Voimaruno pitkäaikaissairaiden puolisoille

”Niin kuin ennenkin”

Istumme kahden ulkona kiikussa,
minä ihan lähellä vieressäsi.

Istumme hiljaa käsi kädessä,
minä sinun ja sinä minun.

Kasvosi ovat samat, ajatuksesi ovat samat.
Olet muuttunut ulkoisesti, mutta minulle olet yhä se sama rakas,
johon rakastuin vuosia sitten.

Vaikka sairaus on tullut elämäämme,
jaamme ajatuksemme ja rakkautemme,
kuin ennenkin, mutta nyt vain osoitamme tunteet eri tavalla.

Kun iltaisin peittelen sinut nukkumaan,
katson, että peittosi ja tyynysi ovat hyvin
olet sitten kotona tai sairaalassa,
halaamme ja suukotamme toivottaen rauhallista yötä.

Teemme yhdessä erilailla asioita, mutta jaamme samat tunteet kuin ennenkin.
Selviämme vaikeistakin hetkistä luottamalla, rakastamalla.

Tätä tunnetta eikä näitä yhteisiä muistoja ei kukaan meiltä vie,
ammennamme niistä voimaa silloinkin, kun on oikein paha paikka.
Varsinkin niissä tilanteissa saamme voimaa, auttamalla toisiamme päivästä ja hetkestä toiseen.
Rakkautemme ei ole vähentynyt, vaan se on saanut uusia muotoja.

Ajatusten herkin siivin saavun luoksesi.
Joka aamu ja joka ilta, vaikka emme näkisikään, olemme silti aina yhdessä.

Autiotalon pihamaalla

Pienen pieni lääkepullo pilkistää
vanhan talon ikkunalaudalla.
Pullo on likainen ja tyhjää täynnä.
Silti se tuntuu aarteelta tässä ja nyt.

Katseeni kiertää ja pysähtyy sitten
auringonsäteen paljastamaan,
rikkinäiseen kuusenkoristeeseen,
joka niin ikään makoilee toimettomana lattialla.

Otan molemmat aarteet mukaani.
Kävelen ympäri autiotalon pihamaata.
Sommittelen näitä kahta milloin mihinkin.
Annan niille tarkoituksen olla vielä kerran
tarpeellisia, tärkeitä ja kauniita.

Kuinka paljon iloa nämä kaksi,
jo parhaat päivänsä nähneet tavarat
antavatkaan tähän uuteen päivään.

Ne kantavat, ne piristävät,
näen niiden kauneuden ja olen iloinen,
että tiemme kohtasivat.

Lasken aarteeni hellästi autiotalon
ikkunalaudalle ja kiitän niitä mielessäni.

Kävelen hitaasti takaisin kotiin
ja hymy nousee kasvoilleni.
Olen onnellinen.

Kiitos, että teitte aamustani elämisen arvoisen.

Odotanko vielä

Päivästä päivään odotan. Mutta mitä?

Odotanko, että kehoni liikkuu paremmin,
odotanko, että ehkä tästä vielä paranen
odotanko vielä sitä täydellistä säätöä.

En tiedä, mutta yhä vaan odotan.
Tulee aamu, päivä ja ilta.
Tuntuu, että toisten elämä jatkuu,
mutta minä yhä poljen paikoillani ja vain odotan.

Epäilys, kuin iso musta pilvi,
kaihertaa sisälläni yhä syvemmälle ja syvemmälle.
Se täyttää mieleni, maailmani.
Se istahtaa olkapäälleni.
Jospa odotankin vielä, jospa kaikki muuttuu – huomenna.

Olen odottanut päivää, jolloin alan taas elää.
Olen odottanut tarpeeksi. Olen itkenyt tarpeeksi.
Olen väsynyt nykyiseen olotilaan. Olen valmis muutokseen.
On tullut se hetki, jolloin sanon itselleni:
”Nyt riittää! ei enää itsesääliä, pelkoa tulevasta, ei enää odottamista.”

