Tänä jouluna minulla on toive.
Saada herätä anivarhain aamulla lapsenlapseni Lukaksen ääneen:
”Mummaa, paappaa”
Saada tuo unenlämmin, pieni rakas syliin ja katsoa yhdessä lastenohjelmaa.
Muuta ei tarvita – joulu on täällä.
Hei rakkaat ystäväni,
pidän lomaa ja tulen takaisin Loppiaisen jälkeen.
Toivotan teille kaikille hyvää Itsenäisyyspäivää sekä rauhallista joulun aikaa
Lämpimin terveisin Satu
Elettihin kesää 1976. Meitä oli silloon mailmas jo viis nopiaa ja rohkiaa tenavaa. Me asuumma isoos kakskerroksises pohojalaastaloos. Taloo tarvitti remonttia, joten eikun isä kaharen kylän nikkariveljeksen kans remontoomahan.
Se oli kyllä aika erikoonen tilanne. Nikkarit ottivat klasit ja kaikki muut alakerrasta pois niin ettei jäljellä ollu ku hirret, nostivat taloon tunkiilla ilamahan ja tekivät uuren kivijalaan alle.
Meirän tuvasta raasittihin kaikki maharollinen keittiöjuttu traktoritallihin. Jep, luit oikeen traktoritallista tuli meirän keittiö. Tila oli justihin sopiva. Sinne sopii niin hella, jääkaappi, tiskikaapit ja ruakapöytä penkkiinensä. Traktoritalli sijaitti navetan päärys ja sen seinät olivat tiilestä ja lattia betonista. Tila pysyy koko remontin ajan viiliänä ja oli siksikin meille kuumana kesänä mialuunen.
Meillä oli pihapiiris leikkimökki ja sen takana ex-sauna, joka oli sittemmin kutomatupa ja sitte remontin aikana sitä kutsuttihin mökiksi ja se oli meirän perheen nukkumapaikka. Voi hyväänen, että oli joka neliösentti käytös siitä mökistä. Siälä nukkuu siis meirän vanhemmat ja me 5 tenavaa. Muistan, kuinka mä nukuun pikkuveljen kans samas sivustaverettäväs sängys. Voi elämä niitäki öitä, ku se onnetoon potkii, ynäji ja pyärii, muttei sitä raaskinu laattiallekaan punnata vaan nostin käret naaman suajaksi potkuulta. Aamulla herättihin monta kertaa käsikaulaa ja oltihin taas kaveria. Ensiksi se tuntuu seikkailulta, oltihin niin kuin retkellä. Muutaman viikon jälkehen olimme kaikki valmiita muuttamahan ja vähän äkkiää talohon sisälle. Iltaasin iholle tunkevat kärpääset ja hyttyyset ei liioon auttanehet asiaa.
Isoos perhees tapahtuu aina monenlaasia sattumuksia. Mun silloon 2 vuatiahalla Jaakko-veliillä oli sata jalakaa mahan alla. Kyllähän sitä toki perähän kattottihin, mutta se oli niin vilikas, että sitä sanottihinkin Jaska Jokuseksi. No ensin se oli kaahinu sähkömiähen peräs tikkahia pitkin yläkerran ylimmälle askelmalle. Kaikki olis menny hyvin, mutta sitte se keksii oikaasta selekänsä ja putos tikkahilta. Onneksi ei ollu laattiaa viälä vaan vesseli kämähti maahan. Itkuhan sitä tuli, muttei muuta. Toisen kerran tämä sama velikulta putos eteesehen kaivettuhun kellarihin. Jep, no tuli vaa toinen kovempi kohta päähän ja itkuulla siitäkin selevittihin.
Me käytihin pesuulla navettarakennukses olevas saunas. Ulkohuussi oli pualestansa ”huanesten takana” elikkäs puarin takana vähä syrijäs. Kyllä sinne kiiruhtaes tuli monesti miälehen, notta kohta päästhänki sisävessahan asioomahan. Sitten ei enää tarvitte tarkkaalla, notta pyäriikö huussis lukki-hämähäkkiä liika likellä tai onko huussin takana veljien kaveria ”tarkkaaluasemis”.
