulle ja perheellesi jokaisena päivänä.

Iso halaus ja paljon onnea!

Vierellä kulkija (Voimaruno ystävälleni)

Kuuntelet lastesi iloja ja suruja.
Elät elämääsi heidän kauttaan.
Murehdit syystä ja joskus myös syyttä.

Olet hellä voimapuu,
kun tukeasi tarvitaan.

Lastesi on turvallista elää,
kun he voivat aina luottaa äitinsä rakkauteen.

Olet lohduttamassa,
kun elämä näyttää kurjemman puolensa.

Halaat hellästi
ja olet aina valmiina auttamaan itseäsi säästämättä.

Olet läsnä jokaisessa pienessäkin hetkessä.

Olet turvallinen syli,
jonka suojiin saa suruineen ja huolineen käpertyä.

Annat kaiken,
mutta et odota mitään takaisin.

Jaksat tukea,
vaikka joskus olisi helppo luovuttaa.

Uskot aina parempaan huomiseen,
koska olet sinä.

Rakas Taivaan Isä,
annathan ystävälleni voimia ja luottamusta,
jotta hänen olisi hyvä elää rakkaittensa lähellä.

 

Ensimmäinen lapsenlapseni

Tummat, kauniit silmäsi
katsovat tutkivasti ympärilleen.

Ihmettelet kaikkia värejä ja ääniä.
Mikä ihme tämä paikka on,
täysin erilainen kuin mihin olet tottunut.

Kätesi etsivät jotain, jotain mihin tarrautua.
Pian löydät vanhempasi sormen.
Olet välillä äitisi välillä isäsi rinnalla.
Tutut, turvalliset sydänäänet tuudittavat sinut uneen.

Kyselen vanhemmiltasi päivän kuulumisia
ja olen heistä tavattoman ylpeä.
Kuinka heidän elämänsä muuttui hetkessä,
miten kauniisti he yhdessä hoitavat sinua.

Sinä viaton rakkauspakkaus sulatat
kaikkien sydämet vain olemalla olemassa.

Tulla mummaksi, miltä se tuntuu?

Olen niin onnellinen ja kiitollinen,
että saan olla mumma.

Odotan aina tapaamistamme.
Kun näen sinut, kun pidän sinua sylissäni,
siinä hetkessä on kaikki.

Itku polttelee luomien takana,
mutta ne ovat ilon ja kiitoksen kyyneleitä.

En saa tarpeekseni ihanasta tuoksustasi,
suloisesta olemuksestasi
sinusta rakas lapsenlapseni.

Otan vastaan jokaisen päivän
ilman kiirehtimistä,
nautin, hymyilen ja kiitän
yhteisestä ajasta kanssasi.

Toivon, että osaisin olla sinulle mumma,
johon voit aina luottaa,
jonka kanssa sinun on hyvä olla.

Rakastan sinua ehdoitta nyt ja aina.

Rakas Taivaan Isä,
siunaa ja varjele lapsenlapseni.

Ruattin maalla liasus

Olimma Ruattis kolomistansa likan ja äiteen kans. Sääennustussivut oli kovas käytös ja lähärimmä vattat jännityksestä pinkeenä ajamhan kohti Turkua. Mummalle soitti yks tuttava heti alakumatkalla ja kuulimma mumman sanovan, notta ”oomma ny justihin Ruhaas menos Tukholmahan” ja ensimmäänen hysteerinen naurukohtaus raikuu ilamoolle.

Minä olin pahaksi onnekseni kartturoomas ja sehän meinas ottaa hiatahan. Likka kysyy notta ”tästäkö käännythän vai seuraavasta” ja justihin tällääset kysymykset tahtoovat nostaa mun ressirajan yläasentohon, ku autoja tuli ja meni eikä ollu aikaa tunaroora vaa piti tiätää se oikia vastaus. No, pääsimmä Turun satamahan ja laivahan.

Aamuvalamistelut piänes hytis olis ollu ”juutuupin” arvoonen esitys. Ensin mumma voivootti, notta luuli jo meirän ajanehen karille, ku laivasta oli kuulunu kauhia kolina siinä yhyren mais yällä. No, hätää ei ollu vaa laiva teki välipysähryksen Långnäsis, mutta siitäkös sitä taas naurua riitti. Kolomen akan vehkehet, tukankuivaajat sun muut tilipehöörit olivat kumma kyllä hyväs järjestykses repuus ja niin suunnistimma laivasta pihalle.

Otettihin ensiksi suunta kohti Suurkirkkoa. Sehän oli nimensä veroonen rakennus, johona oli toinen toistansa kaunihimpia maalauksia, patsahia ja arvoesineetä. Tunnelman rikkoo vaa yläkertahan kahkaassu urkupillien virittäjä, jolla oli joko menos ensimmäänen tyäpäivä tai sitte se oli täysin kuuroo. Korvia vihilova koskettimien vingutus sai aikahan migreenin kaltaasen jomotuksen ja niin muutaman valokuvan jäläkehen vaihroomma paikkaa.