Nyt on tullut aika hyväksyä itsensä, nykyinen olotila.
Hyvissä voimissa juosten, hitaalla hetkellä töpötellen.
Ehkä olo vielä paranee ehkä jää nykyiselleen.
Toivosta en silti luovu koskaan.
En enää odottele sitä ”parempaa aikaa”,
koska se aika tärveltyy odottamiseen.

Tulkoon mitä vaan, olen valmis vastaanottamaan kaiken.
Elämä on tässä ja tällainen.
Otan kaiken vastaan vähän kerrallaan.

Yksin

Huudat, mutta kukaan ei kuule.
Itket, mutta kukaan ei lohduta.
Suret, mutta et voi jakaa suruasi.
Ahdistut, mutta kukaan ei ymmärrä.
Epäonnistut, mutta kukaan ei tsemppaa.
Kaadut, mutta kukaan ei ota kädestäsi kiinni.
Odotat, mutta ovikello ei soi.
Olet kertakaikkisen yksin.

Pian tulee pimeää, ahdistuksesi vain syvenee
et voi jakaa pelkojasi pimeästä,
tulevasta päivästä, huomisen huolista.

Kuka silloin auttaa, kuka silloin kantaa sinua?

Hengitä syvään,
kokoa kaikki viimeisetkin voimanrippeesi
ja aloita taistelu takaisin elämään.

Aivan varmasti on joku jossain,
joka voi auttaa sinua ja ymmärtää hätäsi.

Käy mielessäsi lävitse kaikki ihmiset,
joita olet kohdannut elämäntielläsi.

Nyt ei ole enää aikaa odottaa,
josko joku tulisi, auttaisi ja
kantaisi yli kaiken pahan.

Nyt on aika ottaa yhteyttä,
unohtaa kaikki vanhat erimielisyydet,
tavoittaa unohdetut, mutta entiset läheiset.

Pyytää apua, antaa anteeksi ja pyytää anteeksi,
koska ei ole mitään hävittävää vaan voitettavaa.

Ehkä saat avun korjaamalla entiset haavat.
Ehkä olet halunnut olla yksin, muttet enää.

Niin tai näin, ei ole väliä missä muodossa,
kenen toimesta tai millä tavalla saat apua.

Vain sillä on merkitystä,
että pystyt taas hengittämään,
tuntemaan nukkumaan valmistautuvan syksyn tuoksut,
näkemään kaiken kauniin ympärilläsi,
uskomaan sen, että sinunkin elämälläsi on yhä tarkoitus
ja että olet tärkeä ihminen.

Jaksathan vielä vähän aikaa, apua on tulossa.

Lohdutuksen sanoja

”Miten tästä eteenpäin”

Miten sanoa hyvästit,

kun tuntuu, että kaikki jää kesken

kun rakastaa eikä halua päästää irti,

kun jokapäiväiset asiat tuntuvat olemattomilta,

kun juoksette yhä kilpaa tunteiden kanssa

toivoen, että asiat olisivat kuten ennenkin

kun tunnette vieläkin rakkaanne läheisyyden

On vain elettävä eteenpäin ja surtava,

pakotettava itsensä ylös aamuisin,

yritettävä ottaa voimaa rakkaista läheisistä,

koottava elämän palapelin osat uudestaan

On vain jatkettava aamusta toiseen,

kunnes tuska ei ole enää se ensimmäinen

ja viimeinen tunne jokapäiväisessä elämässä.

Kukaan ei voi tulla sanomaan,

mikä on surutyössä tarpeeksi, mikä on liikaa.

Suru on jokaisen sydämessä oma asia, oman näköinen.

Annattehan itsellenne aikaa tulla taas eheäksi.

Ei ole kiirettä mihinkään.

Vielä tulee se päivä, jolloin

tunnette taas auringon paisteen kasvoillanne,

hymyilette jollekin rakkaalle muistolle,

tunnette, että elämä on taas elämisen arvoista

tunnette, että huominen tulee ja että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan

odotatte mitä se tuo tullessaan.