Kesä meni niinku siivillä. Meillä kun oli jo omasta takaa palio tenavia, saatihin omin päinkin tarvittava osallistujamäärä monehen leikkihin. Siihen aikahan oltihin koko päivä pihalla ja ainut asia joka toi ulukonaliikkumiskiallon oli se jos sattuu tulla kipiäksi. Me tykättihin leikkiä 10 tikkua lauralla, tervapaltaa, väriä, peiliä ja tiätysti piiloosta.
Torella monta kertaa lähärettihin isoolla joukolla polokupyärillä uimahan Murskalle tai Ojutjärvelle Murska oli uimapaikka, johona rohkeemmat hyppiivät korkialta kalliolta pitkiä leiskatuksia vetehen. Kotia lähties heitethin vaa sortsit ja t-paita uikkarien päälle ja uikkarit oli jo ihan kuivat ku kaarrettihin kotipihaan.
Yleisurheilulajit oli kans meirän suasikkeja. Vanhemmat ostivat meille keihään ja kuulan, joita me sitten heiteltihin ja työnnettiin ja saatihin hillittömiä tuloksia. Pihamaalle piirrettihin raja, josta otettihin vauhtia ja hypättihin pituutta. Pituushyppy ei ollut niin jännä laji, joten sen harjootteleminen jäi vähemmälle. Toista oli sitten isän rakentama korkeushyppyteline, josta tuli hitti. Me matkiimma eri tyylejä TV:stä seuratuista kesäkisoosta eli toiset meistä yrittivät flopata ja toiset kierähti. Meistä tuli aika hyviä siinä hommas, vaikka itte sanonkin.
Ilta toisensa jälkeen hypittihin ja merkattihin tuloksia ylös. Pehmusteena ollehet heinäsäkit piti vaan muistaa aina illalla kerätä sateen varalta suojahan. Isä nikkaroo veljesten kans puupölliistä painonnostovälinehen, jonka avulla nämä ”pula-ajan Tarzanit” sitte kasvattivat hauiksiansa. Linnunpönttöjen yms. nikkarointi kuuluu sekin kesäajan touhuuhin.
Kun me isommat sisarukset pääsimme jo itte polkupyörällä uintireissuille, isä kaivoo perheen pienimmille puutarhaan altahan. Altahan pohjalle levitettihin isoo pressu ja pressulle päästettiin vettä. Kun vesi sitten vähän leppoosas auringonpaistehes lämpeni, perheemme kaksi piänintä ”päästettihin irti”. Me isoommat seurasimma ja nauroimma kippuras, kun nämä kaksi vesipetoa hyppiivät, pomppiivat ja välillä hörppäsivät vettäkin innoossansa.
Meirän pihamaalla oli hyvin tilaa pelata tennistä, sulukapalloa sekä hypätä ruutua ja narua. Pihamaa oli myös sopivan tasaanen ja kova opetella erilaisia temppuja superpalloolla.
Meillä oli kans isän tekemä kiikkuteline, jossa toisella pualella oli kiikku ja toisella puolella renkahat, johona roikuttihin ja tehtihin vaikka mitä liikkeetä – notkeeta kun silloin vielä oltihin. Kiikun vieres oli leikkimökki, joka oli tosi rakas paikka. Siälä tuli vietettyä palijon aikaa. Välillä se oli hirmukunnossa suuren lapsikatrahan hiakasta tehtyjen nisupullakaffikestien jäljiltä. Toisinaan taas pirettihin siivousurakka ja mökki kiilti joka nurkalta. Astiat olivat koriasti omilla telinehillänsä, nukenvaunut nurkas, nuket kyyris sekä tiätysti ikkunapöyrälle tuarut niittyleinikit ja kissankellot maljakos. Usein me oltiin siellä kavereiden kans öitäkin, vaikka pelättihinkin hämähäkkejä, varsinkin isoja lukkeja, jokka välillä halusvat jakaa yöpyjän kans petipaikan.
