Ne pienet arjen hetket

Uniset aamuhalit
molemmilla selät jumissa
”Akka, koska meistä oikein tuli raihnaisia”
Purskahdamme nauruun,
josta ei tahdo tulla loppua
”Raihnaisia ehkä, mutta raihnaisia yhdessä”
niin kuin aina, vahvoina tullen mennen

Joka aamuinen puhelu äidille ja illalla tyttärelle
vaihdetaan ja jaetaan kuulumiset
niin omat kuin maailmaltakin kuuluneet
jutellessa surut ja huolet ovat pienentyneet
eristyksestä huolimatta välit säilyneet
yhtä läheisinä ja rakkaina pysyneet

Kännykässä uusi kuva lapsenlapsesta
katselen kuvaa uudestaan ja vieläkin
ihana hymy, pienet suloisen pulleat posket,
jalassa Nalle Puh housut ja sukat
Voi sua mumman ja paapan Lukas-kulta,
on taas jo kova ikävä

Koko perheen retki kohti laavua
oli makkaraa oli sinappia oli nuotiotuli
Ennen kaikkea oli naurua ja iloa
lämmin olo kaikkien sydämessä
oltiin huolettomia niin kuin ennen

Olen niin paljosta kiitollinen
oma rakas perheeni,
kaikki läheiseni ja ystäväni
Olemme eläneet yhtä matkaa,
läpi ilojen ja surujen,
pyydän, että saamme
olla yhdessä vastakin

Joutsenet, voimanlähteeni

Elämme pelottavassa ja epävarmassa maailmassa
ja yritämme selvitä arjestamme.
Kuuntelemme epäuskon vallassa uutisia ja neuvoja,
miten meidän tulisi olla ja elää.

Normaali elämä, arki sellaisena kuin sen jokainen
omalta kohdaltaan muistaa, tuntuu kuin haavekuvalta,
niin kaukaiselta ja saavuttamattomalta.

Tulevasta ei tiedä kukaan,
mutta jokainen löytää omat voimanlähteensä.
Mulle antavat eniten uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen:
rakkaat läheiset, lakeusmaisema ja joutsenet.

Nuo puhtaan valkoiset linnut erottuvat jo kaukaa edukseen
lähestyessäni keväisiä peltosarkoja.
En osaa selittää, miksi ne vetävät mua puoleensa,
mutta seuratessani niiden liikkeitä,
unohdan ympäriltäni kaiken muun ja ajankulunkin.
Joutsenten kaunis olemus ja herkkä laulu
antavat lohtua ja voimaa.

Lakeuksilla tunnen olevani kotona, turvassa.
Kumpupilvet lipuvat ohitseni ja ilmassa tuoksuu kevät.
Lähelläni ei ole mitään pahaa eikä pelottavaa.

Joutsenet ovat laskeutuneet isolle pellolle,
etsivät maasta ruokaa ja liikkuvat verkalleen
ojennellen sorjia kaulojaan.
Samalla ne tarkkailevat ympäristöään
ja pitävät huolta toistaan.

Yksi joutsen ottaa äkkiää pari nopeaa askelta,
levittää uljaat siipensä, halkoo niillä ilmaa ja
nousee rohkeasti siniselle taivaalle lakeuden ylle.
Muut seuraavat. Ketään ei jätetä yksin,
vaan jokainen lähtijä odotetaan mukaan.

Jäätyäni yksin havahdun kuin ihanasta unesta.
Hymyilen ja sanon mielessäni:
”Näkemiin ystäväni, näemme taas huomenna.”

Pahaa untako vain

Hellitän hetkeksi ja pelko pääsee
livahtamaan heti ajatuksiini.
Se pääsee suojamuurieni ylitse.

DBS-leikkauspäivä lähestyy.
En tiedä vielä tarkkaa päivämäärää,
mutta pelko hivuttautuu silti lähemmäs.
Se saa mut kiinni ja ahdistaa nurkkaan.

En pääse pakoon,
vaikka kuinka haluaisin vain pois tästä ”unesta”
ja olla taas nuori ja terve.
Mutta – tämä ei ole unta.

Tiedän,
että en parane parkinsonin taudista
että leikkaus ei tee musta tervettä
että kaikessa on omat riskinsä
että…

Pelko vie mut mukanaan
en pääse pois kyydistä,
vauhti on liian kova,
en uskalla hypätä,
vaan olen pelon vankina.

