Villasukkaa pukkaa

Mullon ny uus villitys.

Jep, nimittäin kuron ihan villinä villasukkia. Ajatelkaa, että siihen meni puali vuasisataa ennenku tämä likka tajus, notta kutominen se on vasta metka juttu. Mun hyvä ystävä sai tämän villityksen aikaaseksi, kun lähetti mulle lahajaksi tossuliinit. Niistä se kutomiskipinä sitte lähti.

Talouskoulus joskus kauan, kauan sitten ennen rinosauruksia, meirän piti kutoa villasukat. No, ensimmäänen olis sopinu Amerikas elävän big footin jalakahan ja vaa se toinen ihimiselle. Äireelle mä kehtasin ne ensi näyttää, mutta sitte laitoon ne hilijaasuuren vallites taka vasemmalle komeron pohojalle. Tänä päivänä mulla ei oo harmaanta haisua mihinä ne mahtaavat olla, mutta paree ku pysyysvät hukas.

Molin aina luullu, että varmasti joku toope on keksiny villasukkien kantapään teon kaikkien maailman kutojien kiusaksi. No, äiteen opetuksella ja viälä vähä ”juutuupin” opetusvireoirenki avulla opiin ku opiinki sen kantapään teon.

Mikä ihana tunne on  tulla varahin aamulla alakertahan, hiipiä hilijaa viaraskamarin soffalle, nottei isäntä herää, nojata toisen rakkahan ystävän antamahan tyynyhyn ja ottaa kurin esille.

Joinakin aamuuna kun oon ollu vähä viälä väsyksis, o meinannu tulla vahinko. Soon vaan niin notta meinaan aivan toresta nukahtaa ku vetehen tilantehes kun tilantehes. Yhtä äkkiä ennalta varoottamatta vaa menöö vilimi poikki ja silimät lupsahtaa kiinni. Oon pysyny viälä ainaki tähän mennes soffalla, oon kutonu nukkuessani pari silamukkaakin, mutten oo onneksi saanu viälä kurinvarrasta silimähäni. Olin täs yhyren ystävän tykönä talavella käymäs ja kuroomma molemmat viärekkäin soffalla. Soli nii hupaasta ku aina vuarootellen juttelun lomas, toinen nukahti ja toinen orotti ja sitte vaihrettihin vuaroa, eikä siinä ollu mitää ihimeellistä.

No, molin viime perjantaina neurologia tapaamas. Kun olimma sitte viittä vaille kotia lähärös, kerroon tästä kutomisvillityksestä ja lupasin teherä neurologillekin villasukat. Pauli, mun miäs vaa tokaasi siihen notta ”Akka, sun pitää aloottaa se kutomine heti, kun menhän kotia, nottei tuu joku uus villitys jo taas tilalle, ennenku ne sukat on valamihit.” Tämon pysyvä villitys, sanoon minä siihen, mutta varmuuren vakuureksi alootin neurologin sukkien kutomisen heti ku tultihi kotia. Ny ne o valamihit.