Muutto takaasin kotia oli onnellinen päivä. Mökkiyät, huussi ja traktoritallikeittiö jäivät muistoohin. Muutto oli mulle perheen ainoana tyttärenä aivan napakymppi. Sain nimittäin ikioman huaneen ja voi sitä onnen päivää. Huoneessa oli ruskia koulupöytä, lipasto, valakoonen kampauspöytä, sänky ja valakoonen avohyllykkö. Olin siihen asti nukkunut veljien kans peräkamaris, mutta olihan tämä nyt ihan eri asia. Olin niin tohkeissani omasta huoneestani ja tunsin itteni prinsessaksi.
Pyysin äitiä tarkistamahan nämä kirjootukset ja tähän kohtahan tulikin sitte lisäys: ”Ekkö sä ny muista, että Kari nukkuu sun kans sun huonees nuorisohetekallansa”, ”Ai jaa, nukkuu vai… non nii, niin se aika kultaa muistot.”
Jostain muistuu mieleeni Boston tupakan aromikas tuoksu.
Hymyilen, koska se tuo mieleeni sinut isä.
Kerroit jännittäviä iltasatuja,
joskus ehkä liiankin jännittäviä,
mutta raamikas olemuksesi toi turvaa
yön pimeyttä vastaan.
Opetit meille, että toisten auttaminen kuuluu
jokapäiväiseen, tavalliseen elämään.
Opetit meille myös asioiden ja tavaroiden jakamisen merkityksen.
Tulit auttamaan kotimme rakentamisessa.
Itseäsi säästämättä nikkaroit, siivosit ja autoit joka kerran,
kun joku meistä lapsista oli avun tarpeessa.
Lastenlapset olivat silmäteriäsi.
Kuinka monta kertaa vedit sormikoukkua,
kerroit satuja, leikit pihamaalla
tai vietit vaan muuten aikaa heidän kanssaan.
Kun vuodet sitten kuluivat,
sairaus alkoi verottaa jokapäiväistä elämää.
Viimein sairaus vei sinut luotamme kokonaan.
Kiitos, että olit turvamme pienestä saakka,
että annoit meille rakkautesi,
ja että olit isämme.
Olette ottaneet suuren askeleen eteenpäin.
Ottakaa jokainen yhteinen uusi päivä rohkeasti vastaan.
Elämä tuo eteenne tasamaata, mutta välillä myös ylä- ja alamäkiä.
Näissä hetkissä saatte toisistanne paljon voimaa ja tukea,
hitsaannutte vain entistä enemmän yhteen.
Muistattehan, että se ihan tavallinen jokapäiväinen arki on,
kaikessa harmaudessaan otollisin pohja teidän kahden rakkauden kasvaa ja näkyä.
Ottakaa luonteidenne erilaisuudet hyväksyen vastaan,
vain huomataksenne, että erilaisuus on rikkautta.
Ettehän unohda kunnioittaa ja arvostaa toinen toistanne joka päivä.
Eläkää joka hetki täydesti, kiittäkää yhteisestä arvokkaasta ajasta
ja nauttikaa elämästänne joka solullanne, joka hetki.
Muistattehan, että ette pidä toisianne itsestään selvyyksinä,
vaan kuljette yhtä matkaa, vierekkäin, samanarvoisina,
käsi kädessäniin ja muistakaa rakastaa ja vielä sittenkin rakastaa.
”Niin kuin ennenkin”
Istumme kahden ulkona kiikussa,
minä ihan lähellä vieressäsi.
Istumme hiljaa käsi kädessä,
minä sinun ja sinä minun.
Kasvosi ovat samat, ajatuksesi ovat samat.
Olet muuttunut ulkoisesti, mutta minulle olet yhä se sama rakas,
johon rakastuin vuosia sitten.
Vaikka sairaus on tullut elämäämme,
jaamme ajatuksemme ja rakkautemme,
kuin ennenkin, mutta nyt vain osoitamme tunteet eri tavalla.