Miksi sitten menen leikkaukseen?

On mahdollisuus
tuntea itsensä terveemmäksi,
saada elää kivuttomassa kehossa,
nauttia elämästä tyttärenä, siskona, äitinä,
puolisona, ystävänä, kummitätinä
ja varsinkin mummana.

Tätä tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä.
Tämä on mun polku, jota pitkin mun tulee kulkea.

Niinkuin niin monesti aikaisemminkin
tulee aamu, joka vie mukanaan pelot,
ahdistukset ja kyyneleet – ihan kaiken
”Se oli kai vaan pahaa unta” sanon itselleni.

Maahan on satanut uutta lunta.
Se on kuin puhdas, valkoinen lakana
joka vain hiljaa odottaa,
että olen valmis piirtämään
sen täyteen elämää.

Elämää kaikilla sateenkaaren
kirkkailla, kauniilla väreillä.

Uusi aamu

Avaat varoen silmäsi
hengität hitaasti ja heräät.

Tunnustelet kehoasi
katselet ympärillesi.

Olet ihan sama ihminen
kuin ennen leikkausta.

Erona entiseen, on vain se,
että edessäsi on nyt uusi aamu,
joka avaa sinulle toisen mahdollisuuden.

Sinulle on annettu uusi tie, uusi aika.
Saat jatkaa elämääsi puhtaalta pöydältä.

Ota rohkeasti askel kohti tulevaa
parempaa aikaa, yhdessä rakkaittesi kanssa.

Luota huomiseen, kaikki on hyvin.
Edessäsi on uusi aamu.

(Tämä voimaruno on omistettu ystävälleni,
jolle tehtiin juuri syväaivostimulaatioleikkaus.)

Missä kuljet rakas ystäväni?

Tervehdys,

Olen onnekas, koska ympärilläni on rakkaita ystäviä.
Voin soittaa koska tahansa ja näemme toisiamme usein.
Sitten on vielä yksi tärkeä ja läheinen ystävä,
jota on kuitenkin vaikea tavoittaa.
Tämä runo on omistettu hänelle.

Missä kuljet rakas ystäväni?

Olen yrittänyt tavoittaa sua monta kuukautta,
mutta olen jäänyt joka kerran ilman vastausta.
En tahdo enää millään kestää tätä hiljaisuutta.

Olen aina uudestaan ja uudestaan soittanut,
iloinnut ja odottanut kuulevani äänesi,
mutta kuullut vain tämän vastauksen:
”Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä”.

Olet kulkenut
surun ja huolten täyttämiä polkuja.

Elämäntiellesi on osunut
monta vuorta, monta karikkoa.

Haluaisin olla pitkospuusi,
joka kantaisi askeleesi.

Haluaisin olla voimapuusi
jonka tukeen voit aina luottaa
– vaikka mikä tulisi.

Haluaisin olla se lämmin etelätuuli,
joka kuivaisi kyyneleesi ja lohduttaisi.

Toivon yhä, että otat taas yhteyttä,
kun sulla on aikaa ja voimia.

Oot mulle rakas.

Sanoista onnellinen

Kuinka erilaista onkaan hiljaisuus,
kun kaikki sanat tuntuvat kadonneen,
kun ajatukset vain poukkoilevat
ilman järjestystä ilman tarkoitusta.

Olen elänyt kuten aina ennenkin,
olen itkenyt ja nauranut.

En osaa kuvata tunnetta,
joka valtaa sisimpäni silloin,
kun sanat ovat kateissa.
Haluaisin vain käpertyä hiljaa,
aivan hiljaa omaan maailmaani.

En tarkoita, että olisi pakko kirjoittaa,
mutta tarvitsen ja kaipaan sitä tunnetta,
jonka kirjoittaminen saa aikaan.

Ikävöin sitä hyvää oloa,
jonka toisen lohduttaminen antaa.
Rakastan sitä tunnetta,
jonka toisen ilahduttaminen mahdollistaa.

Vihdoin havahdun mietteissäni.
Hyvä olo valtaa sisimpäni kuin varkain.
Hymy hiipii kasvoilleni, olen taas elossa,
lämmin tulvahdus käy läpi koko olemukseni.

Sanat ja lauseet ovat yhä täällä.