Sää pakkas olemhan vähä tihkusateenen ja kolia, jotenka poikkesimma viäreesehen kaffilahan lämmittelemähän. Tarjoolut oli hyvät. Kaffi oli sen verran vahavaa, notta lopukki unihiakat varisi silimistä, mutta suklaakaakku vei kiälen mennessänsä.

Kuninkahanlinna – oli se suuri ja mahtava pytinki. Siälä on pikkuusen monta kamaria lakaastavana, oli pelisalia, makuukamaria, ruakaalutilaa, viaraskamaria ja tiäs mitä muuta. Kattokruunut salapas hengen kaharestakin syystä: ne oli niin monihyvääsiä ja niin korkialla katos, notta kyllä niiren kiilloottamises on kauhia homma, niin ja se pitkille tikapuulle kaahiminen käy varmasti tyästä.

Kattomista ja kävelemistä on niiin huikian palio. Tuli vaan miälehen, että jos sattuu tulemhan joku riitatilanne, nii kyllä o väellä ollu monta mökötyshuanetta. Siitä on mahtanu tulla oikeen ressi, notta mihinä mä ny muriottaasin sinises vai punaases kamaris vai puikkaasko tanssisalin soffan taa pötköllensä.

Seuraavaksi menimmä sitte toisehen huikiahan paikkahan eli suurehen kauppakeskuksehen. Kyllä täytyy sanoa, notta nämä meirän Ideaparkit jää kyllä pikkuveljiksi, koska sen verran isoo paikka oli tämä pytinki eli Mall of Scandinavia. Voi hyväänen, molimma mumman kans jo aivan pökerryksis Kaarle Kustaan ja Silvian taloosta, ku se ravaamine vasta alakaskin. Ensin kävimmä kuitenkin syämäs, notta jaksaasimma tamuta siinä valtavas kauppakeskukses. Jaa että jaksethinko me kaks vanahaa likan peräs? No, maharettihin me olla mumman kans hupaanen näky, kun siirryymmä aina vahtimhan laukkuja ja ostoksia johonki istuunsyvennyksehen. Välis mulla valuu koriasti kuala suupiälestä, ku nukahrin tosi naisellisesti suu ammollansa ja isthallani. Välis mumma teki saman tempun ja likka kiärti kauppoja.

Oli niin tavattoman monta kauppaa viäri viäres ja ihimisiä, niitä oli niin palio, etten oo ennen kerralla nuan palio nähänykkää. Ei oo tavallisen pohojalaasakan paikka nuan suuri kauppa. Tuli kyllä niiin ikävä Kauhavan S-markettia ja Seinäjoen Prismaa, johona sä tiärät mitä o mihinäkin ja josta jaksaa kävellä viälä saman päivänä aikana pihallekin.

Terminaalis lähtöselevitys takkus pahemman kerran ja hermothan siinä jonotelles meinas jo kiristyä. Ihimisiä pukkas koko terminaalin aulan täytehen ja mua rupes tosisnansa aharistamahan se tungos, mutta pääsimmä monien kuulutusten jäläkehen siirtymhän etehenpäin. Koska me emmä saanehet sen hässäkän takia oikeeta maihinnousukortteja vaan sellaasen liparehen, johona oli meirän varauksen tiarot, portilla piti näyttää viälä ajokorttia.

Voi appajee, tähän se ny tyssäs, ajattelin, koska mun ajokortti on pula-ajalta, siis niin sikavanha ja siinä mulla on silimäklasit mallia Ameriikka ja melakoonen afrokiharatukka. Onneksi se tarkistusmiäs hymyyli kuiteskin koriasti korttia tutkies ja sanoo ”Tak so mykket”. Tuskin se kerkes eres kiitosta loppuhun, ku mä suarastansa lennin portahia etehenpäin sisälle laivahan. Niin, no mä ny mitään enää lentäny vaan raahauruun laukkuuneni likan ja mumman peräs ettimhän meirän hyttiä.

”Hyvä ruaka parempi miäli” oli kaikkien ajatuksis, kun saimma syäryksi ja tehtyä ostokset tax frees. Meirän piäni hytti oli viäläki piänee, kun tulles, kun nyt siälä oli viälä meirän ostoksetkin. Hyväs sovus pääsimmä kuitenki yöpuulle ja uni tuli osalle heti ja osalle hetken päästä. Molimma nimittään sellaases hytis, notta disko oli meirän yläpualella. Välis meno meirän hytin oven takana sitte vaa yltyy ja yltyy. Mulla kävi miäles, notta avaan oven varovasti ja suaraan sanoen kamppaan yhyren kilijuhanhen – siis vaan aivan vahingos – tai sitten karijaasen suameksi ”Hilijaa, me yritämmä nukkua”. Onneksi en keriinny toteuttaa kumpaakaa rötöstä, ku nukahrin siihen metelihin.

Kyllä voi rehellisesti sanua, notta kyllä kannatti käyrä Ruattis. Maailmankuva avartuu kympillä, syätihin hyvin, naurettihin viälä enemmän ja torettihin, että tämä meirän kolomen poloven reissaaminen ei jää tähän yhtehen kertahan.