Mun ensimmäänen mannakryynipuuro

Äitee tuli kesken navetta-askarehien tupahan ja sanoo notta: ”Ny saat opetella keittämhän mannakryynipuuroa, lehemä poikii ja pitää mennä apuuhin”

Minen ollu koskaa mikää innokas ruaanlaittaja, mutta maltoon kuitenki jättää Afrikan tähti pelin. Mä olin pelis justihin lentäny autiolle saarelle, koska olin aiva varma, notta siältä löytyy se kirkkahan punaanen smaraki-mikä-liä, josta sais 600 markkaa. Mutta siälä oliki se rumaasen rosvo ja se vei mun rahat. Olis ollu aika aharistavaa yrittää päästä takaasin kuivalle maalle, varsinkin ku veliet tirskuu viäres.

Äitee antoo tarkat ohojehet ja mä vastasin notta: ”No, joo joo, kyllä mä ny osaan niitä kryyniä sekoottaa, mee ny vaa auttamhan sitä Yrttiä poikimises”.

Ku maito oli kiahahtanu, kumahutin kaikki kryynit kertaverolla kattilahan, laitoon levyn piänemmälle ja sitte sekootin. Äitee oli neuvonu kyllä kaatamhan ne kryynit hilioollensa ja samalla olis pitäny sekoottaa. Joo, no ei sunkahan se ny tästä hellalta mihinkää karkaa, sekootin aina ku muistin, koska pikkuveljien Afrikan tähtipeli valahti parahiksi seliällensä laattialle, ku yks nopanheittäjä laski siirtymän väärin ja tuli piäni välienselevittely.

No,samas isä tulikin jo tupahan. ”Kyllä tuli isoo ja komia vasikka. Oli sen verran lujas, notta rupes aivan heikottamhan. Äitees kehuu, notta oot teheny puuroa, joko sitä voi ottaa?” Annoon luvan, vaikka ihimettelin kyllä ittekseni, notta se puuro oli jotenki klumppuusta tai siis se ei ollu nii siliää ku äireellä.

Isä otti isoon lastin puuroa, laittoo kanelia, hianosokeria ja maitua ja kauhoo puuroa isoon lusikallisen suuhunsa. Samahan aikahan olimma pikkuveljien kans saanehet taas Afrikan tähären namiskat paikoollensa, ku isä rykääsi.

Kaikki tapahtuu yhtä aikaa: isä rykääsi ja pyäritteli mannakryynimöykkyä hampahiensa välis, me velien kans säikährimmä nii notta Afrikan tähtiki oli taas silimällänsä laattialla ja minen tohtinu eres hengittää. Isä sai kuiteskin sanottua naama valakoosena notta: ”Mitä ihimettä soot likka oikee keittäny”

No, siinä vaihees, ei ollu enää mitää tehtävis, homma oli selevä ku pläkki: ei taira likasta tulla ainakaa Jaakkoo kolomosta näillä näytööllä.

Se rumaasen tuarejuusto

Siihen aikahan kun moon ollu yläasteella, niin mulla oli valinnaasaineena kotitalous. Menimmä toiselle koululle kotitaloustuntia varten linja-auton kyytis kesken koulupäivän. Vaikken mä koskaa häikäässykkää opettajaa keittotairoollani, olin kellokkahana opettelemas uusia asioota.

Tällä nimenomaasella kerralla meirän piti teherä perinteestä suamalaasta tuarejuustoa. No, eikun tuumasta toimehen, meirän neliän hengen ryhymä suariutuu tällä kertaa tehtävästä jouhiasti ja sitte vaa tehtihin enää keittiös loppusiivot ja juastihin reput fölijys linja-autohon.

Tuskin olimma päässehet seuraavan tunnin alakuhun, kun luakas tuli kuulutus. Kuulutukses käskettihin mennä heti rehtorin kansliahan ja siältä sanottihin mun nimen. Valahrin kalapiaksi, koska siitä ei hyvä heilunu, jos sinne joutuu. Muut rupes sipisemähän, notta mitä Satu on teheny.

Mun jalaat oli ku lyijynpalat, mutta sinne kansliahan oli mentävä. Avasin oven vapisevin käsin ja hiiviin sisälle. Kanslisti sanoo, notta sulle olis puhelu kotitalousopettajalta. Otin luurin käteheni ja mulla löi aivan tyhyjää, ku se opettaja kysyy, notta: ”Nii, kun minen löyrä sitä teirän ryhymän juustomuattia ollekkaa jääkaapista hyytymästä, ajattelin vaa kysyä, että satuukko sinä huamata mihinkä se on joutunu”. Väri katos mun naamalta ja johonki katos ääniki. Rykääsin ja sipajin hilijaa ”Voi halavattu, soon siälä kattilakaapis”, ”Nii, mitäh?!?” opettaja kakaasi ja samalla rehtori & kanslistiki höristivät korviansa ja kattovat silimäklasiensa ylitte mua suut auki ”Soon siälä kattilakaapis, tyrkkäsin sen ajatuksisnani sinne” sain sanottua vähä kovemmalla äänellä.