Hautausmaalla jouluaattona

Valkoisten lumikiteiden peittämä maa
kutsuu tulijoita hiljentymään.
Lumi on laskeutunut pehmeästi puiden ja
hautakivien peitoksi. Se pitää hellästi
suojissaan omat rakkaamme.

Hautausmaa koskettaa jokaista eri tavoin.
Miten paljon unelmia, elämää ja rakkautta
tämä paikka kätkeekään sisälleen.

Toinen on menettänyt rakkaansa
jo aikoja sitten, toinen vasta äskettäin.
Kuka käy mielessään läpi muistoja,
kuka viime kohtaamista.
Side menetettyyn rakkaaseen
on kaikilla erilainen.
Suru tuntuu kuitenkin jokaisella
ihan samassa paikassa, sydämessä.

Vaitonaiset kulkijat, perheenjäsenet
kunnioittavat hautoja ja kulkevat hiljaa
toinen toisensa jalanjäljissä.
Kuin sanattomasta sopimuksesta
nyökkäämme toistemme ohi kulkiessamme.

Sytytämme kynttilät omille rakkaallemme.
Tässä viileässä, talvisessa aattoillassa,
kynttilöiden valo valaisee surevien läheisten kasvot.
Tuo valo tuo mukanaan lämpimän olon,
lohduttaa omalla ihmeellisellä tavallaan.

Olemme jokainen omissa ajatuksissamme,
mutta täällä hautausmaalla, tässä hetkessä
jaamme surun.

Tässä yhteisessä surussa on
hiljaista voimaa, toivoa ja rakkautta,
joka auttaa meidät huomiseen.

Ajatusten siivin

Kun muistelee omaa lapsuutta,
tuntuu, että aina paistoi aurinko.

Olimme iloinen ja rohkea lapsikatras,
keksimme yhdessä vaikka mitä juttuja ja
olimme kaiken aikaa pihalla leikkimässä.

* * *

Kun muistelee omaa lapsuutta,
sydän täyttyy rakkaudesta,
kallisarvoisista, yhteisistä muistoista.

Kuinka viattomia silloin olimmekaan.
Kuinka paljon iloa ja naurua päiviimme mahtui.
Meitä ei koskettanut maailman melskeet,
vaan saimme kasvaa turvallisessa kodissa.

* * *

Kun muistelee omaa lapsuutta,
on aika kiittää edeltä menneistä rakkaistamme.

Saamme lohtua kaiken ylittävästä toivosta,
jälleen näkemisestä ja lämpimästä halauksesta,
joka kantaa meitä eteenpäin tässä ajassa.

Eilinen, tämä päivä ja huominen

Eilinen on mennyt,
kantanut kaiken pahan mukanaan,
pyyhkinyt pöydän puhtaaksi,
jättänyt muistoja sieluumme.

Tämä päivä tulee olemaan hyvä päivä.
Olen herännyt uuteen päivään,
olen hengittänyt syksyistä aamua,
olen kiittänyt kaikesta, mitä minulla on.

Huominen tulee ennen kuin huomaatkaan.
Huominen on päivä, josta voit tehdä
elämisen arvoisen, unohtumattoman.

Rakas Taivaan Isä,
tuothan taivaan enkelisi turvaksemme
vierellemme kulkemaan, kiitos.

Uusi päivä tulee taas

Pimeys peittää välillä kyyneleet,
suurentaa pienet murheet,
asettuu viereen lupaa kysymättä.

Paha mieli kolkuttaa ovella,
haluaisi lämpimään kylmästä,
saada uuden kaverin itselleen.

Taistelet kaikin voimin vastaan,
olet jo melkein voitolla,
kunnes kipu, yötön yö kaataa pilvilinnat,
vie pohjan huomiselta.

Olet vahva, kestät nämä hetket,
kaikki muuttuu kyllä paremmaksi,
mistä hyvä olo siihen asti,
mistä vahvuus ja ilo,
mistä varmuus paremmasta.

Omista rakkaista, läheisistä ystävistä,
syksyn tuoksuista ja väreistä
aamujen kirpeydestä, kasteisista seiteistä.

Olet ollut, olet yhä
olet vielä huomennakin
tunnet, kuulet, maistat, rakastat.

Uusi päivä tulee taas pian – jo aamulla.