Rakkaanne on aina mukananne ja turvananne.

Tulee elämässänne vastaan mikä tahansa tienristeys,

kuunnelkaa sydäntänne, niin teette oikean ratkaisun,

kumman suunnan valitsette.

sdr

Sisäinen voima

Sisäinen voima ajaa sinua eteenpäin kohti unelmiasi.
Se puskee sinuun luottamusta ja uutta tarmoa,
kun välillä tunnet ettet jaksa
kun tunnet ettei mistään tule mitään.

Tuo sisäinen voima on ollut sinulla aina,
pienestä saakka.
Välillä sitä on vain vaikea uskoa,
välillä siihen on vaikea luottaa,
mutta siellä se on nytkin.

Tunnethan sen, kuulethan sen
tuo voima kantaa sinua eteenpäin
joka päivä ja joka hetki.
Pysähdythän hetkeksi, kuuntele ihan hiljaa,
siellä se on nytkin turvanasi.

Olet päässyt eteenpäin vastatuulista huolimatta,
olet saavuttanut elämässäsi uuden etapin.
Olet saanut sen aikaan itse,
yhdessä sisäisen voimasi kanssa.

Tästä päivästä on hyvä jatkaa.

Oonalle 31.7.2021

Kuvituksena runoon kauniita, vahvoja ja sitkeitä latoja,
joilla on myös sisäistä voimaa seisoa lakeudella
niin tuulella kuin tyvenelläkin ilmalla, pystypäin vuodesta toiseen.

Nyt on se hetki

Nyt on se hetki,
kun ilta-aurinko alkaa käydä nukkumaan
ja laskeutumaan mailleen.
Taivas on uskomattoman kaunis.
Kaikki nuo värit toinen toistaan kirkkaampia,
sinua, juuri sinua varten taivaalle luotuna.

On se hetki,
jonka et tahdo loppuvan – koskaan,
jolloin tunnet olevasi elossa surusta huolimatta.

Pehmoiset kumpupilvet kerääntyvät ryhmiin,
edeten hiljaa yhdessä yli taivaan.
Toinen toistaan odottaen ne lipuvat eteenpäin,
niillä ei ole kiirettä mihinkään.
Katselet tätä kaunista luonnon näytelmää
painaen kaikki taivaan värit ja tunteet sydämeesi.

On se hetki,
kun sydämessäsi sanot ”Näkemiin rakas”,
kun tunnet olevasi lähellä häntä,
kun haluaisit vain ajan pysähtyvän.
Tunnet itsesi pieneksi tämän kauneuden keskellä,
mutta samalla imet itseesi uutta, sisäistä voimaa.

On hetki sinua ja suruasi varten.
Ja juuri sillä hetkellä, kyyneleet tulevat.
Nuo pienet kyynelpisarat kertovat ikävästä.

Pian aurinko on laskenut nukkumaan.
Huokaiset syvään, seuraat vielä katseellasi,
miten kumpupilvet jatkavat yhä matkaansa.
Ne kulkevat väsymättä eteenpäin.

Nyt on se hetki, jolloin ymmärrät,
että suru tulee muuttumaan, ja
että elämä tulee jatkumaan.

Elämä tulee jatkumaan.

sdr

DBS eli syväaivostimulaatio ke 10.6.

Hei,

Pidän taukoa blogin kirjoittamisesta,
koska mulle tehdään DBS- eli syväaivostimulaatio ke 10.6.2020 Tampereella.

Olen sairastanut Parkinsonin tautia jo usean vuoden ajan.
Toivon, että tuleva leikkaus tuo helpotusta tilanvaihteluihin.
Palaan takaisin heti, kunhan jalat taas kantavat.

Toivotan Sinulle kaikkea hyvää eteenpäin.
Kiitos, että olet halunnut lukea tekstejäni.