Kun iltaisin peittelen sinut nukkumaan,
katson, että peittosi ja tyynysi ovat hyvin
olet sitten kotona tai sairaalassa,
halaamme ja suukotamme toivottaen rauhallista yötä.
Teemme yhdessä erilailla asioita, mutta jaamme samat tunteet kuin ennenkin.
Selviämme vaikeistakin hetkistä luottamalla, rakastamalla.
Tätä tunnetta eikä näitä yhteisiä muistoja ei kukaan meiltä vie,
ammennamme niistä voimaa silloinkin, kun on oikein paha paikka.
Varsinkin niissä tilanteissa saamme voimaa, auttamalla toisiamme päivästä ja hetkestä toiseen.
Rakkautemme ei ole vähentynyt, vaan se on saanut uusia muotoja.
Ajatusten herkin siivin saavun luoksesi.
Joka aamu ja joka ilta, vaikka emme näkisikään, olemme silti aina yhdessä.
Kun tulet ovensuuhun ja sanot ”Moi, mumma”
nostat kädet ylös minua kohti,
en tiedä mitään mikä
toisi ihanamman tunteen sydämeen.
Kun ujutat kätesi käteeni,
hymyilet, ja sanot ”Mumma, tonne”
olen niin kiitollinen, että saan olla lähelläsi.
Sydämeni täyttyy rakkaudella.
Kun luemme kirjoja yhdessä,
sanot ja opit uusia sanoja,
tunnen itseni ylpeäksi
saadessani seurata oppimistasi,
olla mummasi.
Kun kipuat syliini,
kiedot käsivartesi kaulalleni,
puristat lujaa kädet yhteen,
olen maailman onnellisin,
enkä haluaisi tuon hetken loppuvan.
Kun sanot ”Mumma, pallo”
ja otat sormestani kiinni,
unohdan, murheet, kivut, kaiken muun
koska silloin on se tärkeä, ohikiitävä hetki,
jolloin haluat minut vierellesi.
Haluan nauttia tuosta ihanasta tunteesta
täysillä ja kokonaan.
Kun sitten lähdet kotiisi,
juokset syliin, halaat ja annat pusun,
alan jo laskea tunteja,
kunnes taas näemme toisemme.
On kuin aika olisi pysähtynyt,
mutta vanhan seinäkellon tuttu ja rakas lyönti
tuo rytmiä ajatuksiin, lupauksen tulevasta.
Kiitos rakas, että olet olemassa.
Talletan käyntisi syvälle sydämeen.
Näemme pian uudestaan.
* * *
Lähetän joka ilta rukouksen,
että suojelusenkelisi varjelisi askeleesi,
turvaisi lapsuutesi, olisi aina rinnallasi.
”Miten tästä eteenpäin”
Miten sanoa hyvästit,
kun tuntuu, että kaikki jää kesken
kun rakastaa eikä halua päästää irti,
kun jokapäiväiset asiat tuntuvat olemattomilta,
kun juoksette yhä kilpaa tunteiden kanssa
toivoen, että asiat olisivat kuten ennenkin
kun tunnette vieläkin rakkaanne läheisyyden
On vain elettävä eteenpäin ja surtava,
pakotettava itsensä ylös aamuisin,
yritettävä ottaa voimaa rakkaista läheisistä,
koottava elämän palapelin osat uudestaan
On vain jatkettava aamusta toiseen,
kunnes tuska ei ole enää se ensimmäinen
ja viimeinen tunne jokapäiväisessä elämässä.
Kukaan ei voi tulla sanomaan,
mikä on surutyössä tarpeeksi, mikä on liikaa.
Suru on jokaisen sydämessä oma asia, oman näköinen.
Annattehan itsellenne aikaa tulla taas eheäksi.
Ei ole kiirettä mihinkään.
Vielä tulee se päivä, jolloin
tunnette taas auringon paisteen kasvoillanne,
hymyilette jollekin rakkaalle muistolle,
tunnette, että elämä on taas elämisen arvoista
tunnette, että huominen tulee ja että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan
odotatte mitä se tuo tullessaan.