Jep-jep siitä juuston uurelleensijootuspaikasta sitä sitte riittiki mulle mainaasemista koko loppu lukukauren. Arvakkaapas, olinko aina viimmeenen kotitalousluakasta lähtijä meirän ryhymästä. Ja sitte OLIN, opiin kerrasta, notta ajatus pitää olla joukos, vaikka olis kuinka kiirus.

Löyrin itteni vitnes pilates -tunnilta

Mun parkkiksen kaato -rojektis tuli ny sitte kuulkaa etehen aivan uus aluevaltaus eli menin naama valakoosena, oikia käsi täristen, koko kroppa krampis kansalaassopiston vitnes pilates -tunnille.

No, ensi kaarrettihin velienvaimon kans viime hetkillä parkkipaikalle ja alakas tuskaane oikian jumppatilan ettiminen paikallises kuntoolulaitokses. Voi jukelintähären ku oli palio ovia ja käytäviä juastavana, omahan piikkihinhän se aika-kapeekko tiätystikki meni, notta jouruun klampata oikiaa jalakaa hinaten metri metriltä ja kello tikitti armottomasti kohti H-hetkiä.

Oikia paikka tuli vastahan viimmeeses häräs ja ei auttanu enää karaata, vaa laittaa sisäpelikengät jalakahan ja ryysätä ottamhan jumppamatto telineestä.

Ittevarmaa ja tyyntä ihimistä esittäen kattahrin sivuulleni ja tarkastelin tiätysti ensi niitä muita kellokkahia. Yks sun toine näytti olevansa oikeeta tekijöötä ja se entisestänsä lisäs mun aharistusta… onkhan mulla sopivat vermeekkään päällä, oliskaha mun pitäny sittekki laittaa ne toiset housut, tulookohan täälä kylymä, mihinkähä mä menisin, etehen EN ainakaa tohori ohojaajan silimätikuksi ja ”äläkää vaa näin tehkö”-malliksi…

”Nonniin ja alotetaan nimenhuudolla” open lausahrus katkoo mun pähkäälyt. Argh, peli menetetty, pakohon ei enää päästä ajattelin ja keräsin itteni, pingotin kasvoolleni so what-ilimeen ja ajattelin, ettei tämä ainakaa kauhiempaa voi olla ku hammaslääkäriskää. Vaihroomma velienvaimon kans viimmeeset, rohkaasevat katsehet keskenämmä ja tryykäsin seliälleni matolle alakuasentohon.

Ulos puhallus – sisäänhengitys – ulos puhallus – voi jumaleishhön mitä touhua ajattelin ensimmääsen kaharen minuutin aikana – täältä pitääs ny kuulkaa ja vähä äkkiää “tyylikkähästi” ähkimättä livahuttaa ittensä takavasemmalle ja juasta häpeisnänsä kotia!

No, liikkeet vaihtuu ja tunti eteni ja rupesin jo rentoutumahan, ku huamasin, että emmä tähä kuallukkaan. Sitte tuli se liike, johona piti nostaa jalaat 90 astehen kulumahan ja ojentaa ne yksitelle suaraksi. Maha rupeski sillä siunaamalla hetkellä murisemahan – voi rumaasen tampio pitikö mun onnettoman justihin viälä syäräkkin jotaki mitä halavattua se taas onkaa…laksatiivisuutta aiheuttavaa viinirypäles-puskaa justihi kotoa lähties ennen tuntia…

Ope sanoo “ ja nostakaa jalaat ylös ja liikkeen aikana uloshengitys ja sisään” voi halavatun halavattu jos mun pullottava vatta räjähtää, mitä mä teen…. ku ihimeen kaupalla mä ryhyristäyryyn ja ajattelin, notta sama kai se vaikka sattuuski vahinko ja turahuttaasin ilimoolle jotaki eihän sitä täs panhuilu-taustamusiiki soires kuiteskaa kukaa kuule ja tämän valaastumise myätä hengityski rupes pelaamahan ja liikkeet rupes sujumahan.

Tunnin jäläkehen viereesellä matolla oleva täti kysyy, notta ”miltäs tuntuu, älä vaa likka säikährä tätä pilatessia, kyllä sä opit hengittämähän, tämä o hyvä harrastus” Ajattelin ittekseni, notta kyllähän mä selevisin aika hyvi tunnista ja meen ens tiistainaki. Ny vaa pitää jättää viinirypälehet pöyrälle rasiahansa.

Tämä kaikki juantaa juurensa Iisalamen kuntoutuskurssilta, johona tehtihin kuntosuunnitelma ja sen valahishan mä tuanne pilateksehenkin menin. Sairaanhoitajan kans sovittihi, että tutustun kahtehen uutehen lajihin ennen joulukuun kurssia. Toinen liikuntamuato tuloo tutuksi ens viikolla: terveyskeskuksen allasjumppa. Kerron siitä toiste, jonsen vaa satu hörpätä liikaa vettä altahas.