Lämpimin terveisin

Satu

P.S. Tässä alla teksti tuntemuksistani leikkausta odotellessa.

* * *

Avaimet uuteen elämään

Välillä on tuntunut,
että ajatus paremmasta olosta olisi kuin kaiku.
Silti se on vain kaiku ilman vastausta.

Päivien lipuessa vääjäämättä eteenpäin
olen tuntenut olevani kuin vuoristoradalla.
Vauhti kiihtyy, pidän kiinni kaiteesta
kaksin käsin rystyset valkoisina.
Olen kauhusta kankea huomatessani,
että jarrumies puuttuu.

Synkimmällä epäuskon hetkellä on kuin
olisin heittänyt maailmalle bumerangin,
joka ei palaakaan luokseni.

* * *
Nämä ajatukset ovat kuitenkin onneksi hälvenneet.
Olen vihdoin valmis matkaan.
Olen nyt lähempänä uutta mahdollisuutta kuin koskaan.

Pakkaan mukaan kaikki läheisiltäni ja
ystäviltäni saamani tuen ja rakkauden.

Odotan tulevaa henkeäni pidätellen.
Lasken päiviä ja tunteja,
mietin elämääni ennen ja jälkeen leikkauksen.
Millainen oloni on seuraavan kerran kotioven avatessani?
Onko elämänpolkuni silloin helpompi kulkea?

Mahanpohjalla on perhosia,
jotka tanssivat ja leijuvat iloisina, odottavaisina.

Olen kiitollinen teistä ihan jokaisesta,
jotka viestein ja toivotuksin annatte ilmaa siipieni alle,
annatte uskoa, että kaikki menee hyvin.

Otan mukaani kotopuolesta vielä
kauniin kanervan lähimetsän kuusen alta,
sen kirkkaimman säteen auringon noususta,
kastepisaran puolukan pehmeältä poskelta,
pienen kiven sammaleiselta metsäpolulta,
kuvan rakastamastani lakeusmaisemasta,
teiltä kaikilta saamani toivon ja rohkeuden.

Jokaisella teillä rakkaallani on paikka sydämessäni.
Jokainen muisto kantaa mua tällä matkalla.

Kiitos, että olette elämässäni.
Kiitos, että istutte olkapäälläni.

Toinen toista varten

Yksinäinen
Kuivalla maalla tai melkein upoksissa
Kylmissään, hylättynä, unohdettuna
Kaikkensa antaneena
Raskas suruviitta hartioillaan
Odottamassa, että joku tulisi
Korjaisi, välittäisi, päästäisi lämpimään

Pysähdy kiireesi keskellä
Anna pieni hetki ajastasi
Ota siipiesi suojaan
Läheisesi, ystäväsi tai rakkaasi
Joku tarvitsee sinua juuri nyt

Yksi puhelinsoitto herättää eloon
Yksi käden ojennus palauttaa elämänilon
Yksi sana avaa kokonaisen maailman
Yksi pieni hetki antaa syyn uuteen aamuun

Saat minut tuntemaan itseni eheäksi

Tällä viikolla vietetään Parkinson-viikkoa.
Haluan lähettää halauksen kaikille Parkinson diagnoosin saaneille
tämän 2018 julkaisemani runon välityksellä.

* * *

Se rakkain paikka
koko suuressa maailmassa,
jonka merkitys ei haalistu,
joka ei ole itsestäänselvyys,
jota rakastan.

Kaikelta pahalta piilossa,
suojassa pettymyksiltä,
muilta tavoittamattomissa
– rakkaani kainalossa

Tunnen vakaat sydänäänesi,
tasaiset, vahvat, rauhoittavat lyönnit,
tässä pienessä, ihanassa hetkessä
koko elämäni, koko maailmani.

”Kun katson sua,
näen ihan sen saman Sadun
kun aina ennenkin,
en herra Parkinsonia”

Se kaunein rakkauden tunnustus
kyyneleet polttavat silmiäni
– tunnen itseni eheäksi.