Rakkaanne on aina mukananne ja turvananne.
Tulee elämässänne vastaan mikä tahansa tienristeys,
kuunnelkaa sydäntänne, niin teette oikean ratkaisun,
kumman suunnan valitsette.
Sisäinen voima ajaa sinua eteenpäin kohti unelmiasi.
Se puskee sinuun luottamusta ja uutta tarmoa,
kun välillä tunnet ettet jaksa
kun tunnet ettei mistään tule mitään.
Tuo sisäinen voima on ollut sinulla aina,
pienestä saakka.
Välillä sitä on vain vaikea uskoa,
välillä siihen on vaikea luottaa,
mutta siellä se on nytkin.
Tunnethan sen, kuulethan sen
tuo voima kantaa sinua eteenpäin
joka päivä ja joka hetki.
Pysähdythän hetkeksi, kuuntele ihan hiljaa,
siellä se on nytkin turvanasi.
Olet päässyt eteenpäin vastatuulista huolimatta,
olet saavuttanut elämässäsi uuden etapin.
Olet saanut sen aikaan itse,
yhdessä sisäisen voimasi kanssa.
Tästä päivästä on hyvä jatkaa.
Oonalle 31.7.2021
Kuvituksena runoon kauniita, vahvoja ja sitkeitä latoja,
joilla on myös sisäistä voimaa seisoa lakeudella
niin tuulella kuin tyvenelläkin ilmalla, pystypäin vuodesta toiseen.
Tänään on Sinun päiväsi.
Kaikki rakkaasi ja läheisesi ovat tulleet
sinua ja päivääsi juhlistamaan.
Upea kampaus, kaunis mekko,
kirkkaat, siniset silmät,
jännitystä ilmassa ja perhosia vatsassa.
Tämä on yksi tärkeimmistä päivistä
elämäsi juhlapäivien helminauhassa.
Kaikki on valmista.
Lähdit rippileirille suurin odotuksin.
Kun leirin säännöt tulivat ensin tutuiksi,
yhteiselo ja raamistunnitkin sujuivat mutkattomasti.
Tulit kotiin väsyneenä, mutta iloisena,
monta kokemusta rikkaampana.
Sinusta on kasvanut rohkea, auttavainen ja
vastuuntuntoinen, kaunis, nuori nainen.
Pärjäät hyvin rakkaan Hopesi kanssa.
Osaat myös hoitaa Lukasta ja
hellästi viet häntä kädestä pitäen paikasta toiseen.
Tämä on Sinun päiväsi. Nauti täydesti joka
sekunnista ja talleta tähtihetket sydämeesi.
Vuodet ovat vierineet kuin siivillä.
Olet kasvanut pienestä ”heeneitä” eli herneitä
rakastavasta pikkuvesselistä komeaksi nuoreksi mieheksi.
Päivärippikoulussa aloitettiin joka päivä Superpark-käynnillä.
Sitten jatkettiin raamattutunnein ja visailujen parissa.
Perehdyitte kristinuskon perusteisiin sekä kysymykseen:
Millainen on hyvä ihminen?
Tuon kahden viikon aikana sait myös uusia kavereita.
Olemme erittäin iloisia siitä, että se olit juuri sinä,
joka sait toivottaa kirkkoväen tervetulleeksi juhlaan.
Vaikka elämääsi on jo varhain kuulunut surun hetkiä,
luot aina tavatessamme ilon ja valon ympärillesi.
Halaat kovaa ja kunnolla. Sinusta on kasvanut
tasapainoinen ja ystävällinen, oikea herrasmies.
Olet meille kaikille niin rakas Miro.
Tulevaisuutesi näyttää valoisalta, se on täynnä toivoa.
Sinulla on kaikki tarvitsemasi eväät hyvään elämään.
Olemuksesi on ylväs ja katseesi määrätietoinen.
Lähelläsi on hyvä olla.
Helmiä lakeudelta 